Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 23.03.2022/Pykälä 27


 

 

Teknisen johtajan viran täyttäminen

 

Kunnanhallitus 07.03.2022 § 56   

 

 

Kunnanhallitus päätti teknisen johtajan viran haettavaksi julistamisesta 20.12.2021 (§ 326). Työpaikkailmoitus julkaistiin kunnan www-sivujen, Kuntarekryn ja TE-toimiston verkkopalvelun sekä rekrytointi.com -verkkopalvelun lisäksi Oikotiellä, HS Tablet -palvelussa sekä Tekniikka ja Talous -lehdessä. Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta teknisen alan vaativista johtamistehtävistä. Lisäksi ilmoituksessa kerrottiin, että valinnassa arvostetaan laaja-alaista teknisen alan osaamista ja kykyä hahmottaa suuria kokonaisuuksia.

 

Määräaikaan eli 21.1.2022 mennessä virkaa haki 14 henkilöä. Yksi hakija peruutti hakemuksensa. Kunnanhallituksen nimeämä valintaryhmä kutsui haastatteluihin viisi hakijaa ja sen jälkeen edelleen soveltuvuusarviointeihin kaksi hakijaa.

 

Valintaryhmän esityksenä on, että teknisen johtajan virkaan valitaan rakennusinsinööri YAMK, rakennuttajapäällikkö Juha Oksanen. Oksasen arvioidaan täyttävän parhaiten viran vaatimukset. Kokonaisarvio perustuu hakijoiden hakemusasiakirjoihin, haastatteluihin ja soveltuvuusarviointeihin.

 

Hakijayhteenveto on esityslistan oheismateriaalina. Hakemusasiakirjat ja arvioinnit ovat nähtävillä kunnanviraston neuvonnassa 3.3. alkaen kunnanhallituksen jäsenten tutustumista varten. MPS:n konsultti Hanna Ruohonen kertoo kokouksessa arvioinneista.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto
- suorittaa teknisen johtajan virkavaalin,
- valitsee teknisen johtajan virkaan Juha Oksasen,
- vahvistaa, että virkasuhteen alkaessa viran kokonaispalkka on 7640,83 e/kk ja lisäksi viranhaltijalle myönnetään matkapuhelinetu (20 e/kk),
- toteaa, että valinnassa sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa,
- toteaa, että virkavaali on ehdollinen, kunnes valittu on kirjallisesti ilmoittanut ottavansa viran vastaan ja on toimittanut hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan ja
- toteaa, että palvelussuhteen muut ehdot kirjataan erikseen laadittavaan virkamääräykseen.

Lisäksi kunnanhallitus päättää tarkistaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti kokouksessa.

 

 

Valmistelija

henkilöstöjohtaja Leena Ojala, p. 040 317 4409.

 

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti

 

 

Valtuusto 23.03.2022 § 27     

1813/01.01.01.01/2021  

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto

- suorittaa teknisen johtajan virkavaalin,
- valitsee teknisen johtajan virkaan Juha Oksasen,
- vahvistaa, että virkasuhteen alkaessa viran kokonaispalkka on 7640,83 e/kk  ja lisäksi viranhaltijalle myönnetään matkapuhelinetu (20 e/kk),
- toteaa, että valinnassa sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa,
- toteaa, että virkavaali on ehdollinen, kunnes valittu on kirjallisesti ilmoittanut ottavansa viran vastaan ja on toimittanut hyväksyttävän todistuksen  terveydentilastaan ja
- toteaa, että palvelussuhteen muut ehdot kirjataan erikseen laadittavaan virkamääräykseen.

 

Käsittely

Matti Putkonen ja Janne Taipale esittivät, että teknisen johtajan virkaan valitaan Ville Könönen. Joona Suomi esitti Juha Oksasen valintaa. Puheenjohtaja totesi, että koska teknisen johtajan virkaan valittavista on tullut useampia esityksiä, asia tulee ratkaista vaalilla. Arto Hägg esitti vaalin suorittamista suljettuna lippuäänestyksenä.

 

Puheenjohtaja totesi vaalin ohjeistuksena seuraavaa:

 

-          vaali toimitetaan suljettuna lippuäänestyksenä ja äänestyspaikkana on puhujapönttö, jossa kukin vuorollaan käy äänestämässä

-          pöytäkirjan tarkastajat toimivat ääntenlaskijoina

-          vaalissa voi äänestää kaikkia viran kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita

-          äänestyslippuun kirjoitetaan tekniseksi johtajaksi ehdotettavan etunimi ja sukunimi

 

Tämän jälkeen vaali suoritettiin. Kokous keskeytettiin ääntenlaskennan ajaksi klo 19.32-19.40. Ääntenlaskijat suorittivat ääntenlaskun. Ääntenlaskun päätyttyä puheenjohtaja julisti vaalin tuloksen: Äänestyksessä annettiin 51 ääntä, joista Juha Oksanen sai 30 ääntä, Ville Könönen 15 ääntä ja hylättyjä ääniä oli 6 kpl. Vaalituloksen perusteella Juha Oksanen on valittu Nurmijärven kunnan teknisen johtajan virkaan.

 

Päätös 

Kunnanvaltuusto

- valitsi teknisen johtajan virkaan Juha Oksasen,
- vahvisti, että virkasuhteen alkaessa viran kokonaispalkka on 7640,83 e/kk  ja lisäksi viranhaltijalle myönnetään matkapuhelinetu (20 e/kk),
- totesi, että valinnassa sovelletaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa,
- totesi, että virkavaali on ehdollinen, kunnes valittu on kirjallisesti ilmoittanut ottavansa viran vastaan ja on toimittanut hyväksyttävän todistuksen  terveydentilastaan ja
- totesi, että palvelussuhteen muut ehdot kirjataan erikseen laadittavaan virkamääräykseen.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.