Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Muistio 22.05.2023/Asianro 24


 

 

Vanhusneuvoston 31.5.2023 päättyvä toimintakausi

 

Vanhusneuvosto 22.05.2023 § 24     

289/00.01.02.05/2022  

 

 

Arviointi onnistumisista ja kehittämisen mahdollisuuksista tiedoksi ja pohjaksi uuteen 1.6.2023 alkavaan 2-vuotiseen toimintakauteen.

Arvioidaan kuluneen toimintakauden hankkeita, vahvuuksia ja heikkouksia sekä mahdollisuuksia ja toimintalinjaa.

 

Lisäksi keskustellaan korona pandemian vaikutuksista menneeseen 2vuotis kauteen.

 

Esittelijä 

Puheenjohtaja

 

Esitys 

 

 

Valmistelija

Puheenjohtaja

 

Päätös 

Vanhusneuvosto pohti kokouksessaan päättyvän toimintakauden haasteita ja onnistumisia. Valitettavasti pandemia rajoitti vanhusneuvoston aikaansaavaa työtä. Eläkejärjestöjen puolelta pohdittiin vanhusneuvoston roolia, jota tulisi vahvistaa ja selkeyttää. Vanhusneuvosto toimii kumppanina niin kunnan kuin hyvinvointialueen kanssa ja toimintaa toivottiin keskitettävän ikäihmisiä koskettaviin olennaisiin asioihin. Vanhusneuvosto on ikäihmisten ääni.
Toivotaan enemmän aloitteellista ja näkyväksi tekevää työtä, ennaltaehkäisevää toimintaa.
Käytiin keskustelua myös Eläkeläisyhdistysten yhteistyötoimikunnasta ja sen puuttumisesta. Tuotiin esille painopistealueina hoivavanhukset ja yksinäisten auttaminen.
Koettiin, että vanhusneuvoston puheenjohtajan rooli vanhusneuvoston toiminnassa ja näkyvyydessä on merkitsevä.

 

 

 

 

Jakelu