Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.03.2021/Pykälä 80

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kunnan osallistuminen EMO ry:n rahoitukseen ohjelmakaudella 2021 - 2027

 

Kunnanhallitus 22.03.2021 § 80     

425/00.01.04.00/2021  

 

 

Eteläisen maaseudun osaajan EMO ry on toteuttanut Espoon., Hausjärven, Hyvinkään, Lopen, Nurmijärven, Riihimäen, Tuusulan ja Vantaan kunnissa Leader- ohjelmaa vuodesta 2014 lähtien. Ohjelmakaudella 2014-2020 yhdistys myönsi toiminta-alueelle Leader- hankerahoitusta yleishyödyllisiin hankkeisiin ja yrityshankkeisiin 3,6 miljoonaa euroa. Leader- rahoitus yhdistää EU:n valtion ja kuntien rahoitusta. Lähtökohta on se, että kaikkien kolmen tahon on osallistuttava, jos hakerahoitusta halutaan käyttää. Nurmijärven kunnan vuotuinen rahoitusosuus  on ollut 17 500,83 euroa.

 

EMO ry on hakemassa Leader- toimintaryhmäksi ohjelmakaudelle 2021-2027. Maa- ja metsätalousministeriö tekee ryhmien valinnan syksyn 2021 ja kevään 2022 aikana. Leader- ryhmän haun ensimmäinen vaihe päättyy 31.5.2021 ja siinä yhteydessä toimintaryhmien tulee toimittaa kuntien kirjalliset sitoumukset Leader- toiminnan osallistumisesta.

 

Hankkeiden välinen siirtymäaika on vuosina 2021-2022, jolloin uutta hanketta valmistellaan. Nurmijärvi on jo sitoutunut rahoittamaan EMO:a vuonna 2021.  Hankevalmistelun jatkamiseksi EMO ry tarvitsee kunnan sitoumuksen rahoituksesta myös toiselle siirtymäkauden vuodelle 2022. Tarvittava rahoitus on yhtä suuri kuin vuonna 2021 eli 17 500,83 euroa.

 

Vuoden 2022 rahoituksen lisäksi EMO tarvitsee kunnan sitoutumisen koko hankekaudelle eli myös vuosille 2023-2027. Hankekauden rahoitusneuvottelut ovat käynnissä leader- ryhmien ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Lähtökohta on kuitenkin se, ettei Nurmijärven rahoitusosuus oleellisesti muutu loppukaudesta.

 

Strategiassaan Nurmijärvi on sitoutunut "toimimaan aktiivisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa rahoituksen saamiseksi erilaisille kyliä kehittäville hankkeille". Tässä leader- rahoitus on ollut keskeinen instrumentti.

 

EMO:n rahoittamien hankkeiden yhteissumma Nurmijärvellä on ollut viime kaudella (tilanne 1.6.2020) yhteensä 919 310,52 euroa. Nurmijärven rahoitusosuus on ollut 70 686,33 euroa. Hankkeiden julkisen rahoituksen osuus on ollut 352 712,39 euroa eli valtio ja EU ovat rahoittaneet hankkeita kuntaa enemmän. Hankerahoituksessa yli puolet rahoituksesta on kuitenkin yksityistä rahoitusta. Kokonaisuudessaan kunnan rahoitus on skaalamassa merkittävää hankemäärää kunnassa.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Nurmijärven kunta myöntää Eteläisen maaseudun osaajat EMO ry:n käyttöön kuntarahoitusta 17 500,83 euroa vuodelle 2022. 

Nurmijärven kunta sitoutuu osallistumaan EMO ry:n Leader- toimintaan vuosina 2021 - 2027. Jos rahoituksen määrään tulee oleellisia muutoksia, Nurmijärven kunta voi kuitenkin arvioida osallistumisensa uudelleen.

 

 

Valmistelija

Kehityspäällikkö Vesa Kokkonen, p. 040 317 2361

 

Päätös 

Hyväksyttiin esitys.

 

Jakelu

EMO ry

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa