Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.10.2022/Pykälä 57



 

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.9.2022 (sivltk)

 

Sivistyslautakunta 27.10.2022 § 57     

612/02.02.01/2022  

 

 

Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kunnan, kunnan liikelaitosten ja tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle osavuosikatsauksissa neljännesvuosittain. Talousarviovuoden viimeinen raportointi tapahtuu tilinpäätöksessä.

Osavuosikatsauksissa kunnan toimialat ja liikelaitokset raportoivat kuntastrategiasta johdettujen vuositavoitteiden, käyttötalouden ja investointien toteutumisesta. Osavuosikatsauksissa annetaan myös tilinpäätösennuste. Talousarvion muutosehdotukset perusteluineen esitellään pääsääntöisesti valtuustolle raportoitavien osavuosikatsausten yhteydessä.

NUUKA:n toimenpidesuunnitelman toteutumisesta raportoidaan kunnanhallituksen kautta valtuustolle kaksi kertaa vuodessa: osavuosikatsauksessa 1.1.-30.6. sekä tilinpäätöksessä.

Talouspalvelut ohjeistavat kunnan toimialoja, liikelaitoksia ja tytäryhteisöjä osavuosikatsausten tarkemmasta sisällöstä ja aikataulutuksesta talousarviovuoden aikana.

Osavuosikatsaus III (OVK III) annetaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle ajalta 1.1.- 30.9.2022.

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan organisaatiorakenteessa sivistyslautakunnan vastuualuetta ovat koulutuspalvelut, varhaiskasvatuspalvelut sekä hallinto- ja talouspalvelut. Hyvinvointilautakunnan vastuualuetta ovat kirjasto- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut sekä liikuntapalvelut. Hyvinvointipalvelujen osalta sivistyslautakunta vastaa kasvun ja oppimisen yksikön toiminnasta ja kehittämisestä, hyvinvointilautakunta kotoutumispalvelujen ja hyvinvoinnin edistämisen yksiköiden toiminnasta ja kehittämisestä.

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan toimintakate oli syyskuun lopussa 75,9 prosenttia.

 

Tilinpäätösennusteessa arvioidaan toimialan toimintakatteen ylittyvän ensimmäisen osavuosikatsauksen perusteella tehtyyn muutettuun talousarvioon verrattuna noin 1 583 000 euroa. Toimialan toimintatuotot ylittyvät noin 810 000 euroa. Toimintatulojen kasvu johtuu hankkeiden arvioitua suuremmista tuista ja avustuksista. Toimialan toimintakulujen ennustetaan ylittyvän 2 395 000 euroa verrattuna muutettuun talousarvioon. Ylitys johtuu henkilöstökulujen ja palvelujen oston arvioitua suuremmista kustannuksista hankkeissa sekä koulutus- ja varhaiskasvatuspalveluissa. Toimialan sisällä on tehty määrärahojen sisäisiä siirtoja tulosalueiden välillä kolmannen osavuosikatsauksen laatimisen yhteydessä.

 

Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen erillishankkeissa arvioidaan, että toimintakate ylittyy

tilinpäätösennusteessa 180 000 euroa. Koulutuspalvelujen toimintakatteen ennustetaan ylittyvän 558 000 euroa. Ylitys johtuu arvioitua suuremmista henkilöstökuluista ja Aleksian lisäveloituksesta. Varhaiskasvatuspalveluissa arvioidaan toimintakatteen ylittyvän 837 000 euroa palveluseteli- ja henkilöstökulujen ylittymisen sekä Aleksian lisäveloituksen vuoksi. Muiden tulosalueiden osalta toimintakate toteutuu talousarvion mukaisesti tilinpäätösennusteessa.

 

 

Muutosesitys määrärahoihin

 

Lisämäärärahaa esitetään kattamaan toimialan toimintakatteen ylittymistä yhteensä 1 575 000 euroa seuraavasti:

 

  • koulutuspalveluihin 400 000 euroa henkilöstökuluihin, 158 000 euroa palvelujen ostoihin siivous- ja ateriapalveluihin
  • koulutuksen ja varhaiskasvatuksen erillishankkeisiin 180 000 euroa henkilöstökuluihin
  • varhaiskasvatuspalveluihin 700 000 euroa palvelujen ostoihin palvelusetelikuluihin, 97 000 euroa ateriapalvelukuluihin sekä 40 000 euroa henkilöstökuluihin.

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimialan osavuosikatsaus sekä sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuma ajalta 1.1.-30.9.2022 on liitteenä. 

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liitteen mukaisen osavuosikatsauksen sekä sitovien toiminnallisten tavoitteiden toteutuman ajalta 1.1. - 30.9.2022 alaisensa toiminnan osalta.

 

Sivistyslautakunta esittää lisämäärärahaa sivistyslautakunnan osalta yhteensä 1 575 000 euroa seuraavasti:

  • koulutuspalveluihin 400 000 euroa henkilöstökuluihin, 158 000 euroa palvelujen ostoihin siivous- ja ateriapalveluihin
  • koulutuksen ja varhaiskasvatuksen erillishankkeisiin 180 000 euroa henkilöstökuluihin
  • varhaiskasvatuspalveluihin 700 000 euroa palvelujen ostoihin palvelusetelikuluihin, 97 000 euroa ateriapalvelukuluihin sekä 40 000 euroa henkilöstökuluihin.

 

 

Valmistelija

Sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410

Hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400

 

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.