Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 01.11.2022/Pykälä 54



 

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.9.2022

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 01.11.2022 § 54     

612/02.02.01/2022  

 

 

Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kunnan, kunnan liikelaitosten ja tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle osavuosikatsauksissa neljännesvuosittain. Osavuosikatsaus III (OVK III) annetaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle ajalta 1.1.- 30.9.2022. Talousarviovuoden viimeinen raportointi tapahtuu tilinpäätöksessä.

 

Osavuosikatsauksissa kunnan toimialat ja liikelaitokset raportoivat kuntastrategiasta johdettujen vuositavoitteiden, käyttötalouden ja investointien toteutumisesta. Osavuosikatsauksissa annetaan myös tilinpäätösennuste. Talousarvion muutosehdotukset perusteluineen esitellään pääsääntöisesti valtuustolle raportoitavien osavuosikatsausten yhteydessä.

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta raportoi ohjeellisena hyväksytyn asemakaavoitusohjelman toteutumisesta osavuosikatsauksessa (OVK II) ja toimintakertomuksessa.

 

Talousarviossa käyttötalous on valtuustoon nähden sitova pääsääntöisesti toimialoittain niin, että sitovuus on toimintatuottojen ja -kulujen erotus eli netto (toimintakate). Toimialatasoisesta sitovuudesta poikkeaa mm. tulosalue omaisuuden tuotot ja hallinta, joka on valtuustoon nähden sitova toimintakatetasolla.

 

Investointiosassa määrärahojen ja rahoitusosuuksien erotus (nettomääräraha) on sitova valtuustoon nähden hankekohtaisesti.

 

Tulosalue maankäyttö ja kaavoitus jakautuu asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan sekä elinvoimalautakuntaan. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle kuuluvat asemakaavoitus sekä kiinteistö- ja mittaustoimi, elinvoimalautakunnalle kuuluvat maankäyttö ja yleiskaavoitus. Elinvoimalautakunnalle kuuluu ympäristötoimialalta myös tulosalue omaisuuden tuotot ja hallinta. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle kuuluu lisäksi ympäristötoimialan hallinto- ja talouspalveluista rakennusvalvonta.

 

Toimialan toimintakatteen ennustetaan toteutuvan noin 6,5 milj. euroa muutettua talousarvioita heikompana vuoden 2022 puolella toteumatta jäävien tontinmyyntien takia tulosalueella omaisuuden tuotot ja hallinta. 

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan osalta toimintakate toteutuu muutettua talousarviota parempana.

 

Maankäyttö ja kaavoitus

Maankäytön ja kaavoituksen tulosalueen toimintakatteen arvioidaan toteutuvan 160 000 euroa talousarviota parempana.

 

Hallinto- ja talouspalvelut

Tulosalueen ml. rakennusvalvonta toimintakatteen arvioidaan toteutuvan noin 290 000 euroa talousarviota parempana lähinnä ennakoitua suuremmasta rakennuslupamaksutuottojen kertymän takia.

 

Koko toimialan osavuosikatsaus, sitovien toiminnallisten tavoitteiden ja lautakuntatasoisten tavoitteiden toteutumat ajalta 1.1.-30.9.2022 ovat liitteinä.

 

Käyttötalouden määrärahamuutosesitykset

Koko ympäristötoimialan osalta esitetään nettotuottoja vähennettäväksi 6 542 000 euroa seuraavasti:

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta hyväksyy osaltaan liitteen mukaiset osavuosikatsaukset ajalta 1.1.-30.9.2022.

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta hyväksyy omalta osaltaan käyttötalouden muutosesitykset esittelytekstin mukaisesti.

Lautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia sekä tekstiosan tarkistuksia vastamaan ympäristötoimialan kaikkien lautakuntien käsittelyä.

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.