Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.12.2021/Pykälä 39


Liite2 Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat aluevaaleissa 2022

 

 

Vaalitoimitsijoiden määrääminen aluevaalien 2022 ennakkoäänestyspaikoille

 

Keskusvaalilautakunta 09.12.2021 § 39     

1138/00.00.00.01/2021  

 

 

Kunnanhallitus päätti 25.10.2021, että Nurmijärven kunnan alueella on vuoden 2022 aluevaaleissa neljä yleistä ennakkoäänestyspaikkaa, K-Supermarket Nurmijärvi Kirkonkylällä, Tello-Sali Klaukkalassa, Artturi-Sali Rajamäellä ja kirjastoaouto Oiva kiertävänä vaalibussina.

 

Vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi

voidaan siten määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Vaalitoimitsijan lähipiirissä oleva (puoliso, lapsi, sisarus, vanhempi) ei saa olla ehdokkaana missään kunnassa.

 

Vaalilain 17 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta määrää vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan. Vaalilain mukaan ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla.

 

Kotiäänestyksen vaalitoimitsijoina toimivat vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet.

 

Esittelijä 

Puheenjohtaja

 

Esitys 

Keskusvaalilautakunta määrää Nurmijärven kunnan alueella oleviin yleisiin ennakkoäänestyspaikkoihin vaalitoimitsijat kokoukseen tuotavan liitteen mukaisesti.

Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin nimeämään uusia toimitsijoita sekä tekemään muutoksia ja täydennyksiä vaalitoimitsijoita koskevaan listaan.

 

 

 

Valmistelija

kunnan lakimies, keskusvaalilautakunnan sihteeri Sari Forsström, puh. 040 317 2015

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

Jakelu

ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat