Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 14.09.2021/Pykälä 52


 

 

Nuorisovaltuuston jäsenten nimeäminen kaudelle 2021-2023

 

Hyvinvointilautakunta 14.09.2021 § 52     

1360/00.00.01.01/2021  

 

 

Kuntalaki velvoittaa kuntia asettamaan nuorisovaltuuston tai vastaavan nuorten vaikuttajaryhmän:

"Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä (nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Nuorisovaltuusto voi olla useamman kunnan yhteinen.

Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa."

 

Nurmijärvellä on toiminut nuorisovaltuusto vuodesta 1998. Nuorisovaltuusto on valittu kouluissa järjestetyillä vaaleilla tai sopuvaaleilla. Sopuvaalit on järjestetty silloin, kun hakijoita on ollut vähäinen määrä.

 

Nurmijärven nuorisovaltuustossa on 25 paikkaa 13-17-vuotiaille nurmijärveläisille nuorille. Kaudelle 1.6.2021-31.5.2023 nuorisovaltuustoon hakivat 2008-2003 syntyneet nuoret.

Nuorisovaltuustoon hakemisesta ilmoitettiin kaikille ikäryhmään kuuluville nurmijärveläisissä kouluissa opiskeleville oppilaille Wilma-viestinä. Nuorisovaltuustoon hausta viestittiin myös paikallislehdessä ja somekanavilla. Haku oli avoinna 3.5.-16.5.2021. Nuorisovaltuustoon haettiin sähköisesti. Nuorisovaltuustoon tuli 32 hakemusta. Hakeneista nuorista osa perui kesän aikana hakemuksensa.

 

Nuorisovaltuusto on osana nuorisopalveluiden toimintaa. Määrärahat sisältyvät nuorisopalveluiden talousarvioon. Vastaava nuoriso-ohjaaja Marika Pöllänen ja nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen toimivat nuorisovaltuuston ohjaajina.

 

Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerit ja muut tarvittavat toimihenkilöt sekä edustajat lautakuntiin.

 

Nurmijärven hallintosäännön § 27 kohdassa 7 määritellään hyvinvointilautakunnan tehtäväksi vastata vaikuttajatoimielinten, kuten vanhus- ja vammaisneuvoston sekä nuorisovaltuuston toiminnasta. Hyvinvointilautakunnan ratkaisuvaltaan kuuluu nimetä vaikuttajatoimielinten jäsenet.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta nimeää nuorisovaltuustoon seuraavat jäsenet:

Alexiew Sara, Ansala Rasmus, Heinonen Lucas, Jussila Oona, Juutilainen Ida, Jääskeläinen Miro, Kivi Kristian, Korpela Arttu, Kulmala Jonne, Kuvanto Kukka-Emilia, Laurén Emilia, Lauronen Roosa, Luostarinen Lumina, Malmivuori Minja, Palsala Henni, Palsala Vilja, Pesonen Luka, Ristimäki Minttu, Rönnberg Joona, Salminen Jenni, Syväkangas Saga, Torres Aris, Uusi-Heikkilä Tino, Vainio Matilda, Virkonmaa Jesse.

 

Valmistelija

Nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen, puh. 040 317 2060

 

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.