Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.10.2021/Pykälä 30


 

 

Keskusvaalilautakunnan kokousmenettelyt toimikaudella 2021-2025

 

Keskusvaalilautakunta 13.10.2021 § 30     

1499/00.02.05/2021  

 

 

Nurmijärven hallintosäännön 131 §:n mukaan kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, mikäli mahdollista, vähintään neljä kalenteripäivää ennen kokousta. Hallintosäännön 132:n § mukaan kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti.

 

Hallintosäännön 151 §:n mukaan pöytäkirjan pitämisestä vastaa puheenjohtaja. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla sitä varten valittua jäsentä, ellei toimielin ole päättänyt pöytäkirjan tarkastamisesta muulla tavoin.

 

Koska keskusvaalilautakunnan päätökset ovat usein luonteeltaan sellaisia, että ne on pantava nopeasti täytäntöön, voitaneen keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen osalta pitää parhaimpana sitä, että kokouksen pöytäkirja tarkastetaan heti samassa kokouksessa. Pöytäkirjat pidetään nähtävillä kokousta seuraavasta päivästä lähtien Nurmijärven kunnan yleisessä tietoverkossa osoitteessa www.nurmijarvi.fi.

 

Esittelijä 

Puheenjohtaja

 

Esitys 

Keskusvaalilautakunta päättää, että
1. kokousten pöytäkirjat tarkastetaan heti kokouksessa ja
2. pöytäkirjat pidetään nähtävillä kokousta seuraavasta päivästä lähtien Nurmijärven kunnan yleisessä tietoverkossa osoitteessa www.nurmijarvi.fi.

 

Valmistelija

keskusvaalilautakunnan sihteeri, kunnan lakimies Sari Forsström, puh. 040 317 2015

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.