Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 28.02.2023/Pykälä 14


 

 

Nurmijärven menestyneiden urheilijoiden ja joukkueiden palkitseminen 2023

 

Hyvinvointilautakunta 28.02.2023 § 14     

22/07.02.02/2023  

 

 

Nurmijärven kunnanhallitus on päättänyt kokouksessaan 19.11.2018 § 287 Nurmijärven kunnan yleisistä ohjeista huomioimiseen ja markkinointiyhteistyöhön liittyen. Ohjeen mukaan päätöksen palkitsemisesta tekee liikuntapäällikkö kunnanhallituksessa ja hyvinvointilautakunnassa hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti (1.1.2023 alkaen liikunta- ja hyvinvointipäällikkö). Kunnanhallituksen ohjeen mukaan palkitsemisen muodosta päätetään vuosittain hyvinvointilautakunnassa sekä palkitsemiseen käytettävistä määrärahoista ja tasosta päättää lautakunta vuosittain käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa.

Menestyneiden urheilijoiden palkitsemisessa huomioidaan sekä nurmijärveläiset 15-18 -vuotiaat nuoret yksilölajiurheilijat ja joukkueet että nurmijärveläiset yleisen sarjan kilpailijat yksilölajeissa ja joukkueet.

Liikunta- ja hyvinvointipäällikkö on valmistellut ehdotuksen palkitsemisen muodosta ja palkinnon suuruudesta vuodelle 2023 seuraavasti:

Nuoret 15-18-vuotiaat nuoret urheilijat ja joukkueet

Menestys Sijat   Stipendi/Palkinto

EM  I (yksilöurheilija) 250 € tai Hyvän Olon ranneke Rajamäen uimahalliin 1/2                                            vuotta (arvo 400 €)

   I (joukkue)  500

 

II (yksilöurheilija) 150 € tai Hyvän Olon ranneke Rajamäen uimahalliin 3 kk (arvo 200 €)

II (joukkue)  350

 

   III (yksilöurheilija) 100 €

   III (joukkue)  250

 

SM I (yksilöurheilija) 150 € tai Hyvän Olon ranneke Rajamäen uimahalliin 3 kk                                           (arvo 200 €)

I (joukkue)  350 €

 

II (yksilöurheilija) 100 €

II (joukkue)  250 €

 

III (yksilöurheilija) 50 €

III (joukkue)  150 €

 

Aikuisurheilijat ja joukkueet

Menestys Sijat   Stipendi/Palkinto

EM  I (yksilöurheilija) 500 € tai Hyvän Olon ranneke Rajamäen uimahalliin 1                                            vuosi (arvo 800 €)

   I (joukkue)  1 000 €

 

II (yksilöurheilija) 300 € tai Hyvän Olon ranneke Rajamäen uimahalliin 1/2 vuotta (arvo 400 €)

II (joukkue)  700 €

 

   III (yksilöurheilija) 200 €

   III (joukkue)  500 €

 

SM I (yksilöurheilija) 300 € tai Hyvän Olon ranneke Rajamäen uimahalliin 1/2                                            vuotta (arvo 400 €)

I (joukkue)  700 €

 

II (yksilöurheilija) 200 €

II (joukkue)  500 €

 

III (yksilöurheilija) 100 €

III (joukkue)  300 €

 

Urheilijan ja/tai urheilijan taustajoukon tulee ilmoittaa Nurmijärven kunnan liikuntapalveluihin sähköpostilla liikunta.varaukset@nurmijarvi.fi -osoitteeseen 31.12. mennessä vuoden aikana saavutetuista menestyksistä.

Kunnanhallitus päättää MM- ja olympiatasolla menestyneiden palkitsemisesta tapauskohtaisesti harkiten.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä menestyneiden urheilijoiden ja joukkueiden palkitsemisen muodon ja palkintojen suuruudet vuodelle 2023 esityksen mukaisesti.

 

Valmistelija

Liikunta- ja hyvinvointipäällikkö Kaisa Laine, puh. 040 317 2050

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.