Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 16.11.2022/Pykälä 98



 

 

Valtuustoaloite 24.8.2022 Lukion sijainnin merkitys tulevaisuuden kunnan elinvoimalle osana Kirkonkylän taajamaa

 

Valtuusto 24.08.2022 § 68   

 

 

 

Sirkka Rousu (SDP), Virpi Korhonen (Kesk.) ja Mira Lappalainen (Peruss) ja 13 allekirjoittanutta jättivät valtuustoaloitteen, että kunnanvaltuustolle tuodaan ajantasaiset selvitykset, joiden perusteella voidaan tarpeen mukaan arvioida uudelleen Nurmijärven lukion sijainti.

 

Päätös 

Aloite lähetettiin kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Kunnanhallitus 24.10.2022 § 217   

 

 

 

Valtuustoaloitteessa esitetään, että valtuustolle tuodaan ajantasaiset selvitykset, joiden perusteella voidaan tarpeen mukaan arvioida uudelleen Nurmijärven lukion sijainti niin toisen asteen opetuksen, investointi- ja käyttötalouden (mm. väistötilat ja niiden käyttöaikatarve) kustannusten, kuin kunnan elinvoiman sekä Kirkonkylän taajaman maankäytön ja muiden taajamassa olevien toimintojen kehityksen näkökulmasta. Valtuustoaloite on päätöksen liitteenä.

 

Taustaa

 

Kunnanvaltuusto käsitteli kokouksessaan 16.6.2021 § 90 Nurmijärven lukion sijoittumispaikan Kirkonkylässä sekä Nurmijärven Yhteiskoulun ja Nurmijärven lukion hankesuunnitelmat. Kunnanvaltuusto päätti tuolloin, että valtuuston 16.12.2020 tekemän päätöksen mukaisesti lukiokoulutus järjestetään keskitetyllä mallilla siten, että lukion toimipiste on Kirkonkylällä ja lukio sijoitetaan kampukselle Nurmijärven yhteiskoulun (NYK) yhteyteen.

 

Samassa käsittelyssä kunnanvaltuusto hyväksyi Nurmijärven Yhteiskoulun ja Nurmijärven lukion hankesuunnitelman (peruskoulu ja lukio samassa kiinteistössä). Hankesuunnitelmassa on ratkaistu tavoitetila rakennushankkeen hankesisällön ja kustannusten suhteen.

 

Päätöksenteon tueksi päätöksentekijöiden käytössä oli vaihtoehtoiset hankesuunnitelmat kustannusarvioineen, opetuksen tarpeet sekä käyttäjien kannanotot. Lukion sijaintiin liittyen toteutettiin myös vaikutusten ennakkoarviointi (EVA). Sivistyslautakunta antoi esityksestä oman lausuntonsa ja tekninen lautakunta teki lukioratkaisusta esityksen kunnanhallitukselle.

 

Päätöksen tehdessään valtuusto on käyttänyt harkintavaltaansa ja päätynyt lukion sijoittamiseen Nurmijärven yhteiskoulun (NYK) yhteyteen. Päätöksen tarkemmat perustelut on esitetty valtuuston päätöksessä.

 

Sivistyslautakunta on antanut lausunnon talonrakennuksen investointiohjelmasta 2023-2027 kokouksessaan 15.9.2022 § 50. Sivistyslautakunta on lausunnossaan todennut, että Nurmijärven lukion sijoittumiseen NYK:n yhteyteen epävarmuustekijöitä, jotka tulee selvittää ennen investoinnin toteutumista. Sivistyslautakunnan antama lausunto on päätöksen oheismateriaalina.

 

Asemakaavatilanne

Lukiohankkeen toteuttaminen edellyttää asemakaavamuutosta NYK:n tontille. Ympäristötoimiala on käynnistänyt asemakaavamuutoksen. Asemakaavamuutoksen laadintaan on nimetty uusi kaavan laatija henkilövaihdosten jälkeen.

 

Samanaikaisesti kunnassa on käynnistynyt Kirkonkylän keskustan kehittämissuunnitelman laatiminen, mutta NYK:n asemakaavan osalta on tarkoituksenmukaista edetä jo ennen kehittämissuunnitelman laatimista.

 

Asemakaavoitusohjelmassa vuosille 2023-2027 on huomioitu NYK:n tontin asemakaavamuutos seuraavasti: luonnosvaihe v. 2022, ehdotusvaihe 01-06/2023 ja kaavamuutoksen hyväksyminen v. 2023 lopulla. Lisätietoa asemakaavasta:

https://www.nurmijarvi.fi/kuntalaisen-palvelut/maankaytto-ja-liikenne/kaavoitus/ajankohtaiset-asemakaavat/2-247-korttelin-2021-tontti-2-nyk/

 

Asemakaavan yhteydessä ratkaistaan valtuustoaloitteessa esitetyt huomiot NYK:n tonttiin ja toiminnallisuuteen liittyen. Alla on otettu kantaa tärkeimpiin huomioihin asemakaavan nykyisen valmistelutilanteen mukaisesti:

 

-          Pysäköinti on ratkaistavissa viimeisimmillä suunnitteluohjeilla, pysäköintinormilla ja muilla tarvittavilla asemakaavoitusmääräyksillä. Suunnittelun yhteydessä ratkaistaan pysäköintialueiden toiminnallisuus, yhteiskäyttö- ja mm. keskittämismahdollisuudet.

 

-          Suojelukysymykset saadaan alustavien viranomaisneuvottelujen perusteella ratkaistua, jotta tavoitetilana ollut vanhojen huonokuntoisimpien rakennussiipien purkaminen onnistuu.

 

-          Vanhan liikuntasalin kunto selvitetään suunnittelun edetessä.

 

-          Peruslähtökohta on, ettei lisämaa-alueita ole tarpeen hankkia rakennushanketta varten.

 

-          Väistötilojen kustannuksiin on varattu alustavasti 1 M€, mutta viimeisen tiedon mukaan kustannukset ovat noin 2,5 M€. Selvitettävänä on olemassa olevien väistötilojen hyödyntäminen (muun muassa Rajamäen väistötilat).

 

-          Käyttäjän toiminnot saadaan viimeisen tiedon mukaan ratkaistua asemakaavan ja talosuunnittelun yhteydessä.

 

Rakentamisaikataulu

 

Kunnanjohtajan talousarvioesityksessä vuosille 2023-2025 Nurmijärven yhteiskoulu (NYK) ja lukio - hanke on aikataulutettu siten, että suunnittelu ajoittuu vuosille 2023-2024 ja rakentaminen vuosille 2025-2026. Tilakeskus on huomioinut rakentamisohjelmassa hankkeen toteutumisen ja talosuunnittelu on mahdollista aloittaa v. 2023 jälkimmäisellä puoliskolla.

 

Yhteenveto

 

Tällä hetkellä valmistelussa ei ole ilmennyt asioita, jotka estäisivät lukiohankkeen toteuttamisen valtuuston 16.6.2022 § 90 hyväksymän hankesuunnitelman mukaisesti. Mikäli suunnittelun edetessä ilmenee haasteita, joiden perusteella sijoituspaikkaa tulisi uudelleenarvioida, ympäristötoimiala käynnistää vaihtoehtoisen suunnitelman laadinnan viipymättä.

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää

1. hyväksyä edellä annetun vastauksen valtuustoaloitteeseen sekä

2. todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Valmistelija

tekninen johtaja Juha Oksanen, juha.oksanen(at)nurmijarvi.fi

sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, tiina.hirvonen(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

Valtuusto 16.11.2022 § 98     

1237/00.02.00.02/2022  

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto päättää

1. hyväksyä edellä annetun vastauksen valtuustoaloitteeseen sekä

2. todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely

Virpi Korhonen esitti, että asia palautetaan valmisteluun siten, että siinä vastataan kaikkiin aloitteessa esitettyihin kysymyksiin ja että samaan aikaan valmisteltavassa Kirkonkylän kehittämissuunnitelmassa huomioitaisiin NYKin tontin kehittämispotentiaali, jos lukion sijoittaminen tontille ei toteudu. Puheenjohtaja rajasi seuraavat puheenvuorot koskemaan palautusesitystä. Otto Suhonen ja Sirkka Rousu kannattivat asian palauttamista valmisteluun. Juhani Vuorisalo, Sami Virtanen ja Arto Hägg kannattivat asian käsittelyn jatkamista.

 

Puheenjohtaja totesi, että asiassa tulee suorittaa äänestys, koska on tullut kannatettu esitys asian palauttamisesta valmisteluun. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen:

 

JAA = asian käsittelyn jatkaminen

EI = asian palauttaminen valmisteluun

 

Äänestyksen tulos:

 

JAA 35 ääntä

EI 16 ääntä

 

Äänestyksen tuloksena kunnanvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä. Äänestysluettelo on päätöksen liitteenä.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.