Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.11.2021/Pykälä 89



 

 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijoiden päätöksiin

 

Sivistyslautakunta 25.11.2021 § 89  

    

 

 

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa hallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 35 §:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja.

 

Kunnanhallituksella ei ole otto-oikeutta kuntien yhteisen lautakunnan tekemiin päätöksiin.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 36 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei asiaa ole ilmoitettu otettavaksi kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 37 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa liikelaitoksen johtokunnan käsiteltäväksi. Asian ottamisesta johtokunnan käsiteltäväksi voi päättää johtokunnan puheenjohtajan lisäksi johtokunnan esittelijä. Jos asia on päätetty ottaa sekä liikelaitoksen johtokunnan että kunnanhallituksen käsiteltäväksi, käsitellään asia

kunnanhallituksessa.

 

Hallintosäännön 38 §:n 1 momentin nojalla kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ja toimielinten on ilmoitettava kunnanhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä. Määräys ei koske päätöksiä, joista kunnanhallitus on erikseen ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan.

 

Lautakuntien ja johtokuntien alaisten viranomaisten päätöksistä ilmoitetaan ao. lautakunnalle tai johtokunnalle.

 

21.10. - 22.10.2021 valmistuneet viranhaltijapäätökset tuodaan liitteessä (sisältää henkilötietoja) tiedoksi lautakunnalle. Muut 27.10.2021 mennessä valmistuneet viranhaltijapäätökset on tuotu lautakunnalle tiedoksi 28.10.2021 kokouksessa. 28.10. - 18.11.2021 aikavälillä ei ole valmistunut viranhaltijapäätöksiä.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Lautakunta päättää merkitä liitteessä (sisältää henkilötietoja) 21.10. - 22.10.2021 valmistuneet viranhaltijapäätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Valmistelija

Hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400

 

Asian käsittely

 

Esittelijä toi tiedoksi 24.11.2021 mennessä valmistuneet viranhaltijapäätökset (liitteet, sisältää henkilötietoja), ja esitti, että lautakunta merkitsee ne tiedoksi ja toteaa, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.