Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 1


 

 

Laitosäänestyspaikat vuoden 2023 eduskuntavaaleissa

 

Keskusvaalilautakunta 28.11.2022 § 12   

 

 

 

Eduskuntavaalien vaalipäivä on 2.4.2023. Vaalipäivän äänestys toimitetaan äänestysalueittain. Nurmijärvellä äänestysalueita on 16. Vaalilain mukaan vaalipäivän äänestyspaikoista kunnassa päättää kunnanhallitus. Äänestysaika vaalipäivän äänestyspaikoissa on klo 09.00-20.00.

 

Kunnanhallitus päättää myös yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa sekä niiden äänestysajoista. Kunta voi järjestää ennakkoäänestyksen kunnassa sijaitsevissa postikonttoreissa tai kunnan virastoissa taikka muissa itse järjestämissään tai hankkimissaan tiloissa. Ennakkoäänestyspaikan on oltava esimerkiksi aatteellisilta kytkennöiltään mahdollisimman puolueeton. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 22.-28.3.2023 (keskiviikosta tiistaihin).

 

Vaalilain 47 §:n mukaan kotimaan yleinen ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina ennakkoäänestysajan päivinä, jollei kunnanhallituksen päätöksellä erityisistä syistä toisin määrätä. Vaalilain 48 §:n mukaisesti ennakkoäänestys toimitetaan kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kunnanhallituksen päätöksellä määrättynä aikana, joka ei saa olla arkisin ennen klo 8:aa eikä klo 20:n jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen klo 9:ää eikä klo 18:n jälkeen.

 

Nämä päätökset tulee tehdä hyvissä ajoin siten, että paikat voidaan merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään perjantaihin 13.1.2023 klo 12 mennessä.

 

Ohjeiden mukaan äänestyspaikkojen tulee olla esteettömiä ja vammaisten käyttämille kulkuvälineille on pyrittävä varaamaan pysäköintitilaa äänestyspaikan välittömässä läheisyydessä. Äänestystilan tulee olla riittävän suuri, jotta äänestys voidaan toimittaa sujuvasti ja luotettavasti eli äänestäjän vaalisalaisuus, vaalivapaus ja vaalirauha turvaten ja että ruuhkaa ja jonoja syntyy mahdollisimman vähän.

 

Keskusvaalilautakunta on selvittänyt vaihtoehtoisia äänestystiloja. Selvityksessä on huomioitu syksyllä 2022 tehdyssä valtuustoaloitteessa esitetyt huomiot äänestyspaikkojen tavoitettavuuteen liittyen. Äänestyspaikat on pyritty mahdollisuuksien mukaan sijoittamaan huomioiden äänestäjien luontaiset asiointipaikat. Oikeusministeriön kirjeessä 14.9.2022, VN/12772/2022 on todettu, että äänestyspaikkojen olisi hyvä pysyä samoina vaaleista toiseen, sillä äänestyspaikkojen vaihtaminen saattaa aiheuttaa epätietoisuutta äänestäjien keskuudessa. Näin ollen kiinteät ja hyväksi havaitut äänestyspaikat on pyritty pitämään ennallaan. Lisäksi on huomioitu esteettömyyttä, käyttötarkoitusta ja toimivuutta koskevat vaatimukset. Kirjastoauton käyttöä liikkuvana äänestyspaikkana ja sen reittejä ehdotetaan lisättäväksi.

 

Eduskuntavaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat

 

Yleiset ennakkoäänestyspaikat on yksilöity liitteessä.

 

Vaalibussin on tarkoitus kiertää laajennettu reitti, verrattuna aluevaaleissa ja kuntavaaleissa kierrettyyn reittiin. Tätä koskeva tarkempi pysäkkierittely kellonaikoineen tuodaan kokouksessa käsiteltäväksi.

 

Laitosäänestyspaikat tuodaan päätettäväksi seuraavassa kokouksessa.

Eduskuntavaalien vaalipäivän äänestyspaikkamuutokset

 

Ei esitetä muutoksia aluevaaleihin verrattuna. Liikuntasaleista tullaan joissakin pisteissä luopumaan koronaa koskevien rajoitusten poistumisen myötä sekä äänestystilojen sujuvamman varustelun ja järjestelyjen vuoksi. Esimerkiksi Maanitussa ja Röykässä äänestystila on luokassa.

 

Esittelijä 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Esitys 

Keskusvaalilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se määrää vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Nurmijärven ennakkoäänestyksen yleiset äänestyspaikat ja niiden aukioloajat sekä vaalipäivän äänestyspaikat oheisen liitteen mukaan. 

 

 

Valmistelija

kunnanlakimies, keskusvaalilautakunnan sihteeri Sari Forsström, sari.forsstrom(at)nurmijarvi.fi

 

 

Käsittely

Jere Viisanen esitti, että myös Röykkään perustetaan ennakkoäänestyspaikka. Esitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös 

Keskusvaalilautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle, että se määrää vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Nurmijärven ennakkoäänestyksen yleiset äänestyspaikat ja niiden aukioloajat sekä vaalipäivän äänestyspaikat oheisen liitteen mukaan seuraavin muutoksin:
- kaikkien ennakkoäänestyspaikkojen arkipäivien aukioloajat muutetaan päättymään klo 20.00
- vaalibussin aikataulu pyritään järjestämään siten, että se käy Röykässä useampana kuin yhtenä päivänä

Lisäksi keskusvaalilautakunta valtuutti keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään pieniä muutoksia vaalibussin aikatauluun ennen kunnanhallituksen käsittelyä.

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 274   

 

 

 

Keskusvaalilautakunnan kokouksen jälkeen vaalibussin eli kirjastoauto Oivan aikataulu on tarkentunut ja se on päätöksen liitteenä.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää määrätä vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Nurmijärven ennakkoäänestyksen yleiset äänestyspaikat ja niiden aukioloajat sekä vaalipäivän äänestyspaikat oheisten liitteiden mukaan.

Kunnanhallitus päättää valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään tarvittaessa muutoksia vaalibussin aikatauluun.

 

Valmistelija

kunnanlakimies, keskusvaalilautakunnan sihteeri Sari Forsström, sari.forsstrom(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Kunnanhallitus päätti esityksen mukaisesti.

 

 

 

Keskusvaalilautakunta 16.02.2023 § 1     

1318/00.00.00.01/2022  

 

 

Vaalilain 9 § 1 momentin 3-kohdan mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut, kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt, sosiaalihuollon toimintayksiköt sekä rangaistuslaitokset.

 

Keskusvaalilautakunnan kokouksessa 28.11.2022 päätettiin esittää kunnanhallitukselle yleiset ennakkoäänestyspaikat. Tuolloin ei päätetty laitosäänestyspaikoista, joten ne tuodaan nyt päätettäväksi.

 

Ennakkoon äänioikeutettu voi äänestää vaalilain 9 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa laitoksessa, jos hän on siellä hoidettavana tai sinne otettuna tai suorittamassa asepalvelusta.

 

Laitoksia, joissa ennakkoäänestys järjestetään, ovat:

1) Sairaalat, esimerkiksi: yleissairaalat, terveyskeskusten vuodeosastot, psykiatriset

sairaalat jne.;

 

2) Ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut kunnanhallituksen määräämät

sosiaalihuollon toimintayksiköt, esimerkiksi: vanhainkodit ja vastaavat yksiköt,

hoito-, hoiva-, veljes- ja sairaskodit, sosiaalihuoltolaissa, vammaispalvelulaissa

ja kehitysvammalaissa tarkoitetut palvelutalot, asuntolat, päihdehuollon

laitokset, kehitysvammalaitokset jne.

 

Määriteltäessä sitä, kuuluuko sosiaalihuollon toimintayksikkö suoraan vaalilain 46 §:n 2 momentin perusteella (ja siis ilman kunnanhallituksen päätöstä) ennakkoäänestykseen piiriin, ratkaisevaa on, annetaanko yksikössä ympärivuorokautista hoitoa. "Muista sosiaalihuollon toimintayksiköistä" on kunnanhallituksen tehtävä päätös hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen alkamista;

 

3) Rangaistuslaitokset, esimerkiksi: vankilat, vankimielisairaalat jne.

 

Nurmijärven kunnan alueella on ennakkoäänestyksen alkaessa seuraavat laitokset:

 

Pengerkosken hoitokoti, Kalliolan klinikka, Attendo Rajamäki, Attendo Aleksiina,   

Esperi Hoivakoti Aapo, Heikkarin ryhmäkoti, Kissankellon ryhmäkoti,  

Attendo Hoivakoti Venla, Kiljavan sairaala, Nurmijärven Nurmilintu sekä Hoivamme Nurmijärvi.

 

 

Esittelijä 

keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

 

Esitys 

 

Käsittely

Esittelijä täydensi päätösesitystä siten, että VaaliL 46 § tarkoittamiin laitoksiin lisätään terveyskeskuksen pitkäaikaisosasto, Ykköskoti Riihilehto ja ryhmäkodit Sinisiipi, Leinikki ja Sateenkaari.

 

Valmistelija

kunnan lakimies, keskusvaalilautakunnan sihteeri Sari Forsström, sari.forsstrom(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Keskusvaalilautakunta päätti, että ennakkoäänestys järjestetään Nurmijärven kunnan alueella sijaitsevissa VaaliL 46 § tarkoittamissa laitoksissa: Pengerkosken hoitokoti, Kalliolan klinikka, Attendo Rajamäki, Attendo Aleksiina, Esperi Hoivakoti Aapo, Heikkarin ryhmäkoti, Kissankellon ryhmäkoti, Attendo Hoivakoti Venla, Kiljavan sairaala, Nurmijärven Nurmilintu, Hoivamme Nurmijärvi, terveyskeskuksen pitkäaikaisosasto, Ykköskoti Riihilehto sekä ryhmäkodit Sinisiipi, Leinikki ja Sateenkaari.