Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.09.2021/Pykälä 131


Liite7 Valtuustoaloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi

 

 

Valtuustoaloite tieturvallisuuden parantamiseksi Nurmijärven Kirkonkylän Seppäläntiellä ja Punamullantiellä

 

Valtuusto 16.12.2020 § 104   

 

Mira Lappalainen (ps.) ja 9 allekirjoittajaa jättivät valtuustoaloitteen tieturvallisuuden parantamiseksi Nurmijärven Kirkonkylän Seppäläntiellä ja Punamullantiellä.

 

Päätös 

Aloite lähetettiin kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Kunnanhallitus 18.01.2021 § 29   

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää ohjata valtuustoaloitteen ympäristötoimialalle valmisteltavaksi.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

 

Päätös 

Hyväksyttiin esitys.

 

 

Tekninen lautakunta 01.07.2021 § 63   

 

 

 

Mira Lappalainen ja 9 muuta valtuutettua ovat valtuuston kokouksessa 16.12.2020 § 104 esittäneet, että Kirkonkylässä Seppäläntiellä ja Punamullantiellä parannettaisiin tieturvallisuutta.

 

Seppäläntien osalta aloitteessa todetaan, että kuntalaisten havaintojen mukaan Seppäläntiellä ajetaan ylinopeutta, vaikka alueella on nopeusrajoitus 30 km/h ja Toreenintien suunnasta tulevilla on väistämisvelvollisuus Seppäläntieltä liikennöiviin nähden. Alueella asuu lapsia ja iäkkäämpiä ihmisiä, ja lapset ylittävät päivittäin suojatien Puuradan ja Seppäläntien risteyksessä. Esitetään, että Puuradan ja Seppäläntien risteyksessä liikenneturvallisuutta parannetaan pikaisesti, ennen kuin joku jää auton alle ja menehtyy.

 

Punamullantien osalta aloitteessa todetaan, että Keskustien-Punamullantien risteyksessä on erittäin huono näkyvyys hautausmaan suunnasta Keskustietä ajettaessa Punamullantien risteykseen. Todetaan, että pitää olla jo pitkällä menossa kunnantalon suuntaan, ennen kuin näkee autot vasemmalta ja oikealta. Erityisesti kesäaikaan, kun risteyksessä on puskat edessä, on näkyvyys olematon eikä se ole häävi myöskään talviaikaan.

 

Vastine Seppäläntie

Seppäläntie on kokoojakatu Kirkonkylän taajaman pohjoisosassa välillä Rajamäentie-Toreenintie. Kadun leveys vaihtelee välillä noin 5,5-7 m. Seppäläntien etelä-/länsireunassa on reunatuella ajoradasta erotettu kevyen liikenteen väylä, jonka leveys on noin 3 m. Seppäläntien alueella on voimassa alueellinen nopeusrajoitus 30 km/h, joka on merkitty mm. Rajamäentien-Seppäläntien ja Raalantien-Toreenintien liittymiin. Lisäksi on voimassa alueellinen pysäköintikielto, joka koskee kuorma-autoja. Seppäläntietä risteää Puurata kahdessa eri kohdassa sekä Vesitornintie. Seppäläntiehen liittyvät kadut ovat tasa-arvoisia eli katuliittymiin ei ole asetettu liikennemerkkiä väistämisvelvollisuus risteyksessä. Myöskään Seppäläntien-Toreenitien liittymään ei ole asetettu liikennemerkkiä väistämisvelvollisuus risteyksessä. Näin ollen autoilijan, mopoilijan ym. tulisi väistää oikealta tulevaa ajoneuvoa. Seppäläntien-Toreenintien liittymäalue on toteutettu korotettuna. Seppäläntielle on merkitty yhteensä 5 kpl suojateitä katuliittymiin. Maaperä Seppäläntien alueella on yleispiirteisen maaperäkartan mukaan kalliota.

 

Seppäläntiellä on tehty liikennetutkimus lokakuussa 2009. Tutkimuspiste oli lähellä Vesitornintien liittymää. Liikennetutkimuksen mukaan Seppäläntiellä liikennöi noin 365 ajoneuvoa vuorokaudessa luoteen suuntaan ja noin 360 ajoneuvoa kaakon suuntaan. Luoteeseen autoilevista autoilijoista noin 70 % ja kaakon suuntaan noin 60 % autoilijoista ajoi korkeintaan nopeusrajoituksen mukaisesti. Noin 24 % autoilijoista luoteen suuntaan ja noin 35 % autoilijoista kaakon suuntaan ajoi ylinopeutta enintään 10 km/h. Noin 6 % autoilijoista molempiin suuntiin ajoi 10-50 km/h ylinopeutta. Suurimmat ylinopeudet toteutuivat myöhäisillan ja aamuyön tunteina. Seppäläntien voimassa oleva alueellinen nopeusrajoitus oli vuonna 2009 40 km/h. Liikennetutkimustulokset ovat esityslistan liitteenä.

 

Seppäläntien liikennetutkimuksen tekemisestä on kulunut muutama vuosi. Alueellista nopeusrajoitusta on laskettu 40 km/h:sta 30 km/h vuonna 2019. Vuoden 2020 lopussa valmistuneessa turvallisen ja kestävän liikkumisen suunnitelmassa Seppäläntien liikenneturvallisuusongelmat eivät nousseet esille. Seppäläntielle esitetään tehtäväksi liikennetutkimus vuoden 2021 aikana. Lisäksi Seppäläntielle viedään kunnan siirrettävä nopeusnäyttötaulu muistuttamaan autoilijoita voimassa olevasta nopeusrajoituksesta.

 

Vastine Punamullantie

Keskustien-Punamullantien liittymässä on Keskustielle asetettu liikennemerkit väistämisvelvollisuus risteyksessä. Alueella on voimassa nopeusrajoitus 30 km/h.

 

Keskustien-Punamullantien liittymäalueella liittymisnäkemää haittaa pensasistutukset ja tukimuuri lännessä ja pensasistutukset idässä. Lisäksi Punamullantien katupoikkileikkaus vaihtuu liittymäalueella: lännen suuntaan katupoikkileikkaus sisältää yhden kaistan molempiin suuntiin ja idän suuntaan kaistoja on 1 Helsingintien suuntaan ja 2 Pratikankujan suuntaan.

 

Tukimuuri ja pensasistutukset on toteutettu katualueelle. Tässä vaiheessa ei ole tiedossa, miksi tukimuuri on katualueelle aikoinaan voitu toteuttaa. Tukimuurin avulla on ratkaistu tontin ja kadun korkeuseroa ja sen avulla on saatu tontille toteutettua pysäköintipaikkoja rakennuksen edustalle. Tukimuurin poistaminen ei tule kysymykseen em. syistä. Pysäytysviivan ja liikennemerkin pakollinen pysäyttäminen asettaminen liittymään saataisi tulla kysymykseen. Pensasistutuksia katualueella voidaan leikata matalammaksi tai poistaa kokonaan liittymän näkemäalueelta.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta päättää, että Seppäläntie huomioidaan vuoden 2021 liikennetutkimuskohteita valittaessa. Lisäksi tekninen lautakunta päättää, että Punamullantien-Keskustien liittymästä poistetaan näkemää haittaavia pensasistutuksia ja tutkitaan mahdollisuutta asettaa Keskustielle liikennemerkki pakollinen pysäyttäminen ja pysäytysviiva.

Tekninen lautakunta antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle esittelytekstin mukaisen vastineen Mira Lappalaisen ym. valtuustoaloitteeseen. Tekninen lautakunta esittää, että aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja että se todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi@nurmijarvi.fi 

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 06.09.2021 § 238   

 

 

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää

1. hyväksyä teknisen lautakunnan vastineen valtuustoaloitteeseen sekä

2. todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi@nurmijarvi.fi 

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

 

Valtuusto 15.09.2021 § 131     

1844/00.02.00.02/2020  

 

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto päättää

1. hyväksyä teknisen lautakunnan vastineen valtuustoaloitteeseen sekä

2. todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely

 

Mira Lappalainen esitti perussuomalaisten valtuustoryhmän kantana asian palauttamista valmisteluun sillä perusteella, että aloitevastaus ei anna kuvaa nykytilanteesta. Liikennetutkimus tulisi toteuttaa ensin ja päätökset toimenpiteistä tehdä vasta sen jälkeen. Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten valtuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

 

Päätös 

Kunnanvaltuusto palautti asian valmisteluun.