Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.05.2022/Pykälä 28


Liite1 Viranhaltijapäätösluettelo 28.4.-18.5.2022

 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin

 

Sivistyslautakunta 19.05.2022 § 28  

    

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Hallintosäännön 38 §:n 2 momentin nojalla lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Viranhaltijapäätösten

osalta määräaika lasketaan päätöksen tai pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään

julkaisemalla pöytäkirja tai viranhaltijapäätös luottamushenkilöiden tietoverkossa.

 

Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle erikseen rajataan seuraavat asiat:

- kynnysarvon alle jäävät tavara-, palvelu- ja urakkahankinnat (pienhankinnat)

- opiskelijoille, tutkijoille ja tutkimuslaitoksille myönnettävät tutkimusluvat

- työryhmän asettaminen

- tilakeskuksen päällikön alaisen toimialueen hallinnoimien asuntojen ja toimitilojen

vuokrausta ja käyttöoikeuksia koskevat viranhaltijapäätökset.

 

12.5.2022 mennessä on valmistunut liitteessä mainittu viranhaltijapäätös.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä liitteessä esitetyn viranhaltijapäätöksen tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehdyn päätöksen osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

Hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400

 

 

Asian käsittely

Esittelijä toi tiedoksi 18.5.2022 mennessä valmistuneet viranhaltijoiden päätökset (liite), ja esitti, että lautakunta merkitsee ne tiedoksi ja toteaa, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.