Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 25


Liite15 Ruohonkuja 3 asemapiirros 13032023

 

 

Päätös oikaisuvaatimukseen lupainsinöörin päätöksestä 27.3.2023 § 102

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 13.06.2023 § 25     

718/10.03.00.01/2023  

 

 

Lupainsinöörin 27.3.2023 § 102 tekemään päätökseen on haettu oikaisua 11.4.2023 saapuneella kirjeellä. Päätöksessä on myönnetty rakennuslupa paritalon rakentamiselle.

 

Viranhaltijan päätökseen asiassa, joka kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta tai muulta kunnan viranomaiselta on siirretty hänen ratkaistavakseen, ei saa hakea muutosta valittamalla. Päätökseen tyytymättömällä on oikeus saada asia asianomaisen viranomaisen käsiteltäväksi (oikaisuvaatimus). Oikeus vaatimuksen tekemiseen määräytyy samojen perusteiden mukaan kuin asianosaisen valitusoikeus. Valitusoikeudesta säädetään maankäyttö- ja rakennuslain 192 §:ssä.

 

Oikaisuvaatimus on maankäyttö- ja rakennuslain 187 §:n mukaan tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen antamisesta sitä päivää lukuun ottamatta. Päätöksen antopäivä oli 29.3.2023*, joten viimeinen oikaisuvaatimuspäivä oli 12.4.2023*. Oikaisuvaatimuksen on katsottava tulleen perille ajallaan.

 

Oikaisuvaatimuksen on tehnyt kiinteistön 543-402-9-120 omistaja. Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että hänellä tulee olla kulkuyhteys Ruohonkujalta omalle kiinteistölleen. Oikaisuvaatimuksen tekijä tuo myös esille, että aiemmin olisi kiinteistön 543-402-9-213 (aiemmin 543-402-9-68) omistajan kanssa sovittu kulkuyhteydestä.

 

Rakennusvalvonnan vastine

 

Rakennushanke on olemassa olevan asemakaavan mukainen, ja sen on katsottu muutenkin täyttävän maankäyttö- ja rakennuslain 135 §:n mukaisuuden.

 

Rakennusluvassa ei ole esitetty mitään rakentamista Ruohonkujan katualueelle, eikä rakennusluvassa ole esitetty seikkoja, jotka heikentäisivät naapureiden kulkemista Ruohonkujalla. Kiinteistölle 543-402-9-120 ei ole muodostettu pysyvää rasitetta käyttää kiinteistön 543-402-9-213 aluetta. Kiinteistöjen omistajien keskenään suullisesti taikka kirjallisesti tekemät sopimukset kulkuyhteydestä eivät ole juridisesti sitovia. Pysyväksi oikeudeksi voidaan katsoa vain kiinteistönmuodostamislain 154 §:n mukaiset rasitteet. Kiinteistön 543-402-9-120 tieliittymä on Lumpperintien puolella.

Rakennusluvassa ei voida ratkaista kiinteistönmuodostamislain 154 §:n mukaisia uusia kulkurasitteita. Pysyvät kulkurasitteet tulee perustaa rasitetoimituksella. Rasitetoimituksen perustamista haetaan maanmittauslaitokselta.

 

Sovelletut oikeusohjeet

MRL 125 §, 135 §, 187 §, 192 §

Kiinteistönmuodostamislaki 154 § 

 

 

Esittelijä 

Rakennustarkastaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta katsoo, ettei ole perusteita lupainsinöörin päätöksen muuttamiseen ja harkitsee oikeaksi hylätä oikaisuvaatimuksen.

 

 

Valmistelija

rakennustarkastaja Mikael Kangasniemi, mikael.kangasniemi(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta katsoi, ettei ole perusteita lupainsinöörin päätöksen muuttamiseen ja päätti hylätä oikaisuvaatimuksen.

 

Jakelu

oikaisuvaatimuksen tekijä

 

*) kirjoitusvirheen korjaaminen (hallintolaki 51§) 6.9.2023/Outi Kylväjä. Korjattu vuosiluku, oli 2020 ja oikea vuosiluku 2023.