Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 19.10.2021/Pykälä 68


 

 

Kehitys- ja keskusteluasiat

 

Hyvinvointilautakunta 19.10.2021 § 68  

    

 

 

  • Kuntastrategian ensimmäisen vaiheen pohjaesityksen ja strategiatyölle asetettavien tavoitteiden kommentointi
    • Nurmijärven kuntastrategian päivitystyö on käynnistynyt ja valtuustolle järjestettiin ensimmäinen strategiaseminaari 2.10.2021. Valtuuston strategiaseminaarin sekä muun osallistamis- ja valmisteluaineiston pohjalta on laadittu ensimmäisen vaiheen pohjaesitys kuntastrategian visiosta, arvoista (=toimintaperiaatteista) ja strategiatyölle asetettavista tavoitteista. Pohjaesitykseen on hahmoteltu myös alustavat strategian painopistealueet, joiden osalta varsinainen päätöksenteko ajoittuu alkuvuoteen 2022.
    • Nurmijärven kunnan lautakunnat antavat kommenttinsa ensimmäisen vaiheen pohjaesityksestä 19.10.-4.11. Myös kunnan eri sidosryhmille toteutetaan kommentointikierros pohjaesityksestä.
    • Valtuusto jatkaa strategian vision, arvojen ja strategiatyölle asetettavien tavoitteiden valmistelua 8.11.2021. Valtuuston on määrä päättää asiasta 15.12.2021

 

  • Strategia- ja talousjohtaja esitteli kuntastrategian pohjaesitystä. Lautakunta antoi pohjaesitykseen kommentteja, jotka kirjattiin ylös.
  • Lautakunnan kokousten pöytäkirjojen sähköinen allekirjoitus
    • Kunnassa on otettu käyttöön VismaSign sähköinen allekirjoituspalvelu toimielinten pöytäkirjojen allekirjoittamisessa.
    • Allekirjoituspalvelu vaatii vahvan tunnistautumisen joko pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
  • Lautakunnan varajäsenten perehdytys
    • Lautakunnan varajäsenille järjestetään marraskuussa perehdytys, johon ovat tervetulleita osallistumaan myös varsinaiset jäsenet.