Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhusneuvosto
Pöytäkirja 26.04.2021/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kehitys- ja keskusteluasiat

 

Vanhusneuvosto 26.04.2021 § 26  

    

 

 

  1. Vanhusneuvoston työskentelytapojen kehittäminen

Vanhusneuvosto tekee tärkeää työtä Nurmijärven alueen ikäihmisten etujen valvojana.

Vanhusneuvosto kokoontuu säännöllisesti ja toimii vaikuttamistoimielimenä sille annettujen toimintaedellytysten turvin. Jotta valmistelutyö vanhusneuvostossa jakaantuisi tasaisemmin myös muulle jäsenistölle puheenjohtajan lisäksi olisi hyvä käynnistää työpajatyöskentely sisäisen toimintamallin kehittämiseksi.

Työpajatyöskentely voitaisiin aloittaa jo ennen uuden valtuustokauden alkua ja kutsua siihen mukaan uusia 1.8.2021 aloittavia jäseniä.

  1. Muut kehitys- ja keskusteluasiat

 

Esittelijä 

Puheenjohtaja

 

Esitys 

Vanhusneuvosto keskustelee asiasta ja päättää kuinka etenee asian kanssa.    

Muut esille tulevat kehitys- ja keskusteluasiat.

 

Päätös 

      Merkitään tiedoksi.

  1. Vanhusneuvoston työskentelytapojen kehittäminen

Vanhusneuvosto tekee tärkeää työtä Nurmijärven alueen ikäihmisten etujen valvojana.

Vanhusneuvosto kokoontuu säännöllisesti ja toimii vaikuttamistoimielimenä sille annettujen toimintaedellytysten turvin. Jotta valmistelutyö vanhusneuvostossa jakaantuisi tasaisemmin myös muulle jäsenistölle puheenjohtajan lisäksi olisi hyvä käynnistää työpajatyöskentely sisäisen toimintamallin kehittämiseksi.

Työpajatyöskentely voitaisiin aloittaa jo ennen uuden valtuustokauden alkua ja kutsua siihen mukaan uusia 1.8.2021 aloittavia jäseniä.
- kokous hyväksyi sihteerin esityksen ja seuraavaan kokoukseen 24.5.2021 tuodaan Kaisa Laineen ja Kati Aaltio esitys työpajatyöskentelystä.

  1. Muut kehitys- ja keskusteluasiat

-          Keusoten ikääntyneiden hanketyöpajaan (hyte-suunnitelma 2021 - 2025) valitaan kolme jäsentä. Työpaja pidetään 31.5.2021 klo 12 - 15.
Työpajaan osallistuvat Erkki Partanen, Jorma Niinistö ja Maila Huovari

-          Vanhusten viikon pääjuhlasta ja sen sisällöstä aikatauluineen sovitaan kokouksessa 24.5.2021.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa