Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.10.2022/Pykälä 55


 

 

Nuorisoyhdistysten kohdeavustukset syksy 2022

 

Hyvinvointilautakunta 20.10.2022 § 55     

336/02.05.01.02/2022  

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 27 §:n mukaan hyvinvointilautakunta päättää kulttuuri-, liikunta-, ja nuorisoyhdistysten sekä hyvinvointia edistävien yhdistysten

avustusten jakoperusteista ja jakaa avustukset.

 

Nuorisopalveluiden talousarviossa vuodelle 2022 on kohdeavustuksiin varattu 7 000 euroa.  Avustusta on jaettu 31.3. päättyneellä hakukierroksella 4 800 euroa. Jaettavaksi jäi toisella hakukierroksella 2 200 euroa. 

 

Hyvinvointilautakunnan 21.1.2020 § 2 hyväksymässä avustusohjeessa kohdeavustus määritellään seuraavasti: Kohde-avustus on kertaluonteinen avustus lasten ja nuorten toimintaan kohdistuvan projektin, leirin, matkan ja tapahtuman järjestämiseen tai toimitilan vuokraan sekä yhdistysten toimihenkilöiden ja ohjaajien kouluttamiseen.

 

Avustus on haettavana kaksi kertaa vuodessa, 31.3. ja 30.9. mennessä.

  

Avustusta on hakeneet 1.4.-30.9. välisenä aikana seuraavat hakijat:

 

 

Hakija

Avustuksen kohde

Haettu avustus syksy 2022, euroa

Ehdotettu avustus syksy 2022, euroa

Perttulan Vapaaehtoinen Palokunta ry

Leirikuluihin

1 240

600

Perttulan-Uotilan Nuorisoseura r.y.

Nuorisoseurantalo Rientolan ylläpitokuluihin

1 500

0

Partiolippukunta Eräalpakat ry.

Leiritoimintaan

234

150

Rajamäen Metsänkävijät r.y.

Leiritarvikkeisiin

1 500

700

Lepsämän Partio ry

Partiojohtajien kurssin osallistumismaksut

130

60

Ryhmäohjaajakoulutuksen osallistumismaksut

315

150

Leiritarvikkeisiin

207,53

100

Leiri- ja retkivälineisiin

486,90

240

Leiriosallistumismaksut

415,90

200

 

Yhteensä

6029,33

2 200

 

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta päättää jakaa syksyn 2022 kohdeavustukset esityksen mukaisesti.

 

Valmistelija

Nuorisopäällikkö Katja Günther, puh. 040 317 2060

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.