Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 11


 

 

Kahvitukset vuoden 2023 eduskuntavaaleissa

 

Keskusvaalilautakunta 28.11.2022 § 11     

1318/00.00.00.01/2022  

 

 

Keskusvaalilautakunta on vaaleissa ennen korona-aikaa sallinut tietyin ehdoin äänestyspaikoilla järjestetyn kahvituksen varsinaisena vaalipäivänä, jos se on ollut mahdollista järjestää vaalitoimitusta häiritsemättä. Kun koronaa koskevat rajoitukset ovat poistuneet, tämän hetken arvion mukaan kahvitusten järjestämisessä voidaan palata aikaisempaan käytäntöön. Asiaa arvioidaan uudelleen lähempänä vaaleja, mikäli viranomaisohjeistus antaa siihen aihetta.

 

Kahvituslupia ovat voineet hakea koulujen vanhempainyhdistykset, luokkatoimikunnat tai vastaavat.

 

Esittelijä 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Esitys 

Keskusvaalilautakunta tiedottaa kouluille, että kahvituslupia koskevat anomukset tulee jättää tammikuun loppuun mennessä ja luvista päätetään helmikuun aikana. Mikäli lähempänä vaaleja olosuhteet muuttuvat ja mahdollinen viranomaisohjeistus antaa siihen aihetta, asiaa arvioidaan uudelleen.

 

Valmistelija

kunnanlakimies, keskusvaalilautakunnan sihteeri Sari Forsström, sari.forsstrom(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.