Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aleksia -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 13.09.2022/Pykälä 23


Liite7 Vastineet_Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021

 

 

Aleksia -liikelaitoksen vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen vuodelta 2021

 

Aleksia -liikelaitoksen johtokunta 13.09.2022 § 23     

502/00.03.00/2022  

 

 

Tarkastuslautakunta on antanut 12.5.2022 valtuustolle arviointikertomuksen vuodelta 2021. Valtuusto on merkinnyt arviointikertomuksen tiedoksi 25.5.2022 §30. Valtuusto velvoitti kunnanhallituksen ja lautakunnat/johtokunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana kertomuksen aiheuttamista toimenpiteistä.

 

Arviointikertomus ja Aleksia-liikelaitoksen vastaukset tarkastuslautakunnan huomioihin ovat liitteenä.

 

Esittelijä 

Palvelujohtaja

 

Esitys 

Aleksia-liikelaitoksen johtokunta päättää antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liitteessä olevat vastineet.

 

Valmistelija

palvelujohtaja Anu Savander-Hämäläinen, p. 040 317 2070

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

Jakelu