Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aleksia -liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 30.08.2022/Pykälä 17



 

 

Aleksia -liikelaitoksen osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.6.2022

 

Aleksia -liikelaitoksen johtokunta 30.08.2022 § 17     

612/02.02.01/2022  

 

 

Vuoden 2022 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kunnan, kunnan liikelaitosten ja tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle osavuosikatsauksissa neljännesvuosittain. Talousarviovuoden viimeinen raportointi tapahtuu tilinpäätöksessä.

Osavuosikatsauksissa kunnan toimialat ja liikelaitokset raportoivat kuntastrategiasta johdettujen vuositavoitteiden, käyttötalouden ja investointien toteutumisesta. Osavuosikatsauksissa annetaan myös tilinpäätösennuste. Talousarvion muutosehdotukset perusteluineen esitellään pääsääntöisesti valtuustolle raportoitavien osavuosikatsausten yhteydessä.

NUUKA:n toimenpidesuunnitelman toteutumisesta raportoidaan kunnanhallituksen kautta valtuustolle kaksi kertaa vuodessa: osavuosikatsauksessa 1.1.-30.6. sekä tilinpäätöksessä.

Talouspalvelut ohjeistavat kunnan toimialoja, liikelaitoksia ja tytäryhteisöjä osavuosikatsausten tarkemmasta sisällöstä ja aikataulutuksesta talousarviovuoden aikana.

Osavuosikatsaus II (OVK II) annetaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle ajalta 1.1.- 30.6.2022.

Aleksia-liikelaitoksen toimintatuottojen toteuma on 5 001 272 e (49 %) ja toimintakulujen toteuma 4 977 617 euroa (49 %) verrattuna muutettuun talousarvioon. Toimintakulussa tilikohtaisia ylityksiä on elintarvikkeissa, kuljetuskustannuksissa ja ruoan pakkausmateriaaleissa hintojen nousun vuoksi. Toimintakate on 23 655 euroa ja poistot 61 651 euroa. Liikelaitoksen tulos on 38 000 euroa alijäämäinen.

 

Toimintatuottojen ennustetaan alittuvan n. 78 000 eurolla ja kulujen ylittyvän n. 256 000 eurolla verrattuna muutettuun talousarvioon. Kulujen ylitykseen vaikuttavat elintarvikkeiden, kuljetuskustannusten ja ruoan pakkausmateriaalein hintojen nousu. Tilinpäätösennusteen arvioidaan olevan noin 370 000 euroa alijäämäinen.

 

Mahdolliset lisämäärärahaesitykset tehdään kolmannessa osavuosikatsauksessa.

 

Liikelaitoksen Osavuosikatsaus II - raportti ja Nuuka-toimenpidesuunnitelman raportointi ovat liitteinä.

 

Esittelijä 

Palvelujohtaja

 

Esitys 

Johtokunta hyväksyy ja päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle liitteiden mukaiset osavuosikatsauksen 1.1.-30.6.2022. ja Nuuka toimenpidesuunnitelman toteuman.

 

Valmistelija

palvelujohtaja Anu Savander-Hämäläinen, p. 040 317 2070

 

Käsittely

Muokataan OVKII tekstiä, kohta: Talouden tasapainoon saattamisen vaihtoehtoina on hintojen korotus tai avustuksen saanti kunnalta, muutetaan muotoon: Talouden tasapainoon saattamisen vaihtoehtona on hintojen korotus. Tilannetta tarkastellaan tilinpäätöksen yhteydessä.             

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

Jakelu