Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 68


 

 

Vapaaehtoisen A2-kielen valintaperusteiden muuttaminen ja opetuksen järjestäminen

 

Sivistyslautakunta 15.12.2022 § 68     

1666/12.00.01.02/2022  

 

 

Nurmijärven kunnan perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan oppilas voi 3. vuosiluokalla valita opinto-ohjelmaansa vapaaehtoisen A2-kielen. Kielen opiskelu alkaa 4. vuosiluokalla. Valittavana ovat espanjan, ranskan, ruotsin, saksan ja venäjän kielet. A2-kieltä opiskellaan perusopetuksen aikana, vuosiluokilla 4.-9. yhteensä 12 vuosiviikkotuntia.

 

A2-kielen opetusryhmä perustetaan oppilaiden omaan kouluun, jos kielen valinneita on vähintään 14. Mikäli omaan kouluun ei muodostu ryhmää, voidaan vähintään 14 oppilaan opetusryhmiä muodostaa myös saman aluerehtorialueen eri koulujen oppilaista. Mikäli samaa kieltä valinneita oppilaita ei ole riittävästi, opetusta ei voida järjestää. Kunta järjestää tarvittaessa kuljetuksen toisessa koulussa järjestettävään opetukseen. Omasta koulusta toiseen kouluun voidaan siirtyä opiskelemaan vain yhtä tarjolla olevista A2-kielistä. Tämä kieli on omassa koulussa eniten valintoja saanut kieli.

 

A2-kielivalinnat sekä kielten opiskelu ovat vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi. Vuonna 2010 A2-kielen opiskelun aloitti 255 oppilasta, kun vuonna 2020 vastaava luku oli 94 oppilasta. Keväällä 2022, jolloin valinnat toteutettiin ensimmäisen kerran Wilman kautta, valintoja tehtiin 256, mutta vain 170 oppilasta aloitti kielen opiskelun, koska kaikista valinnoista ei muodostunut opetusryhmiä.

 

Kielten opiskelun vähenemisen lisäksi myös kielten opiskelun keskeyttäminen on lisääntynyt. Keskeyttämistä tapahtuu jo alakoulun aikana, mutta myös siirryttäessä alakoulusta yläkouluun. Yksi keskeyttämisen syy on se, että A2-kielivalinta vaikuttaa oppilaan yläkouluun sijoittumiseen, koska kaikkia A2-kieliä ei opeteta kaikissa yläkouluissa. Täten kielen valinnut oppilas saattaa joutua siirtymään muuhun, kuin syöttävän alakoulun mukaiseen yläkouluun.

 

Viitaten edellä esitettyyn, sivistys- ja hyvinvointitoimiala esittää A2-kielen valintaperiaatteiden muuttamista ja opetuksen järjestämistä siten, että jatkossa kielivalinnat toteutetaan ja kielen opetus järjestetään seuraavassa esitetyn mukaisissa valintaryhmissä:

 

Isoniitun koulun valintaryhmä: Isoniitun koulun alaluokat, Harjulan ja Syrjälän koulut

Mäntysalon koulun valintaryhmä: Mäntysalon koulun alaluokat, Metsäkylän ja Uotilan koulut

Nurmijärven Yhteiskoulun valintaryhmä: Karhunkorven, Lukkarin, Maaniitun, Nukarin ja Palojoen koulut

Seitsemän veljeksen koulun valintaryhmä: Länsikaaren, Rajamäen ja Röykän koulut

Urheilupuiston koulun valintaryhmä: Klaukkalan, Lepsämän ja Valkjärven koulut

 

Kaikki valintaryhmän sisällä muodostunutta vähintään 14 oppilaan opetusryhmää toteutuvat ja oppilailla on oman valintaryhmän sisällä mahdollisuus osallistua valitsemansa kielen opetukseen, missä tahansa koulussa, ilman rajoituksia. Tämä muutos paitsi parantaa oppilaiden välistä yhdenvertaisuutta, kun aikaisempi rajoitus osallistumisesta vain eniten valintoja saaneen kielen opetukseen toisella koululla poistuu, myös lisää A2-kieltä opiskelevien oppilaiden määrää.

 

Koska A2-kieli siirtyy valintaryhmän oppilaiden mukana oman ryhmän yläkouluun, A2-kieltä opiskelevat oppilaat siirtyvät jatkossa aina syöttävän alakouluperiaatteen mukaiseen yläkouluun. A2-kielen opiskelu ei siis enää vaikuta oppilaan yläkoulun määräytymiseen.

 

Oppilaan omaan alakouluun muodostuu edelleen A2-kielen opetusryhmä, jos 14 oppilaan vähimmäismäärä toteutuu. Valintaryhmät tai opetusryhmien määrä eivät vaikuta oppilaan oikeuteen opiskella vain yhtä A2-kielen oppimäärää.

 

Valintaryhmien perustaminen ei edelleenkään takaa sitä, että oppilaiden kaikki kielivalinnat toteutuvat tai A2-kielen opetusryhmä muodostuu omalle koululle. Valintaryhmät eivät myöskään poista tarvetta kuljettaa oppilaita A2-kielen opetukseen toiselle koululle, mikä saattaa lisätä kuljetuskustannuksia. Koska A2-kielten opiskelu ja opetusryhmien määrä saattavat lisääntyä valintaryhmien muodostamisen jälkeen, saman valintaryhmän koulujen tulee myös entistä tarkemmin huomioida A2-kielten opetuksen järjestäminen mm. lukujärjestyssuunnittelussaan. Pätevien opettajien saaminen useammalle opetusryhmälle voi myös muodostua haasteeksi.

 

Mikäli edellä esitetyn mukaiset valintaryhmät olisivat olleet käytössä keväällä 2022, oppilaiden tehdessä A2-kielivalintoja, syksyllä kielen opiskelun aloittaneita oppilaita olisi ollut noin 60 enemmän:

 

 

 

 

 

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimiala pyysi nuorisovaltuustolta lausuntoa suunnitellusta muutoksesta. Lausunnon mukaan nuorisovaltuusto piti esitettyä muutosta hyvänä. Sivistys- ja hyvinvointitoimiala yhtyy nuorisovaltuuston lausuntoon todeten, että muutoksella saavutetut hyödyt ovat merkityksellisimpiä, kuin siitä mahdollisesti koituvat haitat.

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimiala esittää, että keväästä 2023 alkaen A2-kielivalinnat tehdään esittelytekstin mukaisissa valintaryhmissä siten, että valintaryhmät muodostuvat yläkouluista ja niihin syöttävistä alakouluista.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Sivistyslautakunta päättää, että keväästä 2023 alkaen A2-kielivalinnat tehdään esittelytekstin mukaisissa valintaryhmissä siten, että valintaryhmät muodostuvat yläkouluista ja niihin syöttävistä alakouluista.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

 

Valmistelija

Opetuspäällikkö Kati Luostarinen, puh. 040 317 2401

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta kokouksessa.