Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Muistio 27.09.2021/Asianro 47


 

 

Kehitys- ja keskusteluasiat

 

Vanhusneuvosto 27.09.2021 § 47  

    

 

 

  1. Vanhusneuvoston työpaja

Vanhusneuvosto on keväällä päättänyt, että kun uusi vanhusneuvosto nimetään, niin heti alkuvaiheessa pidetään varsinaisille ja varajäsenille suunnattu työpaja, jossa käydään läpi vanhusneuvoston tehtäviä, toimintatapoja sekä tulevia painopisteitä.

 

Silloin pitäisi myös keskustella vanhusneuvoston jäsenten työnjaosta eli siitä miten jokainen jäsen ja varajäsen saisi tehtäväkseen keskittyä johonkin ikäihmisten näkökulmasta tärkeään asiaan. Näitä ovat esimerkiksi hoiva, rakentaminen ja asemakaavat, palvelut, liikunta ja kulttuuri.

 

  1. Järjestetään avoin asukastilaisuus kokemusasiantuntijoiden saamiseksi eri aihepiireihin; esim. hoiva, rakentaminen ja asemakaava, liikunta ja kulttuuri

Vuoteen 2040 mennessä 60-vuotiaiden ja vanhempien määrän ennakoidaan kasvavan nykyisestä merkittävästi (67 %) ja yli 80-vuotiaiden määrän ennustetaan lähes kolminkertaistuvan nykyisestä. Vanhusneuvosto on viimeisen kahden vuoden aikana esittänyt huolestumisensa sekä tehnyt useita esityksiä Keusotelle mm. vanhusten palveluasumiseen liittyvistä asioista. Vanhusneuvosto ei ole saanut kaikkiin esittämiinsä kysymyksiin vastauksia. Viimeisin huolenaihe on ollut Toreeninmäen tilojen alasajo ja siellä olevien ikäihmisten siirtoon liittyvät asiat. Lisäksi päivätoimintaan liittyvien palveluiden muuttuminen aiempaan nähden huolestuttavat. Omaiset ovat olleet huolissaan myös läheisten sijoittamisesta ja muista hoitopaikan ja omaisten väliseen tiedonkulkuun liittyvistä asioista.

 

Nyt olisi aika järjestää vanhusten hoidon nykytilaa käsittelevä avoin yleisötilaisuus Nurmijärvellä, johon kutsuttaisiin hoidettavien lähiomaiset, asiasta kiinnostuneet kuntalaiset sekä kunnan omat ja erityisesti Keusoten hallinnossa olevat nurmijärveläiset luottamushenkilöt.

 

Samalla avoin tilaisuus antaisi mahdollisuuden hakea kokemusasiantuntijoita vanhusneuvostolle palveluasumiseen, rakentamiseen, asumiseen ja muihin ikäihmisille tärkeille osa-alueille.

 

  1. Keusoten hallituksessa ja valtuustossa olevien luottamushenkilöiden kontaktointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon asioista päätetään Keusoten hallinnossa. Nurmijärven näkökulmasta Keusoten hallintoon nimetyt luottamushenkilöt ovat keskeinen yhteistyötaho päätöksenteossa. Olisi tärkeää järjestää yhteinen tilaisuus, jossa voimme kertoa omat näkemyksemme asioiden hoidosta ja omat tavoitteemme erityisesti ikäihmisten palvelutarjonnassa.

 

Toki on muistettava, että vuonna 2022 valittavat aluevaltuustot tulevat jatkossa ratkaisemaan sen miten ja missä palveluita tuotetaan sekä ketkä niitä tuottavat.

 

Esittelijä 

Puheenjohtaja

Esitys 

Vanhusneuvosto keskustelee edellä mainituista asioista.

 

Valmistelija

 

 

Päätös

 

 

Kohdan 1 osalta vanhusneuvosto päätti, että työpaja pidetään maanantaina 18.10.2021 klo 10-13. Työpajaan kutsutaan vanhusneuvoston jäsenet ja varajäsenet. 

 

Kohdan 2 osalta vanhusneuvosto päätti, että avoin asukastilaisuus mm. Toreeninmäen tilanteesta pyritään pitämään lokakuun viimeisellä viikolla. Tilaisuudessa käsiteltäisiin palveluasumista ja päivähoitoa. Tilaisuuteen pyydetään asiantuntijat Keusotesta kertomaan nykytilanteesta. Tilaisuus on tarkoitettu myös em. palveluita käyttävien omaisille. TIlaisuus järjestetään Kirkonkylällä.

 

Vanhusneuvosto keskusteli lisäksi seuraavista asioista:

-          Keusoten hallituksessa ja valtuustossa olevien luottamushenkilöiden kontaktointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon asioista päätetään Keusoten hallinnossa. Nurmijärven näkökulmasta Keusoten hallintoon nimetyt luottamushenkilöt ovat keskeinen yhteistyötaho päätöksenteossa. Olisi tärkeää järjestää yhteinen tilaisuus, jossa voimme kertoa omat näkemyksemme asioiden hoidosta ja omat tavoitteemme erityisesti ikäihmisten palvelutarjonnassa. Toki on muistettava, että vuonna 2022 valittavat aluevaltuustot tulevat jatkossa ratkaisemaan sen miten ja missä palveluita tuotetaan sekä ketkä niitä tuottavat.

-          Iltapäiväkahvikiertue 2022-suunnittelu marraskuun esityslistalle; laaditaan aikataulu kiertueelle.

-          Esteettömyyskävelyn seuranta yhteistyössä vammaisneuvoston kanssa. Nurmijärven kirkonkylän esteettömyyskävely tehtiin syksyllä 2019. Sovitaan yhteinen tilaisuus vammaisneuvoston kanssa ja kirjataan ylös toteutumisraportointi.

-          Voimaa vanhuuteen- hankkeen alkukartoitus valmistuu viikolla 39. Yhteistyöryhmä kunnan liikuntapalveluiden ja Muistiluotsin ja Omaisoiva ry:n kanssa käynnistyy to 30.9.2021. Liikuntaraati järjestetään to 11.11. Klo 17 alkaen Valtuustosalissa.

-          Mari Hämäläinen seurakunnasta lähetti terveisiä saaneista palautteista ikääntyneiltä kuntalaisilta; Keusoten terveyspalveluihin vaikeaa saada yhteyttä puhelimitse.

-          Ikäihmisten päivätoiminnan muuttaminen lakisääteiseksi kunnan toiminnaksi -lakialoite aloitepalvelussa.