Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.09.2021/Pykälä 134



 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen lasten käyttämien liikuntapaikkojen maksuttomuudesta

 

Hyvinvointilautakunta 15.06.2021 § 38   

 

 

 

Valtuutetut Harri Lepolahti ja Kimmo Kakko ym., yhteensä 17 allekirjoittajaa, esittävät 25.1.2017 aloitteessaan, että kunta tarkistaa kunnan omistamien liikuntapaikkojen maksuja alle 18 -vuotiaiden osalta ja tavoitteeksi otetaan, että kunnan omistamat liikuntapaikat ovat tulevaisuudessa maksuttomia alle 18 -vuotiaille. Valtuustoaloite on liitteenä.

 

Valtuuston 15.11.2017 § 127 asian käsittelyssä valtuutettu Harri Lepolahti ehdotti valtuutettu Kimmo Kakon kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, jotta maksujen alentamista voitaisiin uudelleen harkita. Kunnanvaltuusto päätti äänestyksen jälkeen palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. Valtuuston päätös on liitteenä.

 

Sivistys- ja hyvinvointitoimiala on valmistellut valtuustoaloitteeseen seuraavan vastauksen:

 

Nykytilanne

 

Nurmijärven kunnan omistamissa liikuntapaikoissa harjoitus- ja pelivuorot ovat maksullisia alle 18-vuotiaille käyttäjille seuraavasti:

 

Klaukkalan jäähalli

 

Arkisin klo 7-16      67 €/tunti
Arkisin klo 16-17 ja klo 21-  110 €/tunti
Arkisin klo 17-21    120 €/tunti
Lauantai ja sunnuntai klo 7-9 ja klo 21- 110 €/tunti
Lauantai ja sunnuntai klo 9-21  120 €/tunti

 

Klaukkalan lämmitettävä tekonurmikenttä

 

Kesäkausi     20 €/tunti
Talvikausi (viikot 44-16)
Arkisin klo 7-16    37 €/tunti
Arkisin klo 16-21    87 €/tunti
Arkisin ja viikonloppuisin klo 21-  67 €/tunti
Viikonloppuisin klo 9-21   87 €/tunti

 

Nurmikentät ja Kirkonkylän ja Rajamäen tekonurmikentät

 

Lasten ja nuorten ottelut   11 €/tunti

 

Klaukkalan yleisurheilukenttä

 

Yleisurheilukilpailut   22 €/tunti

 

Koulujen liikuntasalit

 

Koulujen liikuntasaleissa ovat alle 18 -vuotiaiden harjoitusvuorot maksuttomia.
Lasten ja nuorten erillistapahtumat, jotka peruvat vakiovuoroja ovat maksullisia 10 €/tunti.

 

Kunnan liikuntapaikkojen talouslukuja

 

Jäähallin hoitokustannukset vuonna 2019

 

Menot  1 167 000 euroa
Tulot     549 000 euroa
Nettomenot - 618 000 euroa

 

Lämmitettävän tekonurmikentän hoitokustannukset vuonna 2019

 

Menot  106 000 euroa
Tulot    87 000 euroa
Nettomenot  -19 000 euroa

 

Menot sisältävät vain kentän lämmityskulut. Kun lämmitettävän tekonurmikentän rakentamishanketta lähdettiin käyttäjien toiveista toteuttamaan (vuonna 1995), käyttäjät sitoutuivat maksamaan tekonurmikentän lämmityskustannukset.

 

Nurmi-, tekonurmi-, hiekka- ja yleisurheilukenttien hoitokustannukset vuonna 2019

 

Menot  710 000 euroa
Tulot    14 000 euroa
Nettomenot - 696 000 euroa

 

Liikuntasalien kustannukset liikuntapalveluiden osalta 2019

 

Menot  224 000 euroa
Tulot    86 000 euroa
Nettomenot - 138 000 euroa

 

Liikuntasalien osalta menot ovat vain liikuntapalveluille kohdistettuja menoja. Sivistystoimi maksaa sisäisiä vuokria koulutiloista ja liikuntasalien kustannuksia ei ole eroteltu ilta- ja viikonloppukäytön osalta.

 

Edellä esitettyihin talousarvion lukuihin viitaten voidaan todeta, että Nurmijärven kunta antaa ns. piilotukea urheiluseuroille eri liikuntapaikkojen käytön osalta hieman laskentatavasta riippuen noin 1,4 miljoonaa euroa.

 

Muuttuneet liikuntajärjestöjen avustus käytänteet valtuustoaloitteen teon jälkeen

 

Valtuustoaloitteen teon jälkeen on tapahtunut liikuntajärjestöjen avustuskäytänteissä muutos, jolla pyritään tukemaan alle 20-vuotiaiden maksullisten liikuntapaikkojen käyttöä. Kunnanvaltuusto päätti vuoden 2018 talousarvion käsittelyn yhteydessä lisätä urheiluseurojen avustusmäärärahaa 70 000 euroa. Avustussumma vuonna 2017, jolloin valtuustoaloite tehtiin, oli 140 000 euroa ja vuonna 2021 se on 218 000 euroa.

 

Liikuntajärjestöille jaettava avustusmääräraha jakautuu toiminta-avustukseen sekä tila-avustukseen. Toiminta-avustuksen osuus vuonna 2021 oli 148 000 euroa ja tila-avustuksen osuus 70 000 euroa. Vuonna 2018 lisätyllä avustusmäärärahalla on tarkoitus subventoida kunnan omistuksessa olevien ns. kalliimpien liikuntatilojen käyttömaksuja alle 20-vuotiaiden käytön osalta. Käytettävissä olleella tila-avustuksen määrärahalla pystyttiin subventoimaan kalliimpien liikuntapaikkojen käyttömaksuja keskimäärin noin 10 % osuus.

 

Lasten ja nuorten maksullisten liikuntapaikkojen tukemisen muoto Nurmijärvellä

 

Nykyisen käytänteen mukaan alle 20-vuotiaiden maksullisten liikuntapaikkojen käyttöä tuetaan tila-avustuksen kautta, eikä suoraan käyttömaksujen alentamisella. Nykyinen järjestely on avoin, sillä sekä palveluiden järjestämisen kustannukset että yhdistykselle osoitetut tuet ovat selkeästi eroteltu toisistaan kunnan sisäisessä laskennassa. Tämän avulla pystytään selkeästi seuraamaan sekä palveluiden tuottavuuden että avustustason kehittymistä. Kunnan palveluiden hinnoittelua ei pidä vääristää sisällyttämällä erilaisia tukielementtejä hinnoitteluun, vaan tuki tulee osoittaa muiden toimenpiteiden kautta.

 

Nurmijärven kunta pyrkii aktiivisesti tuomaan palveluiden todellisen hinnoittelun esille, tästä hyvänä esimerkkinä toimii parhaillaan käynnissä oleva Nurmijärven kunnan palveluiden tuotteistamisen eteen tehty työ. Olemassa oleva lasten ja nuorten maksullisten liikuntapaikkojen tukemisen muoto on tältä osin linjan mukainen.

 

Lähikuntien vertaaminen keskenään on haastavaa erilaisten avustus- ja vuoromaksukäytänteiden takia. Osassa lähialueen kunnissa kaikki liikuntapaikat ovat maksullisia myös alle 18-vuotiaille, kun taas osassa kunnissa ainoastaan tietyt, niin sanotusti kalliimmat liikuntapaikat. Kalliimmiksi liikuntapaikoiksi voidaan lukea mm. jäähallit, uimahallit ja lämmitettävät tekonurmikentät. Samoin avustuskäytänteissä on merkittäviä eroja. Osassa lähialueen kunnissa liikuntajärjestöjä avustetaan pelkän toiminta-avustuksen muodossa ja osassa toiminta-avustuksen lisäksi jaetaan tila-avustusta.

 

Oleellista on tarkastella oman kunnan sisäistä hinnoittelua ja olemassa olevien tukielementtien suuruuksia sekä näiden linjassa olevaa kehittymistä. Mikäli lasten ja nuorten maksullisten liikuntapaikkojen tukemista halutaan parantaa, tulisi se tapahtua lisäämällä tila-avustusten

muodossa jaettavaa määrärahaa.

 

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta päättää antaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle esittelytekstin mukaisen vastauksen valtuustoaloitteeseen lasten käyttämien liikuntapaikkojen maksuttomuudesta.

 

Valmistelija

Liikuntapäällikkö Joose Kemppainen, puh. 040 317 2050

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 

Kunnanhallitus 06.09.2021 § 241   

 

 

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se päättää

1. hyväksyä edellä annetun vastauksen valtuustoaloitteeseen sekä

2. todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

Valtuusto 15.09.2021 § 134     

973/00.02.00.02/2021  

 

 

Esitys 

 Kunnanvaltuusto päättää

1. hyväksyä edellä annetun vastauksen valtuustoaloitteeseen sekä

2. todeta, ettei valtuustoaloite anna aihetta muihin toimenpiteisiin ja valtuustoaloite todetaan loppuun käsitellyksi.

 

Käsittely

Matti Putkonen esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana.

 

Päätös 

Kunnanvaltuusto hyväksyi esityksen.