Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Muistio 13.12.2021/Asianro 65


 

 

Kehitys- ja keskusteluasiat

 

Vanhusneuvosto 13.12.2021 § 65  

    

 

 

Kuullaan kokouksen aluksi seuraavat puheenvuorot

  1. Sivistysjohtaja Tiina Hirvosen puheenvuoro
  2. Kirsi Kalliotähti - puheenvuoro korttelikerhotoiminta

-          Kirsi Kalliotähti 1.2.2022 hankkeen työntekijänä (50%) korttelikerhotoiminnan käynnistämiseksi Nurmijärvellä. Hankkeessa on tarkoituksena käynnistää 4 korttelikerhoa: kaksi Kirkonkylälle, yksi Klaukkalaan ja yksi Rajamäelle. Korttelikerhot käynnistetään kerrostaloissa, joissa asuu paljon vanhuksia. Toiminnan ajankohta on 1.2.-30.6.2022. Hankkeessa hyödynnetään IkäArvokas-hankkeesta saatuja kokemuksia ja kehitettyjä toimintamalleja.

  1. Vapaaehtoiskoordinaattori Mari Hämäläisen (Nurmijärven srk) puheenvuoro

 

 

Esittelijä 

Puheenjohtaja

 

Esitys 

Keskustelua puheenvuoroista

 

Valmistelija

Puheenjohtaja

 

Päätös 

Kuultiin puheenvuorot sivistysjohtaja Tiina Hirvoselta, korttelikerhotoimintaa koordinoivalta Kirsi Kalliotähdeltä sekä vapaaehtoistyönkoordinaattori Mari Hämäläiseltä ja keskusteltiin puheenvuorojen aiheista.