Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 16.06.2021/Pykälä 91



 

 

Nurmijärven kunnan hallintosääntö 1.8.2021 alkaen

 

Kunnanhallitus 07.06.2021 § 161   

 

 

 

Jokaisessa kunnassa on oltava hallintosääntö, jonka sisältö on määritelty kuntalain (410/2015) 90 §:ssä. Voimassa olevan kuntalain lähtökohtana on, että kaikki johtosäännöllä määrättävät asiat kootaan hallintosääntöön, jolloin ei tarvita muita johtosääntöjä. Hallintosäännön määräysten sisältö on valtuuston harkinnassa, mutta hallintosääntömääräys ei kuitenkaan saa olla lainvastainen. Hallintosäännössä tulee antaa tarpeelliset määräykset ainakin niistä asioista, jotka kuntalain 90 §:ssä luetellaan. Hallintosäännössä voidaan antaa myös muita kuin edellä mainitussa säännöksessä mainittuja määräyksiä.

 

Hallintosääntö on kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline. Päättäessään hallintosäännöstä valtuusto samalla määrittelee oman asemansa kunnan päätösvallan käyttäjänä, päättää toimielinten ja viranhaltijoiden välisestä työnjaosta ja ratkaisee, annetaanko kunnan viranomaiselle valta omalla päätöksellään siirtää toimivaltaansa edelleen.

 

Kunnanvaltuusto on käsitellyt Nurmijärven kunnan toimielinorganisaation uudelle valtuustokaudelle kokouksessaan 27.1.2021 § 8. Valtuusto on päättänyt, että kunnanhallituksen konsernijaosto lakkautetaan, vanhus- ja vammaisneuvoston toiminta siirretään sivistys- ja hyvinvointitoimialalle ja veteraaniasian neuvottelukunnan toiminta yhdistetään vanhusneuvoston toimintaan. Samassa yhteydessä kunnanvaltuusto päätti, että hallintosäännön päivityksen yhteydessä tarkastellaan toimielinten välinen tehtäväjako ja mahdollisuus päätöksentekoprosessien tehostamiseen. Hallintosäännön päivityksen valmistelu on tehty kevään 2021 aikana.

 

Nurmijärven kunnassa on ollut hallintosäännön lisäksi käytössä lautakuntien ja johtokuntien toimintasäännöt, joilla päätösvaltaa on siirretty sekä erillinen kokouspalkkiosääntö. Toimintasäännöt sekä palkkiosääntö on päivityksen yhteydessä tarkoitus yhdistää hallintosääntöön kuntalain tarkoittamalla tavalla. Toimintasääntöjen osalta hallintosäännössä määritellään jatkossa toimielinten lisäksi kunnanjohtajan, toimialajohtajien ja liikelaitosjohtajien tehtävät ja ratkaisuvalta ja ko. viranhaltijat delegoivat heille annettua päätösvaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille. Lisäksi hallintosäännön päivityksen yhteydessä on toteutettu muita rakenteellisia muutoksia.

 

Hallintosääntöä koskevat merkittävimmät rakenteelliset muutokset

 

-          hallintosäännön rakennetta ja lukujen järjestystä on uudistettu

-          lautakuntien ja johtokuntien toimintasäännöt on sisällytetty hallintosääntöön

-          hallintosääntöön on sisällytetty kunnanjohtajan, toimialajohtajien ja liikelaitosjohtajien tehtävät ja ratkaisuvalta

-          hallintosääntöön on sisällytetty erillinen konserniluku

-          kokouspalkkiosääntö on yhdistetty osaksi hallintosääntöä

-          kunnanhallituksen konsernijaosto on poistettu ja tehtävät on yhdistelty kunnanhallituksen tehtäviin

-          nuorisovaltuuston, vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston toiminnot on siirretty hyvinvointilautakunnan alaisuuteen ja veteraaniasian neuvottelukunta on poistettu

-          toimielinten välisessä tehtäväjaossa aiemmin elinvoimalautakunnansittelemät elinvoima- ja kuntakehityspalveluiden tulosaluetta koskevat tehtävät on siirretty kunnanhallitukselle. 

 

Hallintosäännön 5. luku sisältää toimielinten ja viranhaltijoiden tehtävät ja toimivallan. Luvun sisältö on merkittävästi uudistunut sen vuoksi, että aiemmin lautakuntien ja johtokuntien toimintasäännöillä siirretty päätösvalta on sisällytetty muutoksessa osaksi hallintosääntöä. Lisäksi hallintosäännön päivityksen yhteydessä on tarkasteltu mahdollisuudet vähentää monitasoista päätöksentekoa sekä mahdollisuus lisätä delegointeja niissä asioissa, jotka eivät vaadi poliittista harkintaa tai jotka ovat luonteeltaan ns. rutiiniasioita. Edellä mainitussa tarkoituksessa hallintosääntöön on esitetty muutoksia toimivallanjaon osalta.

 

Sisältöä koskevat merkittävät muutokset

 

-          5. luvussa on muutoksia toimielinten ja viranhaltijoiden välisen päätösvallan osalta johtuen sekä toimintasääntöjen sisällyttämisestä hallintosääntöön että esitetyistä toimivaltajaon muutoksista

-          ottokelpoisen päätöksen ilmoittamiseen on esitetty muutoksia otto-oikeutta koskeviin rajauksiin ja ilmoitusvelvollisuuteen

-          palvelussuhteeseen ottamista koskevaa kohtaa on esitetty muutettavaksi

-          hankintavaltuuksia on hallintosäännössä selkeytetty ja hankintavaltuudet esitetään harkintavaltaa sisältämättöminä päätöksinä toimialajohtajalle ja liikelaitosjohtajalle

-          palkkiosäännössä on esitetty NUUKA-toimenpideohjelman mukaisesti poistettavaksi korotetut kokouspalkkiot yli 3 tunnin kokouksista sekä poistettu kokouspalkkioiden indeksitarkastusta koskeva kohta

-          lisäksi hallintosääntöön on tehty vähemmän merkittäviä muutoksia sekä tekstimuokkauksia, -lisäyksiä ja -poistoja läpi koko asiakirjan.

 

Uusi hallintosääntö tulee voimaan 1.8.2021 alkaen, jolloin käynnistyy myös uusi valtuustokausi.  

 

Liitteenä on hallintosääntö 1.8.2021 alkaen.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että

1. liitteen mukainen hallintosääntö hyväksytään tulemaan voimaan 1.8.2021 lukien
2. samasta ajankohdasta lukien kumotaan kunnanvaltuuston 26.4.2017 hyväksymä hallintosääntö siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen sekä lautakuntien ja johtokuntien voimassa olevat toimintasäännöt ja kokouspalkkiosääntö.

Pöytäkirja tarkastetaan tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

tekninen johtaja Jouko Lehtonen, puh. 040 317 2300,

sivistysjohtaja Tiina Hirvonen, puh. 040 317 4410

 

Käsittely

 

Petri Vaulamo esitti Virpi Rädyn ja Tarja Salosen kannattamana, että seuraavia elinvoimalautakunnan nykyisiä tehtäviä ei siirretä kunnanhallitukselle: kuntastrategian laadinta ja seuranta, kuntastrategian toteuttamisen ja palveluiden koordinoinnin kannalta merkittävien erillisohjelmien ja poikkihallinnollisten suunnitelmien valmistelu sekä seuranta yhteistyössä toimialojen kanssa, kunnan suunnittelua tukevan tiedonhankinnan, väestölaskelmien ja kunnan yleisten tilastojen valmistelu, elinkeinotoiminnan edistäminen, työllisyyden ja työllisyyspalvelujen toiminnan edistäminen sekä elinkeinojen kehittäminen ja elinvoimapalvelujen seudullinen edunvalvonta. Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Arto Hägg esitti Petri Vaulamon kannattamana, että hallintosäännön 24 §:ään kunnanhallituksen tehtäviin lisätään "kunnanhallitus nimeää luottamushenkilöistä koostuvat työryhmät". Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Juha Hyvämäki esitti Tarja Salosen ja Petri Vaulamon kannattamana, että hallintosäännön 33 §:stä teknisen johtajan päätösvallasta koskien suunnittelutarveratkaisuja poistetaan sana "ja poikkeamisesta". Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Juha Hyvämäki esitti Tarja Salosen ja Petri Vaulamon kannattamana, että hallintosäännön 33 §:stä teknisen johtajan päätösvallasta kohta 6. maisematyöluvat muutetaan vastaamaan nykyistä hallintosääntöä ja kohta 7. siirretään takaisin elinvoimalautakunnalle. Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Petri Vaulamo esitti Virpi Rädyn kannattamana, että hallintosäännön 33 §:stä teknisen johtajan päätösvallasta kohdat 40 ja 41 siirretään takaisin asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle. Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Virpi Räty esitti Tarja Salosen kannattamana, että hallintosäännön 46 § palvelussuhteeseen ottamisesta muutetaan vastamaan nykyistä hallintosääntöä. Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Tarja Salonen esitti Alpo Sailion kannattamana, että hallintosäännön 104 § kohta puheenvuoroista muutetaan muotoon "Suositus ryhmäpuheenvuoron pituudeksi on enintään 10 minuuttia ja muun puheenvuoron pituudeksi enintään 5 minuuttia. Puheenjohtajalla on oikeus tehdä tarvittaessa yksittäisen asian kohdalla muutoksia puheenvuorojen pituuteen." Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

 

Tämän asian käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko klo 18.37-18.56.

 

Päätös 

Kunnanhallitus päätti hyväksyä esittelijän pohjaesityksen seuraavin muutoksin:

- seuraavia elinvoimalautakunnan nykyisiä tehtäviä ei siirretä kunnanhallitukselle: kuntastrategian laadinta ja seuranta, kuntastrategian toteuttamisen ja palveluiden koordinoinnin kannalta merkittävien erillisohjelmien ja poikkihallinnollisten suunnitelmien valmistelu sekä seuranta yhteistyössä toimialojen kanssa, kunnan suunnittelua tukevan tiedonhankinnan, väestölaskelmien ja kunnan yleisten tilastojen valmistelu, elinkeinotoiminnan edistäminen, työllisyyden ja työllisyyspalvelujen toiminnan edistäminen sekä elinkeinojen kehittäminen ja elinvoimapalvelujen seudullinen edunvalvonta.

- hallintosäännön 24 §:ään kunnanhallituksen tehtäviin lisätään "kunnanhallitus nimeää luottamushenkilöistä koostuvat työryhmät".

- hallintosäännön 33 §:stä teknisen johtajan päätösvallasta koskien suunnittelutarveratkaisuja poistetaan sana "ja poikkeamisesta".

- hallintosäännön 33 §:stä teknisen johtajan päätösvallasta kohta 6. maisematyöluvat muutetaan vastaamaan nykyistä hallinto- ja toimintasääntöä ja kohta 7. siirretään takaisin elinvoimalautakunnalle.

- hallintosäännön 33 §:stä teknisen johtajan päätösvallasta kohdat 40 ja 41 siirretään takaisin asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnalle.

- hallintosäännön 46 § palvelussuhteeseen ottamisesta muutetaan vastamaan nykyistä hallintosääntöä.

- hallintosäännön 104 § kohta puheenvuoroista muutetaan muotoon "Suositus ryhmäpuheenvuoron pituudeksi on enintään 10 minuuttia ja muun puheenvuoron pituudeksi enintään 5 minuuttia. Puheenjohtajalla on oikeus tehdä tarvittaessa yksittäisen asian kohdalla muutoksia puheenvuorojen pituuteen."

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

 

 

 

Valtuusto 16.06.2021 § 91     

926/00.01.01.00/2021  

 

 

Esitys 

Kunnanvaltuusto päättää, että

1. liitteen mukainen hallintosääntö hyväksytään tulemaan voimaan 1.8.2021 lukien

2. samasta ajankohdasta lukien kumotaan kunnanvaltuuston 26.4.2017 hyväksymä hallintosääntö siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen sekä lautakuntien ja johtokuntien voimassa olevat toimintasäännöt ja kokouspalkkiosääntö.

 

Käsittely

Puheenjohtaja esitti, että hallintosäännön 143 §:ään lisätään teknisenä korjauksena seuraava teksti "Elinvoimalautakunnassa esittelijänä toimii tekninen johtaja ja hallintojohtaja kumpikin toimialaansa kuuluvissa asioissa ja lautakunnan yhteisissä asioissa tekninen johtaja." Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten se tuli valtuuston yksimieliseksi päätökseksi.

 

Sami Virtanen esitti Vihreän valtuustoryhmän esityksenä, että hallintosäännön 28 §:ään lisätään elinvoimalautakunnan tehtäviin kohdaksi 11 "Elinvoimalautakunta vastaa matkailun ja kunnan vetovoiman kehittämisestä ". Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten se tuli valtuuston yksimieliseksi päätökseksi.

 

Arto Hägg esitti valtuustoryhmien yhteisenä kannanottona, että hallintosäännön 161 §:ään lisätään seuraavat kohdat: "Palkkiot tarkistetaan kunta-alan ansiotasoindeksin muutos huomioiden kerran valtuustokaudessa kunkin valtuustokauden viimeisen vuoden helmikuun alusta alkaen" ja "Yli kolmen tunnin kokouksilta maksetaan kokouspalkkio 50 % :lla korotettuna." Puheenjohtajan tiedustellessa kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten se tuli valtuuston yksimieliseksi päätökseksi.

 

Harri Lepolahti esitti asiakirjasta useita virheellisiä luku- ja pykäläviittauksia. Puheenjohtaja tiedusteli voiko valtuusto yksimielisesti hyväksyä, että hallintosääntöön korjataan teknisinä korjauksina virheelliset luku- ja pykäläviittaukset ja korjaukset hyväksytään seuraavassa valtuuston kokouksessa. Kukaan ei vastustanut tehtyä esitystä, joten se tuli valtuuston yksimieliseksi päätökseksi.

 

Päätös 

Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen seuraavin muutoksin:

- hallintosäännön 143 §:ään lisätään teksti "Elinvoimalautakunnassa esittelijänä toimii tekninen johtaja ja hallintojohtaja kumpikin toimialaansa kuuluvissa asioissa ja lautakunnan yhteisissä asioissa tekninen johtaja."

- hallintosäännön 28 §:ään lisätään elinvoimalautakunnan tehtäviin kohdaksi 11 "Elinvoimalautakunta vastaa matkailun ja kunnan vetovoiman kehittämisestä".

- hallintosäännön 161 §:ään lisätään seuraavat kohdat:"Palkkiot tarkistetaan kunta-alan ansiotasoindeksin muutos huomioiden kerran valtuustokaudessa kunkin valtuustokauden viimeisen vuoden helmikuun alusta alkaen" ja "Yli kolmen tunnin kokouksilta maksetaan kokouspalkkio 50 % :lla korotettuna."

- hallintosääntöön korjataan teknisinä korjauksina virheelliset luku- ja pykäläviittaukset ja korjaukset hyväksytään seuraavassa valtuuston kokouksessa.