Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2022/Pykälä 117


 

 

Eron myöntäminen Taneli Kalliokoskelle kunnanhallituksen jäsenyydestä ja täydennysvaali

 

Kunnanhallitus 09.05.2022 § 117     

649/00.00.01.00/2022  

 

 

Taneli Kalliokoski (KESK) on pyytänyt 25.4.2022 päivätyllä sähköpostilla eroa kunnanhallituksen jäsenyydestä ajankäytöllisistä syistä tultuaan valituksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitukseen.

 

Esittelijä  

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se myöntää Taneli Kalliokoskelle (KESK) eron kunnanhallituksen jäsenyydestä ja suorittaa täydennysvaalin jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

 

Käsittely

Taneli Kalliokoski ilmoitti esteellisyydestä (osallisuus- eli asianosaisjäävi; hallintolaki 28.1 § kohta 1) osallistua asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

 

Päätös 

Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että se päättää
- myöntää Taneli Kalliokoskelle eron kunnanhallituksen jäsenyydestä
- valita Tapio Sivulan kunnanhallituksen jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi
- valita Otto Suhosen Kalle Mustosen henkilökohtaiseksi varajäseneksi kunnanhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Taneli Kalliokoski poistui kokouksesta (osallisuus- eli asianosaisjäävi; hallintolaki 28.1 § kohta 1) asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.