Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 17.11.2021/Pykälä 145



 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen Nurmijärven kunnan koronaexit-tiekartasta

 

Kunnanhallitus 25.10.2021 § 268   

 

 

 

SDP:n ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmät ja yksi muu allekirjoittaja ovat jättäneet 28.4.2021 § 51 valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Nurmijärven tulee laatia oma koronaexit -suunnitelma, jossa arvioidaan pandemian vaikutukset kuntalaisille ja toteutetaan tehokkaita keinoja koronakriisistä toipumiseen.

 

Koronapandemia on vaikuttanut monin tavoin ja sen vaikutukset näkyvät niin kuntalaisten hyvinvoinnissa kuin kunnan toiminnassa ja elinvoimassa. Koronakriisistä toipuminen vie arvioiden mukaan vuosia ja kunnilla on merkittävä rooli koronapandemian jälkihoidossa.

 

Nurmijärven kunnassa toipumissuunnitelman valmistelu aloitettiin keväällä 2021. Koronapandemian toipumissuunnitelma on laadittu koronapandemiasta palautumiseksi ja syntyneen palveluvelan hoitamiseksi. Toipumissuunnitelmaa on valmisteltu kunnan toimialoilla ja suunnitelmaa on käsitelty toimialojen johtoryhmissä sekä kunnan johtoryhmässä.

 

Suunnitelma jakaantuu neljään osaan; palveluiden palauttaminen, kuntalaisten hyvinvoinnin tukeminen, henkilöstön ja esimiesten hyvinvoinnin tukeminen sekä korona-ajan opit jatkoa varten. Toipumissuunnitelma sisältää talousarvioon 2022 esitettäviä menolisäyksiä. Kaikki suunnitelmassa esitetyt menolisäykset on sisällytetty kunnanjohtajan talousarvioesitykseen. Lähtökohta on, että palveluvelan hoitamiseen tarvittavat menolisäykset ovat määräaikaisia ja ne kohdistuvat vuodelle 2022. Määrärahoista päättää valtuusto talousarviokäsittelyn yhteydessä. Valtion rahallinen tuki koronapandemian toipumisessa on ehdottoman tärkeä.

 

Suunnitelmassa on huomioitu vain kunnan toimintaa koskevat toimenpiteet. Koronakriisistä toipumisessa ja palveluvelan hoitamisessa sosiaali- ja terveyspalveluilla on suuri merkitys ja Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän on tarpeen laatia oma toipumissuunnitelmansa.

 

Kokonaiskuvaa kaikista koronapandemian vaikutuksista ei ole vielä tässä vaiheessa mahdollista saada. Sen vuoksi on tärkeää, että koronapandemian vaikutuksia edelleen seurataan ja arvioidaan säännöllisesti. Tarvittaessa toipumissuunnitelmaa tulee päivittää.

 

Päätöksen liitteenä on valtuustoaloite sekä koronapandemian toipumissuunnitelma.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus esittää valtuustolle vastauksena valtuustoaloitteeseen, että valtuusto

1. hyväksyy liitteenä olevan koronapandemian toipumissuunnitelman ja toteaa, että toipumissuunnitelman toimenpiteiden määrärahat päätetään talousarviokäsittelyn yhteydessä

2. toteaa, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410

tekninen johtaja Jouko Lehtonen, puh. 040 317 2300

henkilöstöjohtaja Leena Ojala, puh. 040 317 4409

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

Valtuusto 17.11.2021 § 145     

706/00.02.00.02/2021  

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto

1. hyväksyy liitteenä olevan koronapandemian toipumissuunnitelman ja toteaa, että toipumissuunnitelman toimenpiteiden määrärahat päätetään talousarviokäsittelyn yhteydessä

2. toteaa, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös 

Kunnanvaltuusto hyväksyi esityksen.