Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 24.05.2021/Pykälä 29


 

 

Keusoten palveluasumisyksiköiden välinen tiedonkulku

 

Vanhusneuvosto 24.05.2021 § 29     

454/00.01.02.05/2021  

 

 

Ikääntyneiden henkilöiden koronarokotukset ovat edenneet siihen vaiheeseen, että palveluasumisen yksiköissä olevat asiakkaat ja henkilökunta ovat saaneet kaksi rokotusta. Palveluasumisen yksiköissä asuvien lähiomaiset ovat saaneet vähintään yhden rokotuksen.

Palveluasumisen yksiköissä noudatetaan kuitenkin tiukkoja rajoituksia tapaamisten osalta. Sallitaan viikossa vain kahden henkilön tapaavan lähiomaistaan yhden tunnin ajan. Ja koko ajan pallotellaan, kenen ohjeita noudatetaan.

Palveluasumisen yksiköissä vedotaan siihen, että Keusote on antanut nämä vierailukäytäntöön liittyvät määräykset ja ohjeet. Ja vastaavasti Keusoten virkahenkilöt ilmoittavat, että palveluasumisen yksikkö päättää rajoituksista. Palveluasumisyksiköiden kotisivuilla oleva ohjeistus on usein myös ristiriidassa käytännössä noudatettaviin tapoihin.

Ketä tässä asiassa pitää uskoa, ja miten lähiomaisten tuskaa ja kaipuuta tavata omaisiaan voidaan helpottaa?

 

Esittelijä 

Puheenjohtaja

 

Esitys 

Nurmijärven vanhusneuvosto esittää Keusoten hallinnolle, että tiedottamista vierailukäytäntöjen osalta selkiytetään ja vastuut määritellään. Lisäksi vanhusneuvosto esittää, että palveluasumisen yksiköt velvoitetaan tiedottamaan ohjeistuksissa tapahtuvista muutoksista omaisille omaisten kanssa yhteisesti sovittavalla tavalla.

 

Päätös 

Esityksen mukaan.

 

Jakelu

Keusoten kirjaamo

Koordinoiva esimies Taina Hindrell, Keusote