Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 16.11.2022/Pykälä 93


Liite1 Nurmijärven kuntakonsernin osavuosikatsaus III 1-9/2022

 

 

Nurmijärven kuntakonsernin osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2022 ja talousarviomuutokset

 

Kunnanhallitus 07.11.2022 § 227   

 

 

 

Hallintosäännön 66 §:n mukaan toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan toimielimille kunnanhallituksen hyväksymien talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti.

 

Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kunnan toimialat, liikelaitokset ja tytäryhteisöt raportoivat toiminnan ja talouden toteutumisesta osavuosikatsauksissa neljännesvuosittain. Osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.9.2022 annetaan valtuustolle marraskuussa. Osavuosikatsauksessa esitetään toteumatiedot käyttötaloudesta, investoinneista ja kuntastrategiasta johdettujen vuositavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi osavuosikatsauksiin sisältyy päivitetty tilinpäätösennuste.

 

Kunnan hallintosäännön 67 §:n mukaan talousarvion muutosehdotukset esitellään pääsääntöisesti valtuustoon raportoitavien osavuosikatsausten yhteydessä.

 

Syyskuun loppuun mennessä kunnan talous on toteutunut hieman talousarviota heikommin. Palvelutuotannon nettomenojen toteuma on syyskuun lopun tilanteessa ollut -174,5 milj. euroa, toteumaprosentin ollessa 75,3 prosenttia. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden palvelutuotannon nettomenot ovat toteutuneet 10,1 milj. euroa korkeampana.

 

Kunnan verorahoitus, joka koostuu verotuloista ja valtionosuuksista, ennustetaan toteutuvan 5,8 milj. euroa suurempana muutettuun talousarvioon nähden. Syyskuun lopun tilanteessa verotuloja oli tilitetty 166,0 milj. euroa toteumaprosentin ollessa 76,9 prosenttia. Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden verotulot ovat toteutuneet 7,0 milj. euroa suurempana.  Positiiviseen verotuloennusteeseen vaikuttavat mm. ansiotulojen kasvu ja yhteisöveron kuluvan vuoden arvioitua parempi kehitys. Valtionosuudet ovat toteutuneet syyskuun loppuun mennessä hieman muutettua talousarviota heikommin kertymän ollessa 33,8 milj. euroa ja toteumaprosentin ollessa 73,9 prosenttia. Tilinpäätösennusteessa valtionosuuksien ennustetaan toteutuvan muutetun talousarvion mukaisesti.

 

Tulorahoituksen suotuisasta kehityksestä huolimatta kunnan tilinpäätösennuste näyttäytyy muutettua talousarviota heikompana käyttötalouden kasvupaineista johtuen. Merkittävimmät paineet kustannusten kasvuun ovat sosiaali- ja terveyspalvelujen ostoissa ja sivistys- ja hyvinvointipalveluissa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ennuste on heikentynyt talousarvioon nähden 8,0 milj. euroa. Tilikauden tuloksen arvioidaan tilinpäätösennusteessa asettuvan alijäämäiseksi -1,3 milj. euroon, josta emokunnan osuus on -4,0 milj. euroa ja liikelaitosten osuus +2,7 milj. euroa. Emokunnan talousarvioon ennustettu investointivaraus 4,4 milj. euroa on jouduttu jättämään pois ennusteesta vuosikatteen heikentymisen vuoksi. Kunnan nettomenot jatkavat kasvuaan ja niiden ennustetaan toteutuvan 15,7 milj. euroa talousarviota heikompana. Käyttötalouden heikentynyttä ennustetta selittää erityisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten kasvu, joka johtuu koronakustannuksista, ongelmista henkilöstön saatavuudessa sekä hintojen korotuksista. Kunnan omassa tuotannossa heikentynyttä ennustetta selittää vuoden 2022 puolella toteutumatta jäävät tontinmyynnit, henkilöstömenojen kasvu, varhaiskasvatuksen palvelusetelimenojen ennakoitu kasvu ja koulutuksen ja varhaiskasvatuksen erillishankkeiden kasvaneet omakustannusosuudet.

 

Verotulojen arvioidaan tilinpäätösennusteessa nousevan 221,7 milj. euroon ylittäen muutetun talousarvion 5,8 milj. eurolla. Valtionosuuksien ennakoidaan asettuvan 45,7 milj. euroon muutetun talousarvion mukaisesti.

 

Investointien ennakoidaan toteutuvan 7,9 milj. euroa muutettua talousarviota pienempänä, koska osa hankkeista siirtyy seuraavalle vuodelle.

 

Kunnan heikentynyt tulosennuste sekä nykyennusteen mukainen investointitaso asettavat paineita lisälainanotolle tai kassavarojen pienentämiselle. Kunnan talouden rahoitusjäämää kuvaavan toiminnan ja investointien rahavirran arvioidaan asettuvan -13,2 milj. euroon, joka on noin 3,7 milj. euroa muutettua talousarviota heikompi. Lainakannan ennustetaan kasvavan 10,6 milj. euroa edellisvuoden tilinpäätökseen nähden, jolloin lainakanta asettuisi 227,9 milj. euroon. Ennustetun mukaisella lainakannan muutoksella osa investoinnista rahoitetaan kassavaroista, jolloin rahavarojen muutos vuoden lopussa olisi -1,4 milj. euroa. Lainakannan muutokseen ei esitetä määrärahamuutoksia tässä kohtaa vuotta, koska vuoden vaihteeseen liittyy monia epävarmuustekijöitä, jotka voivat aiheuttaa tarvetta lisälainanotolle nykyiseen ennusteeseen nähden.

 

Tarkemmat tiedot kuluvan vuoden toiminnan ja talouden toteutumisesta on esitetty liitteenä olevassa osavuosikatsauksessa.

 

Tässä vaiheessa esitetään seuraavat talousarviomuutokset:

 

A) Esitettävät muutokset käyttötalousosaan

 

  1. Sosiaali- ja perusterveydenhuollon (KEU-soten) määrärahaa esitetään lisättävän 5 198 802 euroa ja erikoissairaanhoidon 2 803 910 euroa. Valtaosa KEU-soten ylityksestä johtuu koronasta, hintatason noususta ja henkilöstön saatavuuteen liittyvistä kustannuksista. Erikoissairaanhoidon osalta ylitys koostuu erikoissairaanhoidon vuoden 2022 alijäämäennusteesta, joka on tarkoitus kattaa jäsenkunnilta.
  2. Yhteisiin toimintoihin esitetään 50 000 euron lisämäärärahaa Aleksia-liikelaitoksen toiminta-avustukseen.
  3. Henkilöstöpalveluihin esitetään 140 000 euron lisämäärärahaa johtuen Työllisyysrahaston koulutuskorvauksen korjauksesta sekä palkanlaskennan ulkoistamisen toteuttamisesta.
  4. Koulutuspalveluihin esitetään 558 000 euron lisämäärärahaa henkilöstökuluihin sekä siivous- ja ateriapalvelukuluihin.
  5. Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen erillishankkeisiin esitetään 180 000 euroa lisämäärärahaa henkilöstökuluihin.
  6. Varhaiskasvatuspalveluihin esitetään 837 000 euroa lisämäärärahaa palvelujen ostoihin palvelusetelikuluihin ja ateriapalvelukuluihin sekä henkilöstökuluihin.
  7. Omaisuuden tuottoihin ja hallintaan esitetään tuloarviota vähennettäväksi 7 500 000 euroa, koska Keskon tonttikauppa Ilvesvuori pohjoisen alueella ei toteudu vuoden 2022 puolella asemakaavavalituksen takia.
  8. Tilakeskukselle esitetään määrärahan lisäystä 216 000 euroa sisäilmakorjauksiin ja -tutkimuksiin sekä rakennusten purkukustannuksiin ja tuloarvion lisäystä 723 000 euroa Lepsämän koulun vakuutuskorvauksen ja loppuvuodeksi solmittujen parin uuden ulkoisten vuokrasopimusten vuoksi.
  9. Hallinto- ja talouspalveluiden henkilöstömenojen määrärahaa esitetään vähennettävän 28 000 euroa täyttämättä jääneiden vakanssien takia ja tuloarviota lisättävän 263 000 euroa rakennusvalvonnan lupamaksujen kasvun vuoksi.
  10. Maankäytön ja kaavoituksen henkilöstömenojen määrärahaa esitetään vähennettävän 80 000 euroa ja palvelujen oston määrärahaa vähennettävän 80 000 euroa.

 

 

B) Esitettävät muutokset investointiosaan

 

  1. Kunnallistekniikan rakentamisen investointien määrärahoihin esitetään seuraavat muutokset:

 

Kunnallistekniikan rakentamisen määrärahamuutokset

TA 2022

Muutos OVK III

TA 22+ muutos

Kunnallistekniikan rakentaminen

17 015 000

-3 100 000

13 915 000

Klaukkalan tieverkko

600 000

-500 000

100 000

Kunnan ja valtion yhteishankkeet

3 445 000

-1 040 000

2 405 000

Muutos yhteensä

 

-4 640 000

 

 

  1. Talonrakennushankkeiden määrärahoihin esitetään seuraavat muutokset:

 

Talonrakennuksen määrärahamuutokset

TA 2022

Muutos OVK III

TA 22+ muutos

Terveyskeskuksen peruskorjaus, osa C

1 650 000

50 000

1 700 000

Nyk, peruskorjaus

290 000

5 000

295 000

Röykän koulu, vanhan osan peruskorjaus

2 500 000

600 0000

3 100 000

Rajamäen kampus

250 000

-150 000

100 000

Kunnan varikko

400 000

100 000

500 000

Palojoen koulun jätevesipuhd. uusinta ja hulevedet

45 000

5 000

50 000

Kivenpuiston koulun piha ja lukitus

65 000

15 000

80 000

Klaukkalan koulun turvallisuusinvestointi

70 000

-23 000

47 000

Rajamäen koulun turvallisuusinvestointi

50 000

7 000

57 000

Klaukkalan kirjaston tilatarpeet

100 000

45 000

145 000

Lukkarin koulun tuulikaapin ovet, ikkunat ja kaihtimet

150 000

-15 000

135 000

Pääterveysaseman lukitus Iloq

70 000

6 000

76 000

Kunnanvirasto polyuretaanipinnoite

110 000

-14 000

96 000

Monikon roskakatokset

35 000

-21 000

14 000

Palojoen koulun maalaus

85 000

-85 000

0

Muutos yhteensä

 

525 000

 

 

 

  1. Kiinteän omaisuuden määrärahoihin esitetään seuraavat muutokset:

 

Kiinteän omaisuuden määrärahamuutokset

TA 2022

Muutos OVK III

TA 22+ muutos

Myyntituotto

1 500 000

3 100 000

4 600 000

Maanhankintameno

2 500 000

-500 000

2 000 000

Muutos yhteensä

 

3 600 000

 

 

 

 

  1. Irtaimeen omaisuuteen esitetään seuraavat muutokset

 

Irtaimen omaisuuden määrärahamuutokset

TA 2022

Muutos OVK III

TA 22+ muutos

Kalusteet, kunnanvirasto (konsernipalvelut)

100 00

-80 000

20 000

Muutos yhteensä

 

-80 000

 

 

C) Esitettävät muutokset tulorahoitukseen

 

  1. Nurmijärven kunnan tulorahoitukseen esitetään seuraavat muutokset:

Tulorahoituksen määrärahamuutokset

OVK I

OVK II

OVK III

Muut

Kunnallisvero

0

0

 1 569 000

 

Yhteisövero

0

0

3 443 000 

 

Kiinteistövero

0

0

800 000 

 

Valtionosuudet

0

2 458 777

 

 

Verorahoitus yhteensä

0

2 458 777

5 812 000

0

 

D) Esitettävät muutokset rahoituseriin

 

  1. Nurmijärven kunnan muiden rahoituskulujen määrärahaa esitetään vähennettävän 93 000 euroa

 

E) Esitettävät muutokset varauksiin

 

  1. Nurmijärven emokunnan vapaaehtoisia varauksia esitetään vähennettävän 4 400 000 euroa.

 

F) Esitettävät muutokset Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen talousarvioon

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta on esittänyt valtuustolle, että liikelaitoksen talousarviota muutetaan seuraavasti:

 

Nurmijärven Veden tilikauden ylijäämän ennustetaan olevan noin 620 000 euroa talousarviossa esitettyä parempi. Tilikauden ylijäämän kasvu johtuu seuraavista muutoksista, jotka esitetään tehtäväksi talousarvioon:

- liikevaihto kasvaa + 550 000 euroa (10 710 000 euroa)

- liiketoiminnan muut tuotot kasvavat + 120 000 euroa (400 000 euroa)

- liiketoiminnan muut kulut kasvavat + 50 000 euroa (220 000 euroa)

 

Lisäksi veden liittymismaksutuottoarvioita esitetään nostettavaksi 750 000 eurolla (2 050 000 euroa).

 

Investointien kokonaismäärärahaa esitetään laskettavaksi 150 000 eurolla 9 565 000 euroon. Osavuosikatsauksessa esitetyt yksittäisten investointien määrärahamuutokset hoidetaan rakentamisohjelman välisillä määrärahasiirroilla.

 

 

 

G) Esitettävät muutokset Aleksia -liikelaitoksen talousarvioon

 

Aleksia liikelaitoksen johtokunta on esittänyt valtuustolle, että liikelaitoksen talousarviota muutetaan seuraavasti:

 

- Aleksia -liikelaitoksen tuloarviota esitetään lisättävän 340 134 euroa. Lisäys perustuu sivistys- ja hyvinvointitoimialalta tehtävään 255 134 euron lisälaskutukseen kustannusten kasvusta johtuen sekä kunnalta haettavaan 85 000 euron toiminta-avustukseen.

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää

1. merkitä Nurmijärven kuntakonsernin osavuosikatsauksen 1.1.-30.9.2022 tiedoksi ja esittää sen edelleen valtuustolle tiedoksi, sekä

2. esittää valtuustolle, että vuoden 2022 talousarviota muutetaan lautakuntien ja johtokuntien esitysten mukaisesti edellä selostusosassa, kohdissa A-G, esitetyllä tavalla.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

Valmistelija

talousjohtaja Erno Kontio, erno.kontio(at)nurmijarvi.fi

taloussuunnittelupäällikkö Maiju Paaso, maiju.paaso(at)nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

Valtuusto 16.11.2022 § 93     

717/02.02.01/2022  

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto

1. merkitsee Nurmijärven kuntakonsernin osavuosikatsauksen 1.1.-30.9.2022 tiedoksi

2. päättää, että vuoden 2022 talousarviota muutetaan lautakuntien ja johtokuntien esitysten mukaisesti edellä selostusosassa, kohdissa A-G, esitetyllä tavalla.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.