Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 28.02.2022/Pykälä 11


Liite1 Ilvesvuori P luovutettavat 210222

 

 

Ilvesvuori Pohjoisen yritysalueelle muodostettavaa logistiikkatonttia koskevan esisopimuksen muuttaminen

 

Kunnanhallitus 21.02.2022 § 46   

 

 

 

Nurmijärven kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 28.4.2021 §44 luovuttaa Kesko Oyj:lle yhteensä noin 571 000 m2 kokoiset tilat ja määräalat Ilvesvuoren pohjoiselta alueelta. Luovutusta koskeva esisopimus allekirjoitettiin Keskon ja kunnan välillä 22.6.2021. Esisopimuksessa ja kunnanvaltuuston päätöksessä varauduttiin siihen, että luovutettava alue muuttuu vielä hankkeen suunnittelun ja alueelle tehtävän asemakaavamuutoksen edetessä.

 

Suunnittelun ja kaavaprosessin myötä tarkennettu Keskolle luovutettava alue koostuu seuraavista tiloista ja määräaloista:

 

Nro

Kiinteistötunnus

Nimi

Yksilöinti

Pinta-ala (m2)

1

543-2-9901-4

yleinen alue

määräala

1914

2

543-2-9901-21

yleinen alue

määräala

1635

3

543-402-1-19

Multasuo

tila

19015

4

543-402-1-441

Yli-Pekkola

määräala

56705

5

543-402-1-457-M501

Ruusulinna

määräalasta määräala

2075

6

543-402-1-477-M501

Ali-Pekkola

määräalasta määräala

206

7

543-402-2-128

Aspinniitynloka

määräala

375

8

543-402-2-208

Kuoppanummi

määräala

229

9

543-402-2-221

Kuusimäki

määräala

974

10

543-402-2-227

Mustakorpi

määräala

386599

11

543-402-15-8-M602

Kaunismäki

määräalasta määräala

42080

12

543-402-15-37

Rintelä

määräala

8303

13

543-402-15-39

Rajaportti

määräala

27

14

543-402-15-84-M501

Painotalo

määräalasta määräala

2831

15

543-402-15-85-M501

Viestintätalo

määräalasta määräala

7

16

543-402-15-87

Kuusimäenpuisto

määräala

7754

17

543-402-15-105

Käpylä

tila

11259

18

543-402-15-107

Saunapelto

tila

31225

19

543-402-15-108

Kalliorinne

tila

31460

20

543-402-15-110

 

määräala

32548

21

543-402-15-117

Oravainen

tila

11319

22

543-402-15-119

Ojamäki

tila

5619

23

543-402-15-125

Multasuo II

tila

22328

24

543-402-15-126-M501

Myllymäki

määräalasta määräala

37784

 

 

Luovutettavan alueen pinta-ala on noin 714 271 m2 ja alue on merkitty suuntaa antavasti liitteenä olevaan karttaan. Luovutettavalle alueelle osoitettava rakennusoikeuden määrä on noin 314 265 k-m2. Rakennusoikeuden muuttuessa myös sen mukaan määräytyvä kauppahinta muuttuu ja luovutuksen hinnaksi tulee 15 713 256 euroa. Hinnoittelun perusteena on ulkopuolisen arvioitsijan esittämä hinta 50 €/k-m2.

 

Kesko Oyj:n ja Nurmijärven kunnan välille solmitaan uusi logistiikkakeskuksen mahdollistava esisopimus edellä esitetyillä muutoksilla edelliseen sopimukseen nähden.

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunta luovuttaa Kesko Oyj:lle esittelytekstissä luetellut tilat ja määräalat. Luovutettava alue on kooltaan noin 714 271 m2 ja sille osoitetaan rakennusoikeutta noin 314 265 k-m2. Luovutuksen hintana käytetään ulkopuolisen arvioijan esittämää hintaa 50 €/k-m2.

Lopullinen kiinteistön kauppa luovutuksesta tehdään, kun esisopimuksessa esitetyt kaupan edellytykset täyttyvät. Uusi esisopimus korvaa aiemman, 22.6.2021 Kesko Oyj:n ja kunnan välille allekirjoitetun esisopimuksen. Uusi esisopimus tulee allekirjoittaa kahden kuukauden kuluessa siitä, kun kunnanvaltuuston asiaa koskeva päätös on saanut lainvoiman.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

elinkeinojohtaja Marko Järvenpää, puh. 040 317 2011

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Jakelu

Mika Sivula/Kesko Oyj

Hannu Kujala

Minna K. Valtonen

Anita Pihala

Riku Hellgren

 

 

 

Valtuusto 28.02.2022 § 11     

512/10.00.02.00/2021  

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto päättää, että kunta luovuttaa Kesko Oyj:lle esittelytekstissä luetellut tilat ja määräalat. Luovutettava alue on kooltaan noin 714 271 m2 ja sille osoitetaan rakennusoikeutta noin 314 265 k-m2. Luovutuksen hintana käytetään ulkopuolisen arvioijan esittämää hintaa 50 €/k-m2.

Lopullinen kiinteistön kauppa luovutuksesta tehdään, kun esisopimuksessa esitetyt kaupan edellytykset täyttyvät. Uusi esisopimus korvaa aiemman, 22.6.2021 Kesko Oyj:n ja kunnan välille allekirjoitetun esisopimuksen. Uusi esisopimus tulee allekirjoittaa kahden kuukauden kuluessa siitä, kun kunnanvaltuuston asiaa koskeva päätös on saanut lainvoiman.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.