Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 17.06.2021/Pykälä 56


 

 

Oikaisuvaatimus erityisluokanopettajan päätoimisen tuntiopettajan määräaikaisen viran PT29 täyttämistä koskevaan päätökseen

 

Sivistyslautakunta 17.06.2021 § 56     

739/01.01.01.01/2021  

 

 

Erityisluokanopettajan päätoimisen tuntiopettajan määräaikainen virka PT29 on ollut haettavana 14.4.2021-28.4.2021 täytettäväksi määräaikaisena 1.8.2021-31.7.2022. Hakemuksia jätettiin määräaikaan mennessä kolme (3) kappaletta.

 

Kivenpuiston koulun rehtori on tehnyt 11.5.2021 viran täyttämistä koskevan päätöksen 5 §/2021.

Päätöksestä on tehty 12.5.2021 päivätty oikaisuvaatimus, jossa vaaditaan oikaisua rehtorin päätökseen sillä perusteella, että oikaisuvaatimuksen tekijä kokee tulleensa syrjityksi valinnassa.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä perustelee vaatimustaan sillä, että hän on toiminut Kivenpuiston koulun musiikin tuntiopettajana 16 vuotta. Oikaisuvaatimus on liitteenä (sisältää henkilötietoja).

 

Sivistyslautakunta toteaa oikaisuvaatimuksen johdosta seuraavaa:

 

Kivenpuiston koulu on erityiskoulu, jossa opiskelee autismin kirjon, vammaisopetuksen, yksilöllistetyn opetuksen ja emo-opetuksen oppilaita vuosiluokilta 1-9. Oppilaiden erityisyys näkyy monenlaisina käyttäytymisen haasteina ja/tai toiminnan rajoitteina. Koulun opettajilla täytyy olla vahvaa osaamista toimia kaiken ikäisten, käyttäytymisen haasteita omaavien ja toimintarajoitteisten oppilaiden kanssa. Kivenpuiston koulun opettajilla täytyy olla vahvat kohtaamisen taidot ja heidän tulee sitoutua oman työnsä jatkuvaan kehittämiseen ja itsensä kouluttamiseen.

 

Käsiteltävänä olevan valinnan valmistelussa on edetty siten, että ensin on laadittu hakijayhteenveto, jossa on eritelty hakijoiden koulutus ja työkokemus. Yhteenvedon pohjalta koulun rehtori on tehnyt päätöksen haastatteluun kutsuttavista hakijoista. Haastatteluun kutsuttiin kaikki kolme virkaa hakenutta henkilöä. Kivenpuiston koulun rehtori Katri Kangas-Pusa ja apulaisrehtori Vera Taipale suorittivat haastattelut 5.-6.5.2021.

 

Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) 8 §:n mukaan (erityisopettajan kelpoisuus). Määräaikaiseen virkaan valittu ja oikaisuvaatimuksen tekijä eivät kumpikaan täytä säädettyjä kelpoisuusvaatimuksia.

 

Suomen perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Säännöstä koskevan hallituksen esityksen (HE 1/1998) mukaan taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen ja työkokemuksen avulla hankittuja taitoja ja tietoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävän hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja, viran hoidon kannalta merkityksellisiä asioita sekä nuhteetonta käytöstä. Yleisiä nimitysperusteita tulkitaan yhteydessä viran yleisiin ja erityisiin kelpoisuusvaatimuksiin. Tällöin otetaan huomioon muun muassa viran tehtäväala sekä virkaan liittyvät konkreettiset työtehtävät.

 

Viranhaltijan valinta perustuu aina kokonaisharkintaan siitä, kenellä hakijoista arvioidaan olevan parhaat edellytykset viran menestykselliseen hoitamiseen. Kokonaisharkinta perustuu hakemusasiakirjojen ja haastattelun perusteella saatuihin tietoihin hakijoista. Koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi otetaan huomioon soveltuvuus, mikä tarkoittaa esimerkiksi hakijan viranhoitamisen kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Tämän arvion perusteella virkaan valitaan ansioitunein hakija.

 

Virkaan valittu on suorittanut nuorisotyönohjaajan tutkinnon vuonna 1989 ja toimintaterapeutin (AMK) tutkinnon vuonna 2005. Hänellä on monipuolinen työkokemus varhaisnuorisotyöstä ja perhetyöstä, sisältäen kouluun tehtävän tukityön tukihenkilönä toimimista. Lisäksi hän on toiminut toimintaterapeuttina sekä neurologisella osastolla että lasten ja nuorten psykiatrisella osastolla ja poliklinikalla. Edellä mainittu työkokemus ajoittuu vuosille 2005-2021. Virkaan valittu on tehnyt opettajan sijaisuuksia kunnan eri kouluissa mukaan lukien Kivenpuiston koulu vuosina 2002, 2003, 2017, 2019 ja 2020. Sijaisuuksien kesto on vaihdellut muutamasta tunnista enintään kuukauden mittaisiin sijaisuuksiin.

 

Oikaisuvaatimuksen tekijä on valmistunut Sibelius Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2003. Tutkinto on suoritettu esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa pääaineena kitaran soitto. Kyseinen tutkinto ei anna kelpoisuutta perusopetuksen tai lukiokoulutuksen aineenopetuksen tehtäviin. Oikaisuvaatimuksen tekijä on työskennellyt Kivenpuiston koulun sivutoimisena tuntiopettajana 14.8.2006-31.7.2013 välisenä aikana. Keskimääräiset viikkotunnit vaihtelivat tuolloin 4-11 tunnin välillä, mikä on käytännössä tarkoittanut yhtä tai kahta työpäivää viikossa. 1.8.2013 alkaen tuntimäärä on noussut siten, että tehtävästä on tullut päätoiminen, keskimääräisten viikkotuntien ollessa 17 tuntia, lukuun ottamatta kuluvaa lukuvuotta, jolloin tunteja on ollut 21. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä on työskennellyt erään seurakunnan bändisoiton ohjaavana opettajana, musiikkileirien järjestäjänä sekä nuorten muusikoiden ja bändien ohjaajana ja opettajana elokuusta 2008 alkaen. Toisin kuin virkaan valitulla, oikaisuvaatimuksen tekijällä työkokemus on painottunut pääsääntöisesti musiikin opettamiseen.

 

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (KHO 28.6.2005 T1609) mukaan suuretkaan erot työkokemuksessa eivät estä valitsemasta virkaan kokemattomampaa hakijaa, jos hän osoittautuu esimerkiksi haastattelun perusteella henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan virkaan sopivammaksi.

 

Viran hakuilmoituksessa haettiin aktiivista, yhteistyökykyistä ja koulun kehittämisestä kiinnostunutta opettajaa. Lisäksi todettiin, että tehtävään haetaan opettajaa, jolla on valmiuksia opettaa monipuolisesti taito- ja taideaineita ja näistä erityisesti musiikkia, käsityötä ja liikuntaa. Rehtorilta saadun vastineen mukaan hakemusasiakirjojen ja haastatteluissa esiin tulleiden seikkojen perusteella virkaan valittu täytti parhaiten nämä osaamistoiveet.

 

Koska tehtävään ei hakenut kelpoisuusehdot täyttäviä hakijoita, virkaan valinnassa painottuivat työnantajan arvio hakijoiden koulutustaustan ja työkokemuksen antamista edellytyksistä viran hoitamiselle sekä muiden hakuilmoituksessa esitettyjen kriteerien täyttyminen. Virkaan valitun koulutustausta ja hänen monipuolinen työkokemuksensa ovat vahvuus kyseessä olevaan tehtävään ja antavat hänelle hakijoista parhaimmat edellytykset erityisluokanopettajan työhön, jossa oppilaan kohtaaminen on keskiössä. Virkaan valitulla on myös hakijoista monipuolisin osaaminen taito- ja taideaineista ja niiden opettamisesta. Osaaminen syntyy virkaan valitun toimintaterapeutin koulutuksen sekä hänen musiikki- ja käsityöharrastuksensa kautta. Lisäksi hän on ohjannut lähes koko työuransa ajan erilaisia liikuntaryhmiä. Muilla hakijoilla kokemus on yksipuolisempaa, tai sitä ei ole.

 

Haastattelussa tuli myös esiin virkaan valitun innostus ja aktiivisuus koulun kehittämiseen ja yhteistyöhön sekä erityisesti monipuolisesta työkokemuksesta ja koulutuksesta nouseva osaaminen psyykkisesti huonovointisten tai haastavasti käyttäytyvien oppilaiden kanssa työskentelyyn. Edellä mainitulla osaamisella oli erityistä painoarvoa rekrytointia tehdessä, koska kyseistä osaamista tarvitaan Kivenpuiston koulun kehittämistyössä.

 

Kenelläkään ei ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi kunnan virkaan pelkästään siksi, että hänellä on korkeampi koulutus tai pidempi työkokemus kuin muilla hakijoilla. Hakijoiden henkilökohtaisten ominaisuuksien arvioinnin perusteella on lain mukaan mahdollista päätyä valitsemaan hakijoista muukin kuin korkeimmin koulutettu taikka kokenein. Se, että oikaisuvaatimuksen tekijä on toiminut Kivenpuiston koulun sivu- ja päätoimisena tuntiopettajana useita vuosia, ei aseta häntä muita hakijoita parempaan asemaan, sillä kaikilla virkaa hakeneilla henkilöillä tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet tulla valituksi virkaan. 

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella sivistyslautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen, sillä oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole esittänyt mitään sellaista perustetta, jonka vuoksi valintapäätöstä olisi syytä muuttaa.

 

Valmistelija

Opetuspäällikkö Kati Luostarinen, puh. 040 217 2401

 

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.