Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 14.09.2022/Pykälä 29


Liite2 Vastineet_Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2021

 

 

Nurmijärven Vesi-liikelaitoksen vastineet tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021

 

Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta 14.09.2022 § 29     

502/00.03.00/2022  

 

 

Valtuusto on 25.5.2022 § 44 merkinnyt tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2021. Valtuusto velvoitti kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana kertomuksen aiheuttamista toimenpiteistä.

 

Nurmijärven Vesi-liikelaitoksen toimialaan kuuluvat vastineet nro 19 ja 20.

 

Esittelijä 

Vesilaitoksen johtaja

 

Esitys 

Nurmijärven Vesi-liikelaitos päättää antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liitteessä olevat vastineet arviointikertomukseen vuodelta 2021 johtokunnan alaisesta toiminnasta.

 

Valmistelija

vesilaitoksen johtaja Päivi Kopra, paivi.kopra@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.