Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 02.11.2021/Pykälä 99



 

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.9.2021

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 02.11.2021 § 99     

580/02.02.01/2021  

 

 

Vuoden 2021 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kunnan, kunnan liikelaitosten ja tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan valtuustolle osavuosikatsauksissa neljännesvuosittain. Talousarviovuoden viimeinen raportointi tapahtuu tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Osavuosikatsauksissa kunnan toimialat ja liikelaitokset raportoivat kuntastrategiasta johdettujen vuositavoitteiden, käyttötalouden ja investointien toteutumisesta. Osavuosikatsauksissa annetaan myös tilinpäätösennuste. Talousarvion muutosehdotukset perusteluineen esitellään pääsääntöisesti valtuustolle raportoitavien osavuosikatsausten yhteydessä.

 

Kolmas osavuosikatsaus (OVK III) annetaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle ajalta 1.1.- 30.9.2021. Raportit laaditaan tiiviissä muodossa toimiala- ja hanketasoisina.

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta raportoi ohjeellisena hyväksytyn asemakaavoitusohjelman toteutumisesta toisessa (OVK II) osavuosikatsauksessa ja toimintakertomuksessa.

 

Talousarviossa käyttötalous on valtuustoon nähden sitova pääsääntöisesti toimialoittain niin, että sitovuus on toimintatuottojen ja -kulujen erotus eli netto (toimintakate). Toimialatasoisesta sitovuudesta poikkeaa mm. tulosalue omaisuuden tuotot ja hallinta, joka on valtuustoon nähden sitova toimintakatetasolla.

 

Investointiosassa määrärahojen ja rahoitusosuuksien erotus (nettomääräraha) on sitova valtuustoon nähden hankekohtaisesti.

 

Tulosalue maankäyttö ja kaavoitus jakautuu asemakaavoitus- ja rakennuslautakuntaan sekä elinvoimalautakuntaan. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle kuuluvat asemakaavoitus sekä kiinteistö- ja mittaustoimi. Elinvoimalautakunnalle kuuluvat maankäyttö ja yleiskaavoitus. Lisäksi elinvoimalautakunnalle kuuluu ympäristötoimialalta tulosalue omaisuuden tuotot ja hallinta. Hallinto- ja talouspalveluiden tulosalueelta asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle kuuluu rakennusvalvonta.

 

Maankäyttö ja kaavoitus

Maankäytön ja kaavoituksen tulosalueen toimintakatteen arvioidaan toteutuvan noin 100 000 euroa budjetoitua parempana, puolet elinvoimalautakunnan ja puolet asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan toimialalla. Määrärahaa jää käyttämättä henkilöstökuluissa ja palvelujen ostoissa. Tulosalueella on kaksi vakanssia täyttämättä, mutta vajetta paikataan tarvittaessa asiantuntijapalveluilla.

 

Omaisuuden tuotot ja hallinta

Omaisuuden tuottojen ja hallinnan osalta arvioidaan toimintakatteen toteutuvan muutetun talousarvion mukaisena.

 

Rakennusvalvonnan toimintakatteen arvioidaan toteutuvan reilut 100 000 euroa muutettua talousarviota parempana.

 

Koko ympäristötoimialan toimintakatteen ennustetaan toteutuvan noin 0,6 milj. euroa muutettua talousarviota parempana.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta hyväksyy liitteen mukaiset osavuosikatsaukset asemakaavoituksen, kiinteistö- ja mittaustoimen sekä rakennusvalvonnan osalta ajalta 1.1.-30.9.2021.

Lautakunta esittää vähennettäväksi asemakaavoituksen määrärahaa 50 000 eurolla ja lisättäväksi rakennusvalvonnan tuottoja 100 000 eurolla.

Lautakunta oikeuttaa viranhaltijat suorittamaan vähäisiä laskennallisia korjauksia sekä tekstiosan tarkistuksia vastaamaan ympäristötoimialan kaikkien lautakuntien osavuosikatsauskäsittelyä.

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Leena Vuorenpää, leena.vuorenpaa@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.