Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.05.2021/Pykälä 151


Liite1 Sijaintikartta ma543-406-5-20

 

 

Kunnan etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen määräalan kiinteistökaupassa 543-406-5-20 Lepsämän alueella

 

Kunnanhallitus 31.05.2021 § 151     

852/10.00.01.01/2021  

 

 

Kaupan kohteena on määräala Nurmijärven kunnan alueella tilasta Mustala 543-406-5-20. Määräalan pinta-ala on noin 5000 m2. Alueella on voimassa Lepsämän osayleiskaava, jossa alueella on merkintä M-1 maa- ja metsätalousvaltainen alue. Määräalan kauppakirja on allekirjoitettu 6.5.2021.

 

Määräalan ostajat ovat pyytäneet kunnalta päätöstä etuoston käyttämisestä. Kunnalla on mahdollisuus käyttää etuostolain mukaan etuosto-oikeutta maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten. Edellytysten täyttyessä, kunnalla on kiinteistökaupassa etuosto-oikeus pinta-alaltaan yli 5000 m2:n suuruisten kiinteistöjen osalta. Nurmijärven kunta ei käytä etuosto-oikeutta edellä mainitussa määräalan kaupassa.

 

Etuostolaissa (21 §) annettujen säännösten mukaan laissa kunnalle kuuluvat tehtävät päättää kunnanhallitus.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää olla käyttämättä etuosto-oikeutta määräalan kiinteistökaupassa, joka koskee Lepsämän alueen kiinteistöä Mustala 543-406-5-20. Määräalan kauppakirja on allekirjoitettu 6.5.2021.

Liitteenä sijaintikartta.

 

Valmistelija

maankäyttöinsinööri Minna Valtonen, puh. 040 317 2363

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

Jakelu

Määräalan ostajat

Valtonen