Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 03.05.2022/Pykälä 29


Liite7 Liitekartta Rakennuskielto Kirkonmäen eteläpuoli 2022

 

 

Rakennuskiellon jatkaminen asemakaavan muuttamista varten Kirkonkylän Kirkonmäen eteläpuolella

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 26.05.2020 § 40 

 

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaan kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin MRL:n 128 §:ssä säädetään (toimenpiderajoitus). Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan.

 

 Kunnanvaltuusto teki 21.6.1987 päätöksen Kirkonkylän rakennuskaavan muuttamisesta korttelin 10 sekä puisto-, tie- ja maatalousalueiden osalta. Päätöksestä kuulutettiin 12.7.1987. Rakennuskieltoa on jatkettu useita kertoja, viimeksi asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan päätöksellä 12.6.2018.

 

 Rakennuskiellolla estetään alueen rakentuminen vanhentuneen asemakaavan pohjalta.

 

 Kirkonmäen eteläpuolisen alueen kaavoittaminen tullee ajankohtaiseksi 2020-luvulla. Vuosille 2020-2024 laaditun kaavoitusohjelman mukaan se kuuluu aikaisintaan vuonna 2023 käynnistettäviin hankkeisiin.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää MRL 53 §:n nojalla jatkaa Kirkonkylän Kirkonmäen eteläpuolista rakennuskieltoa 30.6.2022 saakka liitekartan mukaisella alueella. Rakennuskielto määrätään maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n nojalla tulemaan voimaan ennen päätöksen lainvoimaisuutta.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Valmistelija

kaavasuunnittelija Juha Kanniainen, puh. 040 317 2364

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 03.05.2022 § 29     

770/10.02.05/2020  

 

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n mukaan kunta voi määrätä rakennuskiellon alueelle, jolle asemakaavan laatiminen tai muuttaminen on vireillä. Rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia siten kuin MRL:n 128 §:ssä säädetään (toimenpiderajoitus). Rakennuskielto on voimassa enintään kaksi vuotta. Kunta voi kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi pidentää kieltoaikaa kaksi vuotta kerrallaan.

 

Kunnanvaltuusto teki 21.6.1987 päätöksen Kirkonkylän rakennuskaavan muuttamisesta korttelin 10 sekä puisto-, tie- ja maatalousalueiden osalta. Päätöksestä kuulutettiin 12.7.1987. Rakennuskieltoa on jatkettu useita kertoja, viimeksi asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan päätöksellä 26.5.2020.

 

Rakennuskiellolla estetään alueen rakentuminen vanhentuneen asemakaavan pohjalta. Rakennuskieltoa koskeva korttelialue on asemakaavan mukaista pienteollisuus-, asuinkerrostalo- ja kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten korttelialuetta.

 

Kirkonmäen eteläpuolisen alueen kaavoittaminen tullee ajankohtaiseksi 2020-luvulla. Vuosille 2022-2026 laaditun kaavoitusohjelman mukaan se kuuluu aikaisintaan vuonna 2026 käynnistettäviin hankkeisiin.

 

Rakennuskieltoa jatketaan kahdella vuodella ajalle 1.7.2022-30.6.2024.

 

Esittelijä 

Yleiskaavapäällikkö

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää MRL 53 §:n nojalla jatkaa Kirkonkylän Kirkonmäen eteläpuolista rakennuskieltoa 30.6.2024 saakka, liitekartan mukaisella alueella.

Rakennuskielto määrätään maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n nojalla tulemaan voimaan ennen päätöksen lainvoimaisuutta.

 

Valmistelija

kaavasuunnittelija Juha Kanniainen, puh. 040 317 2364

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.