Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 99



 

 

Klaukkalan Järvimaan alueen tonttien uudelleenjako

 

Elinvoimalautakunta 28.10.2021 § 82   

 

 

 

Järvimaan asemakaava-alueella oli haettavana 15 omakotitonttia jatkuvalla hakumenettelyllä 21.1.2019 alkaen. Järvimaan tonttien haku- ja luovutusperiaatteet oli käsitelty elinvoimalautakunnassa 18.10.2018 § 97 ja kunnanhallituksessa 5.11.2018 § 263. Jatkuva haku tarkoittaa, että hakemukset otetaan käsittelyyn tonttihakemusten saapumisjärjestyksessä. Maankäyttöpäällikkö teki 1.3.2019 tonttien luovutuspäätökset, joihin päätöksiin haettiin oikaisua elinvoimalautakunnalta. Oikaisuvaatimukset käsiteltiin elinvoimalautakunnan kokouksessa 24.4.2019. Elinvoimalautakunnan päätöksistä valitettiin Helsingin hallinto-oikeuteen, joka on päätöksellään 23.12.2020 (diaarinumero 03332/19/2299) kumonnut Järvimaan omakotitonttien haku- ja luovutusprosessiin liittyen maankäyttöpäällikön päätökset 1.3.2019 § 8-14 § 16-18 ja § 23 sekä elinvoimalautakunnan päätökset § 37-47 ja § 50 koskien maankäyttöpäällikön luovutuspäätöksistä tehtyjä oikaisuvaatimuksia. Lisäksi hallinto-oikeus jätti tutkimatta vaatimuksen tontin 543-3-92-4 arpomisesta ja vaatimuksen koko tonttihaun uusimisesta. Hallinto-oikeuden päätös on saanut lainvoiman 5.7.2021.

 

Hallinto-oikeus hylkäsi neljään tontinluovutuspäätökseen liittyvät vaatimukset, joten nämä päätökset ovat lainvoimaisia. Yhden tontin osalta tonttikauppa on jo toteutunut, mutta kolmen muun tontin osalta hakijat on peruneet hakemuksensa hallinto-oikeuden 23.12.2020 päätöksen jälkeen. Kyseiset kolme tonttia ovat laitettavissa uudelleen hakuun. 

 

Hallinto-oikeus on perustellut tonttien luovutuspäätösten kumoamista seuraavasti:

 

Kun paperihakemuksille annettu saapumisaika ei ole ollut hakemusten tosiasiallinen vastaanottoaika, sähköisten ja paperihakemusten saapumisaikojen vertailu nyt kysymyksessä olevassa tarkoituksessa ei ole ollut mahdollista, kun toisessa hakutavassa jätetty hakemus on saanut tosiasiallisen saapumisajan ja toisessa vertailuajan. Eri hakukanavia käyttäneitä hakijoita ei tältä osin ole hakemusten käsittelyssä kohdeltu tasapuolisesti eikä erilaiselle kohtelulle ole ollut hyväksyttävää syytä. Asiassa on tämän johdosta jäänyt selvittämättä, onko maankäyttöpäällikön päätöksissä § 8-14 ja 16-18 sekä lautakunnan päätöksissä § 37-43 ja 45-47 tarkoitetut tontit päätetty luovuttaa niitä ensimmäisinä hakeneille. Nämä päätökset on näin ollen kumottava lainvastaisina.

 

Tonttien uudelleen haku ja tonttien arpominen

 

Hallinto-oikeus ei sen toimivaltaan kuulumattomana asiana antanut määräyksiä tontin arpomisesta tai siitä, miten tonttien luovuttamisen osalta on muuten meneteltävä. Näin ollen elinvoimalautakunnan tulee kunnan hallintosäännön mukaisesti ratkaista luovuttamatta jääneiden tonttien uusi haku- ja luovutusmenettely. Tämä koskee Järvimaan alueen 11 omakotitonttia, mutta lautakunta voi lisäksi päättää, että ratkaisu koskee myös aiemmin mainittuja kolmea tonttia, joiden hakijat peruivat hakemuksensa. 

 

Koska hallinto-oikeuden päätöksessä on todettu, ettei kahdella eri hakutavalla (paperihakemus ja sähköinen hakemus) jätettyjen hakemusten saapumisaikojen vertailu ole mahdollista, joudutaan tonttien saajat arpomaan. Kun jatkuva haku muutetaan jälkikäteen arpomiseksi, on syytä arvioida myös hakumenettelyn uusiminen, jotta hakijat ovat yhdenvertaisessa asemassa arvontaa suoritettaessa.  

Alustava esitys uudesta haku- ja arvontamenettelystä on ennakkoon lähetetty hakijoille ja heille on varattu mahdollisuus antaa lausunto alustavasta ehdotuksesta. Pyydettyyn määräaikaan mennessä lausuntoja/kommentteja on tullut viideltä hakijalta. Lausunnot on toimitettu lautakunnan jäsenille oheismateriaalina.

 

Lausunnon antajilta on tullut muun muassa seuraavia muutosesityksiä:

-          esitetään, että klo 8 jälkeen saapuneet paperihakemukset niin sanotusti kellotettaisiin uudelleen lausunnon antajan kuvaamalla tavalla

-          tonttihaku tulisi saattaa loppuun käyttämällä hyväksi tonttikohtaisesti arpaa sen ratkaisemiseksi luovutetaanko tontti nopeimmalle sähköistä hakumenettelyä käyttäneelle vai nopeimmalle paperihakemuksen paikalla jättäneelle.  Tonttihaussa tulisi ottaa huomioon kaikki ne hakijat, jotka ovat alkuperäisessä haussa hakeneet kyseistä tonttia ja jotka haluavat osallistua vielä nyt silloin hakemaansa tontin arpomiseen

 

Yllä kerrottuihin muutosesityksiin voidaan todeta seuraavaa:

-          esitetyt mallit eivät ole perusteltuja sen vuoksi, että menettelyt eivät takaisi hallinto-oikeuden päätöksessä kuvattua tasavertaista kohtelua eikä paperihakemusten todellista saapumisaikaa pystytä jälkikäteen kellottamaan luotettavalla tavalla yhtään sen enempää, kuin alkuperäisessä haussakaan. Hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenee nimenomaisesti se, ettei paperisten hakemusten todellista saapumisaikaa voitu luotettavalla tavalla todeta. Paperihakemusten ja sähköisten hakemusten saapumisaikojen vertailu ei ollut mahdollista.

-          esitetyissä malleissa toistuisi edelleen se virhe, että eri hakukanavia käyttäneitä kohdeltaisiin eri tavalla. Tällaiselle erilaiselle kohtelulle ei ole hallinto-oikeuden päätösperusteluissa todetun mukaisesti ollut hyväksyttävää syytä.

-          koko haun uusiminen on yksi vaihtoehto. Tässä vaihtoehdossa alkuperäisten hakijoiden asema jää kuitenkin ottamatta huomioon kokonaan.

 

Alla kuvatun esityksen arvioidaan kohtelevan hakijoita niin tasapuolisesti ja neutraalisti kuin mahdollista.

 

Kunnan sähköinen tonttien hakupalvelu ei mahdollista suljetun haun ja arvonnan suorittamista, joten tätä koskevat toimenpiteet joudutaan tekemään manuaalisesti.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Elinvoimalautakunta päättää, että Järvimaan alueen omakotitonttien haku uusitaan 11 tontin osalta, joiden aiemmat luovutuspäätöksen on hallinto-oikeuden päätöksellä 23.12.2020 kumottu. Sama haku- ja luovutusprosessi koskee myös kolmea tonttia, joiden tonttihakemukset on peruttu.

Uusi tonttihaku rajataan koskemaan vain niitä hakijoita, jotka ovat osallistuneen 21.1.2019 klo 8.00 alkaneeseen hakuun kyseisen päivän aikana ja ovat myöhemmin vahvistaneet halukkuuden osallistua tonttien uudelleen jakoon. Hakijoille varataan mahdollisuus jättää uusi tonttihakemus, johon hakija merkitsee kaikki hakemansa tontit mieluisuusjärjestykseen. 

Tonttien arvonta suoritetaan kunnanvirastolla hakijoiden läsnä ollessa. Arvonta aloitetaan eniten haetusta tontista ja edetään tontti kerrallaan vähiten haettuun tonttiin.

Mikäli tontteja jää valitsematta arvontatilaisuudessa, niin kyseiset tontit laitetaan sähköisen hakupalvelun jatkuvaan hakuun, joka on kaikille avoin.  

Ympäristötoimialan maankäytön yksikkö laatii yksityiskohtaiset ohjeet haku- ja arvontamenettelystä sekä suorittaa arvonnan.

 

Valmistelija

maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala, hannu.kujala@nurmijarvi.fi

kunnanlakimies Sari Forsström, sari.forsstrom@nurmijarvi.fi

 

Asian käsittely

Keskustelun aikana Suomi esitti Lompolon ja Rädyn kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi siten, että valmistellussa tarkastellaan myös lautakunnan keskustelun mukaista vaihtoehtoa ja että asia tuodaan lautakunnan seuraavaan kokokseen päätettäväksi. Puheenjohtajan tiedustellessa voiko lautakunta olla yksimielinen asian palauttamisesta, lautakunta ilmaisi olevansa yksimielinen.

 

Päätös

Elinvoimalautakunta palautti asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että valmistelussa tarkastellaan myös lautakunnan keskustelun mukaista vaihtoehtoa ja että asia tuodaan lautakunnan seuraavaan kokoukseen päätettäväksi.

 

 

 

 

 

 

Elinvoimalautakunta 25.11.2021 § 90   

 

 

Valmistelussa tarkasteltiin lautakunnan kokouksessa 28.10.2021 käytyä keskustelua tonttien uudelleenjaosta. Valmistelun johtopäätöksenä voidaan todeta seuraavaa:


Hallinto-oikeuden päätös ei kumonnut itse hakua, mutta eri hakukanavia käyttäneitä tulee kohdella yhdenvertaisesti, toisin sanoen sähköiset ja paperiset hakemukset tulee huomioida yhdenvertaisina. Hallinto-oikeus on kumonnut luovutuspäätökset kaikkiaan 11 tontin osalta. Se tarkoittaa sitä, että hakemusten saapumisjärjestys ei ole hallinto-oikeuden päätöksen mukaan ollut selvä yhdenkään kumotun luovutuspäätöksen ja sitä koskevan hakemuksen osalta.

Hallinto-oikeus on pysyttänyt ainoastaan ne päätökset, joiden osalta ei ollut tarvetta ratkaista kysymystä sähköisten ja paperisten hakemusten yhdenvertaisesta kohtelusta, ts. mainittujen päätösten osalta ei ollut jätetty paperisia hakemuksia lainkaan, jolloin hakemusten saapumisjärjestys oli kiistaton. Sen sijaan hallinto-oikeus on kumonnut kaikki ne päätökset, joiden osalta on epäselvyyttä hakemusten saapumisajasta tai saapumisjärjestyksestä hallinto-oikeuteen tehdyssä valituksessa esitetyin tavoin.

Keskustelussa esitetyn ehdotuksen mukaan, "neljä kiistanalaista tonttia tulee ratkaista arvontapareina kahdeksan hakijan kesken. Arvonnassa otettaisiin huomioon vain hakukategoriansa (paperinen tai sähköinen) mahdollistama ensisijainen valinta, kuitenkin siten, että sähköisissä hakemuksissa otetaan huomioon myös toissijaiset valinnat, jos hakijan ensisijaisin hakuvaihtoehto oli jo haettu sähköisesti aikaisemmin."

Arvontoja ei kuitenkaan voi esitetyllä tavalla suorittaa, koska kahdelle tonttihakemukselle ei hakemusten perumisen vuoksi enää löydy arvontaparia. Tästä seikasta tekee ongelmallisen se, että menettely olisi tällöin erilainen (joku hakija saisi tontin mahdollisesti suoraan, jonkun osalta arvotaan). Lisäksi ratkaisussa on haasteellisuutta hakijoiden oikeutettujen odotusten näkökulmasta niiden osalta, jotka ovat peruneet hakemuksen. Hallinto-oikeuden päätöksestä ei myöskään ole saatavissa tukea tällaiselle ratkaisulle.

Hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevin perustein hakemusten kiistanalaisuus ei myöskään rajoitu vain neljään tonttihakemukseen.

Myöskään paperi- ja sähköisiä hakemuksia ei voi kohdella eri tavalla siten, että vain sähköisissä hakemuksissa otettaisiin huomioon myös toissijaiset hakemukset. Hallinto-oikeuden päätöksessä nimenomaan todetaan, että hakemusten saapumisajat ja vertailuajat eivät olleet vertailukelpoisia. Näin ollen mitään luotettavaa, objektiivista ratkaisua ei ole olemassa siitä, miten arvontaan osallistuvat hakemukset tulisi osoittaa. Tällä perusteella alkuperäisessä ehdotuksessa oleva arvontamenettely takaa neutraalimman lopputuloksen.

Edellä kerrotuin perustein aiempaa esittelijän päätösesitystä ei esitetä muutettavaksi.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Elinvoimalautakunta päättää, että Järvimaan alueen omakotitonttien haku uusitaan 11 tontin osalta, joiden aiemmat luovutuspäätöksen on hallinto-oikeuden päätöksellä 23.12.2020 kumottu. Sama haku- ja luovutusprosessi koskee myös kolmea tonttia, joiden tonttihakemukset on peruttu.

Uusi tonttihaku rajataan koskemaan vain niitä hakijoita, jotka ovat osallistuneet 21.1.2019 klo 8.00 alkaneeseen hakuun kyseisen päivän aikana ja ovat myöhemmin vahvistaneet halukkuuden osallistua tonttien uudelleen jakoon. Hakijoille varataan mahdollisuus jättää uusi tonttihakemus, johon hakija merkitsee kaikki hakemansa tontit mieluisuusjärjestykseen. 

Tonttien arvonta suoritetaan kunnanvirastolla hakijoiden läsnä ollessa. Arvonta aloitetaan eniten haetusta tontista ja edetään tontti kerrallaan vähiten haettuun tonttiin.

Mikäli tontteja jää valitsematta arvontatilaisuudessa, niin kyseiset tontit laitetaan sähköisen hakupalvelun jatkuvaan hakuun, joka on kaikille avoin.  

Ympäristötoimialan maankäytön yksikkö laatii yksityiskohtaiset ohjeet haku- ja arvontamenettelystä sekä suorittaa arvonnan.

 

Valmistelija

maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala, hannu.kujala@nurmijarvi.fi

kunnanlakimies Sari Forsström, sari.forsstrom@nurmijarvi.fi

 

Käsittely

Asian käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko klo 19-20. Käsittelyn jatkuessa Räty esitti mm. Pirkkalan ja Vuorisalon kannattamana asian käsittelyn siirtämistä seuraavaan kokoukseen. Puheenjohtajan tiedustellessa voiko lautakunta olla yksimielinen siirtoesityksestä, lautakunta ilmaisi olevansa yksimielinen.

 

Päätös 

Elinvoimalautakunta päätti jättää asian pöydälle siten, että se käsitellään seuraavassa kokouksessa.

 

 

 

 

 

 

Elinvoimalautakunta 14.12.2021 § 99     

1523/10.00.02.00/2021  

 

 

 

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Elinvoimalautakunta päättää, että Järvimaan alueen omakotitonttien haku uusitaan 11 tontin osalta, joiden aiemmat luovutuspäätöksen on hallinto-oikeuden päätöksellä 23.12.2020 kumottu. Sama haku- ja luovutusprosessi koskee myös kolmea tonttia, joiden tonttihakemukset on peruttu.

Uusi tonttihaku rajataan koskemaan vain niitä hakijoita, jotka ovat osallistuneet 21.1.2019 klo 8.00 alkaneeseen hakuun kyseisen päivän aikana ja ovat myöhemmin vahvistaneet halukkuuden osallistua tonttien uudelleen jakoon. Hakijoille varataan mahdollisuus jättää uusi tonttihakemus, johon hakija merkitsee kaikki hakemansa tontit mieluisuusjärjestykseen. 

Tonttien arvonta suoritetaan kunnanvirastolla hakijoiden läsnä ollessa. Arvonta aloitetaan eniten haetusta tontista ja edetään tontti kerrallaan vähiten haettuun tonttiin.

Mikäli tontteja jää valitsematta arvontatilaisuudessa, niin kyseiset tontit laitetaan sähköisen hakupalvelun jatkuvaan hakuun, joka on kaikille avoin.  

Ympäristötoimialan maankäytön yksikkö laatii yksityiskohtaiset ohjeet haku- ja arvontamenettelystä sekä suorittaa arvonnan.

 

 

Valmistelija

maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala, hannu.kujala@nurmijarvi.fi

kunnanlakimies Sari Forsström, sari.forsstrom@nurmijarvi.fi

 

Käsittely

Keskustelun kuluessa Takalo-Eskola esitti Rädyn kannattamana seuraavan muutosesityksen:

 

Tausta

Klaukkalan Järvimaan asemakaavan 15 tonttia olivat alun perin haettavissa 21.1.2019 klo 8:00 alkaneella ns. jatkuvalla hakumenettelyllä. Tontteja oli mahdollista hakea sähköisellä tai paperisella hakumenettelyllä. Hakukanavia pidettiin lähtökohtaisesti yhdenvertaisina tapoina osallistua tonttihakuun. Haasteena on ollut vertailtavuus eri hakukanavien kesken ja Helsingin hallinto-oikeus on päätöksessään [numero] 23.12.2020 todennut perusteluissa tonttien luovutuspäätösten kumoamista seuraavasti:

 

"Kun paperihakemuksille annettu saapumisaika ei ole ollut hakemusten tosiasiallinen vastaanottoaika, sähköisten ja paperihakemusten saapumisaikojen vertailu nyt kysymyksessä olevassa tarkoituksessa ei ole ollut mahdollista, kun toisessa hakutavassa jätetty hakemus on saanut tosiasiallisen saapumisajan ja toisessa vertailuajan. Eri hakukanavia käyttäneitä hakijoita ei tältä osin ole hakemusten käsittelyssä kohdeltu tasapuolisesti eikä erilaiselle kohtelulle ole ollut hyväksyttävää syytä. Asiassa on tämän johdosta jäänyt selvittämättä, onko maankäyttöpäällikön päätöksissä § 8-14 ja 16-18 sekä lautakunnan päätöksissä § 37-43 ja 45-47 tarkoitetut tontit päätetty luovuttaa niitä ensimmäisinä hakeneille. Nämä päätökset on näin ollen kumottava lainvastaisina."  

 

Hakemuksia tontteihin tuli ensimmäisten tuntien aikana huomattava määrä, jolloin jatkuvasta hakumenettelystä muodostui käytännössä katsoen nopeuskilpailu. On riidatonta, että sähköisten hakemusten saapumisaika ja niiden keskinäinen järjestys on kirjattu oikein tietojärjestelmään. Paperiset hakemukset kirjattiin puolestaan vastaanotetuiksi yhden sekunnin välein alkaen klo 08:00:00. Paperisten hakemusten jättöaika ei siten vastaa todellisuutta, eikä ole vertailukelpoinen sähköisten hakemusten kanssa asettaen paperiset hakemukset etusijalle. Paperisten hakemusten keskinäinen saapumisjärjestys on kuitenkin riidaton. Ensimmäinen sähköinen hakemus kirjautui järjestelmään 43 sekunnissa järjestelmän avautumisesta.

 

Paperisen hakemuksen jättäneitä hakijoita on mukana tonttien hakijoiden joukossa viisi henkilöä tai pariskuntaa (28.10.2021/14.12.2021). Näistä neljäs ja viides hakija olivat hakeneet vain yhtä ja samaa tonttia. Sähköisen hakemuksen jättäneitä on mukana 13, joista yksi on ilmoittanut, että ei ole enää kiinnostunut hakemastaan kahdesta tontista, mutta on ilmoittanut kiinnostuksensa olla mukana valmistelijan esittelemässä kaikkia tontteja koskevassa arvontamenettelyssä.

 

Luovutusjärjestys

Ilman paperisia hakemuksia tonttien luovutusjärjestys olisi selvitettävissä tietojärjestelmän aikamerkinnöistä. Vastaavasti paperisten hakemusten aikajärjestys on keskenään selvä. Vain sähköisiä hakemuksia arvioiden viisi ensimmäistä hakijaa saisivat ensisijaisena hakemansa tontin. Kuudes hakija saisi kolmannen valintansa, koska kaksi edellistä hakijan tonttia oli ehditty jo aikaisemmin hakemaan. Seitsemäs hakija saisi toisen valintansa, kahdeksas neljännen valintansa, yhdeksäs ensisijaisen valintansa ja kymmenes neljännen valintansa. Sijoilla 11 ja 12 tonttihaut ovat päällekkäiset aikaisempien sähköisesti hakeneiden kanssa, joten heillä ei olisi mahdollisuutta saada tonttia. Kolmastoista hakija on luopunut kokonaan hakemistaan tonteista. Sähköisiä hakemuksia kohdistuu yhteensä yhteentoista eri tonttiin, kun hakijoiden kaikki valinnat huomioidaan.

 

Paperisista hakemuksista neljä ensimmäistä saisi ensisijaisen valintansa ja viides hakija on päällekkäinen edellisen hakijan kanssa, joten hänellä ei olisi mahdollisuutta saada hakemaansa tonttia. Paperisia hakemuksia kohdistuu yhteensä kymmeneen eri tonttiin, kun hakijoiden kaikki valinnat huomioidaan. Kaikkia näitä kymmentä tonttia oli haettua myös sähköisesti.

 

Kuten aikaisemmin on todettu, Helsingin hallinto-oikeus on perustellut tonttien luovutuspäätösten kumoamista seuraavasti:

 

"Kun paperihakemuksille annettu saapumisaika ei ole ollut hakemusten tosiasiallinen vastaanottoaika, sähköisten ja paperihakemusten saapumisaikojen vertailu nyt kysymyksessä olevassa tarkoituksessa ei ole ollut mahdollista, kun toisessa hakutavassa jätetty hakemus on saanut tosiasiallisen saapumisajan ja toisessa vertailuajan. Eri hakukanavia käyttäneitä hakijoita ei tältä osin ole hakemusten käsittelyssä kohdeltu tasapuolisesti eikä erilaiselle kohtelulle ole ollut hyväksyttävää syytä. Asiassa on tämän johdosta jäänyt selvittämättä, onko maankäyttöpäällikön päätöksissä § 8-14 ja 16-18 sekä lautakunnan päätöksissä § 37-43 ja 45-47 tarkoitetut tontit päätetty luovuttaa niitä ensimmäisinä hakeneille. Nämä päätökset on näin ollen kumottava lainvastaisina."

 

Tonttien uudelleenhaku ja tonttien arpominen

Helsingin hallinto-oikeus ei sen toimivaltaan kuulumattomana asiana antanut määräyksiä tontin arpomisesta tai siitä, miten tonttien luovuttamisen osalta on muuten meneteltävä. Näin ollen elinvoimalautakunnan tulee kunnan hallintosäännön mukaisesti ratkaista luovuttamatta jääneiden tonttien uusi haku- ja luovutusmenettely. Tämä koskee Järvimaan alueen 11 omakotitonttia, mutta lautakunta voi lisäksi päättää, että ratkaisu koskee myös aiemmin mainittuja kolmea tonttia, joiden hakijat peruivat hakemuksensa.

 

Arvontamenettely

Koska Helsingin hallinto-oikeuden päätöksessä on todettu, ettei kahdella eri hakutavalla jätettyjen hakemusten saapumisaikojen vertailu ole mahdollista, joudutaan vallitsevassa tilanteessa käyttämään arvontamenettelyä asian ratkaisemiseksi.

Kun hakukanavien tarkoitettiin alun perin olevan tasavertaisia jokaisen haettavan tontin kohdalla, tulee jokaisen tontin kohdalla ainoastaan ratkaista, kumpi hakukanava on etusijalla. Koska molemmat hakukanavat olivat tasavertaisia, ratkaistaan asia arpomalla jokaisen tontin kohdalla kumpi tontinhakijajoukko (paperinen vai sähköinen) on etusijalla.

 

Arvonnan jälkeen saadaan kaksi joukkoa tontteja, joista tonttien hakijoilla on oikeus valita edellä kuvatun luovutusjärjestyksen (kappale "Luovutusjärjestys") mukaisesti haluamansa tontin. Hakija voi valita vain niistä tonttivaihtoehdoista, joita oli alun perin hakenut. Esimerkiksi, ensimmäinen paperisen hakemuksen jättänyt valitsee ensimmäisenä arvonnasta tulleesta paperisten tonttijoukosta haluamansa tontin. Jos hakijan ensisijainen tontti ei kuulu paperisten hakemusten tonttijoukkoon, voi hän valita toissijaisen tai muilla hänen varavalintasijoillaan olevista tonteista. Mikäli hakijalla ei ole arvotussa tonttijoukossa lainkaan hänen alun perin valitsemiaan tontteja tai tontti on jo mennyt aikaisemmin saapuneelle hakemukselle, ei hakijalla ole mahdollisuutta saada tonttia lainkaan. Jos hakija ei ota vastaan arvonnan mahdollistamaa tonttia, siirtyy valintamahdollisuus hakukategorian seuraavalle hakijalle. Mikäli hakukanavasta kukaan ei vastaanota arvottua tonttia, siirtyy tontti toiseen hakukanavaan. Mikäli tontteja jää kokonaan valitsematta, laitetaan kyseiset tontit uudelleen avoimeen hakuun kunnan nykyisen jakotavan mukaisesti.

 

Arvonta suosii hieman paperisten hakemuksien todennäköisyyksiä saada tontti, sillä paperisia hakemuksia saapui kuntaan vähemmän kuin sähköisiä hakemuksia. Tällä asialla ei ole kuitenkaan merkitystä, sillä hakukanavien oli tarkoitus olla yhdenvertaisia. Toisen kanavan todennäköisyyksiä ei voi siis heikentää tai parantaa vain siitä syystä, että toiseen hakukanavaan oli lopulta tullut eri määrä hakemuksia.

 

Elinvoimalautakunta katsoo, että kuvattu arvontamenettely ottaa huomioon hakemuksien saapumisjärjestyksen sekä hakijoiden kaikki tonttivalinnat ja näin ollen noudattaa alkuperäisen jatkuvan hakumenettelyn muodostaman nopeuskilpailun tarkoitusta parhaalla käytettävissä olevalla tavalla.

 

Koska oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava, kannatettu muutosesitys, puheenjohtaja tiedusteli voiko lautakunta olla yksimielinen muutosesityksestä. Lautakunta ilmaisi olevansa yksimielinen.

 

Asian käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko klo 17.37-17.47.

 

Päätös

Elinvoimalautakunta hyväksyi yksimielisesti Takalo-Eskolan muutosesityksen.

Esittelijä jätti päätökseen eriävän mielipiteensä.