Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.10.2021/Pykälä 59


 

 

Nuorisoyhdistysten kohdeavustukset syksy 2021

 

Hyvinvointilautakunta 19.10.2021 § 59     

1505/02.05.01.02/2021  

 

 

Nurmijärven kunnan hallintosäännön 27 §:n mukaan hyvinvointilautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu päättää kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoavustusten sekä hyvinvointia edistävien yhdistysten avustusten jakoperusteista ja jakaa avustukset.

 

Nuorisopalveluiden talousarviossa vuodelle 2021 on kohdeavustuksiin varattu 7 000 euroa, josta on jakamatta 2 000 euroa.

 

Hyvinvointilautakunnan 21.1.2020 § 2 hyväksymässä nuorisoyhdistysten avustusohjeessa kohdeavustus määritellään seuraavasti: Kohdeavustus on kertaluonteinen avustus lasten - ja nuortentoimintaan kohdistuvan projektin, leirin, matkan ja tapahtuman järjestämiseen tai toimitilan vuokraan sekä yhdistysten toimihenkilöiden ja ohjaajien kouluttamiseen.

 

Avustus on haettavana kaksi kertaa vuodessa, 31.3. ja 30.9. mennessä.

 

Avustusta on hakeneet 30.9.2021 mennessä seuraavat hakijat:

 

Lepsämän Partio Ry

Kesäleirin järjestämiseen 500 euroa.

 

Röykän Metsänkävijät Ry

Johtajakoulutuksiin ajalla kesäkuu-joulukuu 600 euroa

 

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta jakaa kohdeavustuksia seuraavasti:
 Lepsämän Partio Ry  500 euroa
 Röykän Metsänkävijät ry 400 euroa

 

Valmistelija

 Nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen, puh. 040 317 2060

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.