Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 24.11.2022/Pykälä 63


 

 

Yläkoulujen oppilaaksiottoalueiden muuttaminen

 

Sivistyslautakunta 24.11.2022 § 63     

1573/12.00.01.00/2022  

 

 

Sivistyslautakunta on päättänyt yläkouluihin syöttävät alakoulut ja yläkoulujen harmaat (nykyisin avoimet) oppilaaksiottoalueet 9.12.2010 §:ssä 108. Saman kokouksen §:ssä 107 lautakunta hyväksyi lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet, joiden perusteella määritellään yläkoulujen avoimilla oppilaaksiottoalueilla asuvien oppilaiden yläkoulu.

   

Molempia edellä mainittuja päätöksiä on tarkennettu vuosien varrella. Tällä hetkellä voimassa olevat lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet on hyväksytty sivistyslautakunnassa 25.3.2021 §:ssä 27. Niiden mukaan yläkoulujen oppilaaksi ottaminen perustuu pääsääntöisesti syöttäviin alakouluihin seuraavasti:

 

Klaukkalan, Lepsämän ja Valkjärven koulut > Urheilupuiston koulu

 

Länsikaaren, Rajamäen ja Röykän koulut > Seitsemän veljeksen koulu

 

Karhunkorven, Lukkarin, Maaniitun, Nukarin ja Palojoen koulut > Nurmijärven yhteiskoulu

 

Harjulan ja Syrjälän koulut sekä Isoniitun koulun alakoulu > Isoniitun koulu

 

Metsäkylän koulu ja Mäntysalon koulun alakoulu > Mäntysalon koulu

 

Uotilan koulu muodostaa ainoana kunnan alakouluna yläkoulujen avoimen oppilaaksiottoalueen. Siirryttäessä 6. luokalta 7. luokalle koulun oppilaiden lähikoulun osoittamisen valmistelevat aluerehtorit yhteistyössä yläkoulujen rehtoreiden kanssa noudattaen sivistyslautakunnan hyväksymiä lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteita.

 

Oppilaan mahdollisesti opiskelema A2-kieli sekä oppilaan muut ainevalinnat vaikuttavat yläkouluun sijoittumiseen. Oppilaalla saattaa myös olla hänen terveydentilaansa liittyvä tai muu oppilashuollollinen syy, jonka perusteella yläkoulu määritellään. Näissä tapauksissa oppilaan yläkouluun sijoittuminen ei välttämättä toteudu edellä esitettyjen periaatteiden mukaisesti.

 

Käytännössä Uotilan koulun 6. luokkalaiset ovat jo vuosia siirtyneet pääsääntöisesti Mäntysalon kouluun 7. luokalle, joitakin yksittäisiä oppilaita lukuun ottamatta. Näiden yksittäisten oppilaiden yläkoulun määrittämiseen on vaikuttanut oppilaan opiskelema A2-kieli tai nk. sisarusperuste, jonka perusteella oppilas on ohjattu johonkin muuhun kunnan yläkouluista.

 

Tilanteen selkeyttämiseksi sivistys- ja hyvinvointitoimialalla on selvitetty Uotilan koulun lukitsemista Mäntysalon koulun syöttäväksi alakouluksi. Tällöin Uotilan koulun yläkouluun siirtyvät oppilaat ovat yhdenvertaisessa asemassa muissa alakouluissa opiskelevien 6. luokkalaisten kanssa. Tämä on selkeämpää myös perheiden kannalta ja mahdollistaa sen, että Uotilan koulun esiopetuksessa aloittava oppilas tietää tulevan koulupolkunsa ilman epävarmuustekijöitä. Osana selvitystä Uotilan koulun oppilaiden huoltajille järjestettiin 28.10.-7.11.2022 välisenä aikana kysely aiheeseen liittyen.

 

Määräpäivään mennessä saatiin 44 vastausta, mikä tarkoittaa sitä, että noin 65 % huoltajista vastasi kyselyyn. Vastaajista 30 puolsi ja 14 vastusti Uotilan koulun lukitsemista Mäntysalon koulun syöttäväksi alakouluksi. Puoltamista perusteltiin mm. selkeällä ja ennalta määrätyllä koulupolulla, tyytyväisyydellä Mäntysalon kouluun, toimivilla kulkuyhteyksillä ja sopivilla opetusryhmien koolla. Nykytilan säilyttämistä kannattavat vastaajat toivoivat mm. lapsensa pääsevän asuinpaikkaa lähimpään yläkouluun, painottivat vapautta valita ja toivoivat oppilaiden ja huoltajien yksilöllisten toiveiden kuuntelemista.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Sivistyslautakunta päättää muuttaa yläkoulujen oppilaaksiottoalueita siten, että Uotilan koulu lukitaan Mäntysalon koulun syöttäväksi alakouluksi 1.8.2023 alkaen.

 

Valmistelija

Opetuspäällikkö Kati Luostarinen, puh. 040 317 2401

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.