Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 01.11.2022/Pykälä 58



 

 

 

Valtuusto 24.08.2022 § 70   

 

 

 

Sirkka Rousu (SDP), Virpi Korhonen (Kesk.) ja Mira Lappalainen (Peruss) ja 14 allekirjoittanutta jättivät aloitteen, että Kirkonkylän taajaman maankäytön, kaavoituksen ja palvelujen kehittämistä ja koordinaatiota parannetaan muodostamalla kokonaisnäkemys yhteistyöprosessissa päättäjien, taajaman asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen kanssa.

 

Päätös 

Aloite lähetettiin kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 01.11.2022 § 58     

1239/00.02.00.02/2022  

 

 

Valtuustoaloitteessa esitetään, että Kirkonkylän taajaman maankäytön, kaavoituksen ja palvelujen kehittämiseksi ja koordinoimiseksi muodostetaan kokonaisnäkemys, taajaman kehitysvisio yhteistyöprosessissa päättäjien, taajaman asukkaiden, yritysten ja yhteisöjen kanssa. Valtuustoaloite on päätöksen liitteenä.

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen:

 

Kirkonkylän osayleiskaava on tavoitteena tuoda hyväksymiskäsittelyyn alkuvuodesta 2023. Osayleiskaavassa on osoitettu kirkonkylän taajaman maankäytön ja kaavoituksen kehityssuunnat. Maankäytön tavoiteohjelmassa tarkentuvat eri alueiden toteuttamisajankohdat niin asemakaavoituksen kuin kunnallistekniikan rakentamisen osalta. Keskustan kehittämissuunnitelma laaditaan ohjaamaan yksittäisten asemakaavojen laatimista.

 

Kaavoituksessa on todettu tarve Kirkonkylän taajaman kokonaisvaltaiselle kehittämissuunnitelmalle, joka tarkentaisi osayleiskaavaa ja toisaalta olisi kuitenkin yleispiirteisempi kuin asemakaavat. Kirkonkylän kehittämissuunnitelma lisättiin 2023-2027 asemakaavoitusohjelmaan vuosille 2022-23 (samalla ajoitettiin Klaukkalan keskustan ja Rajamäen kehittämissuunnitelmat vuosille 2025 ja 2027).  Asemakaavoituksessa on käynnistetty syyskuussa Kirkonkylän kehittämissuunnitelman alustavan työohjelman laatiminen ja keskustelu työn käynnistämisestä kaavoituksen suunnittelupalveluiden puitesopimuskumppanin kanssa.

Kirkonkylän kehittämissuunnitelman tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva alueesta: sen arvoista, ominaispiirteistä ja potentiaalista sekä käynnissä olevista hankkeista ja tulevaisuuden tarpeista. Työssä on tarkoitus visioida esimerkiksi sitä, millaista Kirkonkylää halutaan kehittää ja rakentaa, mitä säilytetään, mitä voidaan kenties korvata uudella rakenteella.

 

Kehittämissuunnitelma tulee olemaan esitys alueen tavoitetilasta ja keinoista tavoitteisiin pääsemiseksi. Sen on tarkoitus toimia kokoavana suunnitelmana ja pohjana yksittäisille asemakaavamuutoksille, jotta yksittäistenkin hankkeiden avulla Kirkonkylä kehittyisi haluttuun suuntaan. Tavoitteena on vahvistaa alueen identiteettiä ja houkuttelevuutta niin asukkaiden kuin elinkeinotoiminnankin näkökulmasta. Kehittämissuunnitelman laatimisessa tullaan huomioimaan myös valtuustoaloitteessa mainitut, ratkaisua vaativat kohteet. Vanhan sähkölaitoksen alueen osalta on parhaillaan käynnissä tontinluovutuskilpailut suunnitteluvaraushakumenettelyllä, jonka jälkeen suunnittelu ja asemakaavamuutosehdotuksen valmistelu jatkuu kunnan ja yhteistyökumppanin kesken.

 

Kehittämissuunnitelman laatiminen käynnistetään alustavan aikataulun mukaisesti marraskuussa 2022. Aloitusvaiheessa selvitetään työn lähtökohtia ja aloitetaan tarvittavia selvityksiä mm. liikenteen ja pysäköinnin sekä kaupallisten toimintojen osalta. Prosessin aikana tullaan käymään vuoropuhelua kuntalaisten, luottamushenkilöiden ja maanomistajien sekä eri alojen asiantuntijoiden kanssa Kirkonkylän keskustan kehittämisen lähtökohdista ja tavoitteista sekä kehittämisen suunnista. Kunnan luottamushenkilöiden kanssa käydään aloitusvaiheessa keskustelua lähtökohdista ja tavoitteista, järjestetään työpaja vaihtoehtoisista konsepteista talvella 2023 sekä esitellään heille alustavaa kehittämissuunnitelmaa arviolta kesällä/alkusyksystä 2023. Lisäksi pidetään asukastilaisuuksia aloitusvaiheessa ja työn valmistuttua, järjestetään työpajoja tärkeimmille sidosryhmille, yrittäjille sekä kunnan viranhaltijoille. Viimeistelty suunnitelma valmistuu syksyn 2023 loppuun mennessä.

 

Kehittämissuunnitelmassa huomioidaan muun muassa seuraavia näkökulmia: ympäristön viihtyisyys ja kaupunkikuva, kulttuuriympäristö, viherverkosto, julkisten ulkotilojen kokonaisuus, liikenteen ja pysäköinnin ratkaisut, kestävä liikkuminen, elinkeinotoiminta, asuminen ja kunnan toiminnot. Työssä tullaan myös arvioimaan kehittämissuunnitelman vaikutuksia yleispiirteisellä tasolla kunkin teeman ja teemaan kohdistuvien vaikutusten osalta. Myös ilmastovaikutukset arvioidaan asiantuntija-arviona.

 

Kehittämissuunnitelman valmistuttua vireillä olevia, vireille tulevia sekä muutosta vaativia vanhentuneita asemakaavoja voidaan edistää kehittämissuunnitelmatyössä muodostettujen tavoitteiden mukaisesti. Näin yksittäisten tarpeiden ratkaiseminen osana laajempaa kokonaisuutta helpottuu. Suunnitelma voi tarjota myös kiinteistönomistajille ajatuksia ja ideoita kiinteistöjen kehittämismahdollisuuksista.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle

 

1. esittelytekstin mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen sekä

2. ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Valmistelija

Asemakaavapäällikkö Crista Toivola, crista.toivola@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.