Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.11.2021/Pykälä 290



 

 

Toimialojen ja johtokuntien vastineet arviointikertomukseen vuodelta 2020

 

Tarkastuslautakunta 17.05.2021 § 47   

 

 

 

Kuntalain 121 § mukaan tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

 

Esittelijä 

Puheenjohtaja

 

Esitys 

Tarkastuslautakunta allekirjoittaa arviointikertomuksen ja
- luovuttaa arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi ja käsiteltäväksi,
- esittää valtuustolle, että valtuusto velvoittaisi kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana kertomuksen aiheuttamista toimenpiteistä.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Päätös 

Hyväksyttiin esitys.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

 

 

 

Valtuusto 26.05.2021 § 63   

 

 

 

Esitys 

Valtuusto päättää

1. merkitä arviointikertomuksen tiedoksi ja

2. velvoittaa kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana kertomuksen aiheuttamista toimenpiteistä.

 

Päätös 

Kunnanvaltuusto hyväksyi esityksen.

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 22.11.2021 § 290     

656/00.03.00/2021  

 

 

Kuntalain 121 §:n 5 mom. mukaan kunnanhallituksen tulee antaa valtuustolle lausunto toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

 

Kunnan toimialat ja liikelaitokset ovat käsitelleet lautakunnissaan ja johtokunnissaan vuoden 2020 arviointikertomusta ja antaneet vastauksensa seuraavasti:

 

- Aleksia -liikelaitoksen johtokunta 26.10.2021

- asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 2.11.2021

- elinvoimalautakunta 28.10.2021

- hyvinvointilautakunta 19.10.2021

- Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta 28.10.2021

- sivistyslautakunta 28.10.2021

- tekninen lautakunta 4.11.2021

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus

- hyväksyy liitteenä olevaan yhteenvetoon kootut toimialojen ja liikelaitosten vastineet vuoden 2020 arviointikertomuksessa esitettyjen havaintojen johdosta ja

- antaa vastineet edelleen tiedoksi tarkastuslautakunnalle ja valtuustolle.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

strategia- ja talousjohtaja Ville Rajahalme, puh. 040 317 2080

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.