Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 06.04.2021/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Rakentamista koskeva poikkeamispäätös Kirkonkylässä, Maaniitun VP-alueella, kiinteistöllä 543-402-82-3

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 06.04.2021 § 30     

322/10.03.00.02/2021  

 

 

Rakennushankkeen yleiskuvaus ja haetut poikkeamiset perusteluineen

 

DNA Oyj hakee poikkeamista matkaviestintukiaseman sijoittamiseksi asemakaavan mukaiselle puistoalueelle (MRL § 58). Suunniteltu sijoituspaikka on Kirkonkylän taajamassa Maaniitun peltoalueen reunassa, koirapuiston eteläpuolella. Tukiasema koostuu 42-metrisestä antennipylväästä ja laitesuojasta (10 m²). Hakijan mukaan myös muut teleoperaattorit ovat ilmoittaneet tarpeesta parantaa langatonta verkkoaan alueella, jolloin tukiasema tulisi palvelemaan myös muita teleoperaattoreita.

 

Maa-alue (kiinteistötunnus 543-402-82-3) on kunnan omistuksessa. Lähimmät asuinrakennukset sijaitsevat etelässä lähimmillään noin 110 metrin ja idässä 190 metrin päässä suunnitellusta mastosta. Maaniitun leikkipuistoon siitä on etäisyyttä noin 50 metriä, Maaniitun päiväkotiin noin 140 metriä ja Maaniitun kouluun noin 200 metriä.

 

Alueella on voimassa asemakaava Maaniitun peltoalue (tunnus 2-093), joka on kuulutettu lainvoimaiseksi 7.11.1989. Esitettyä maston sijaintipaikkaa koskevat seuraavat kaavamääräykset: "Puisto. Alueelle voidaan sijoittaa virkistystarkoituksia palvelevia pieniä rakennelmia ja rakennuksia sekä toiminnan edellyttämät pysäköintialueet."

 

Hakija on perustellut hakemustaan tarpeella parantaa alueen matkaviestinverkon palvelujen toimivuutta ja sillä, ettei lähettyvillä ole sopivaa ET-aluetta (yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue).

 

Hakija on poikkeamishakemuksen yhteydessä esittänyt maankäyttö- ja rakennusasetuksen pykälässä 64 § määritellyt maston rakennus- tai toimenpidelupahakemukseen liitettävät selvitykset. Näitä ovat: 1) selvitys hankkeen vaikutuksista maisemaan ja naapureihin; 2) selvitys hakijan lähimmistä suunnitelluista muista mastoista; sekä 3) selvitys siitä, onko maston tarkoitusta palvelevia yleiseen televerkkoon jo kuuluvan maston vapaita antennipaikkoja käytettävissä.

 

Hakijan mukaan mastosta aiheutuva ainoa haitta asutukselle on visuaalinen. Sijoituspaikan ympäristössä kasvaa puustoa, joka antaa näkösuojan maston alaosaan kaikista ilmansuunnista. Korkeutensa vuoksi maston yläosa tulee kuitenkin näkymään ympäristöönsä. Visuaalista haittaa pyritään vähentämään maston rakenteella ja värityksellä.

 

Hakijan toimittaman lentoestelausunnon mukaan lentoestemerkinnöille tai valoille ei ole tarvetta. Tukiasemalle on tarkoitus kulkea puistokäytävää pitkin, joten uutta huoltotietä ei ole tarpeen rakentaa. Tukiasema ei aiheuta häiriöitä radio- ja tv-lähetyksiin eikä myöskään häiritse muiden operaattoreiden tukiasemia. Suunniteltu masto kuuluu jäävaaraluokkiin R0-R3, jolloin maston sijoittelu on jäävaaran puolesta vapaa. Hakijan mukaan masto kerää vähemmän jäätä ja lunta kuin puusto.

 

Hakija on suunnitelmia tehdessään kartoittanut mahdollisuutta saada alueelle laadullisesti ja kapasiteetiltaan riittävä palvelu jo olevia tukiasemapaikkoja hyödyntäen. Etäisyydet lähimpiin mastoihin ovat hakijan mukaan niin suuria, ettei näistä mastoista pystytä peittämään haluttua kuuluvuusaluetta.

 

Hakijan tiedossa ei ole muita lähialueen mastohankkeita.

 

Naapureiden ja muiden asianosaisten kuuleminen sekä lausunnot

 

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan naapureita ovat rakennuspaikan viereisten ja vastapäisten kiinteistöjen tai muiden alueiden omistajat ja haltijat. Hakemuksesta on tiedotettu naapureille kirjeitse. Lisäksi asiasta on julkaistu kuulutus Nurmijärven Uutisissa 8.2.2021, koska haetulla poikkeamisella on vaikutuksia laajemmalle alueelle.

 

Hakemuksesta saatiin yksi huomautus, jossa vastustetaan tukiaseman sijoittamista suunniteltuun paikkaan. Perusteena esitetään suunnitellun tukiaseman sijaintia Maaniitun avoimen päiväkodin vieressä sekä Maaniitun päiväkodin, koulun ja lukuisten asuinrakennusten läheisyydessä. Huomautuksen mukaan "[k]oska 5G tukiaseman säteilyn vaarattomuudesta ei ole täyttä varmuutta ei kasvavia lapsia ja tukiaseman läheisyydessä asuvia tule altistaa tälle säteilylle." Lisäksi huomautuksessa todetaan 42-metrisen maston vastaavan vähintään 10-kerroksista kerrostaloa, heikentävän puistoalueen viihtyisyyttä ja mahdollisesti laskevan lähellä olevien kiinteistöjen hintaa. Huomautuksen jättäjä uskoo, että tukiasemalle on mahdollista löytää vähemmän haittoja aiheuttava sijainti esimerkiksi matonpesupaikan alueelta.

 

Huomautus on nähtävillä kokonaisuudessaan asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan kokouksessa asian käsittelyn yhteydessä.

 

Kunta on pyytänyt lausunnot tarvittavilta tahoilta. Hakemuksesta saatiin kolme lausuntoa. Rakennusvalvonnalla ja Nurmijärven Sähköverkko Oy:llä ei ole huomautettavaa hankkeesta. Nurmijärven Sähköverkko Oy:n lausunnon mukaan masto parantaisi mahdollisesti myös sen yhteyksiä.

 

Teknisen keskuksen lausunnon mukaan asemakaavan mukaiselle puistoalueelle (VP) ei ole tällä hetkellä suunnitteilla toimenpiteitä. Esitetyssä kohdassa on puistokäytävien rakentamisen aikana läjitettyä pintamaata, lähinnä multaa. Lausunnossa todetaan:

 

"Alueella liikkuu paljon lapsia ja vieressä on koirapuisto ja viljelyspalsta sekä avoin päiväkoti. Kuinka turvataan se, että mastosta ei putoa lunta tai jäätä ohikulkijoiden päälle. Masto ja laitesuoja on hyvä aidata.

 

Puistokäytävät ovat kevytrakenteisia ja niillä raskaalla kalustolla liikennöinti saattaa aiheuttaa painumia ym. Jos puistokäytäviä käytetään liikennöintiin, tulee puistokäytävät ennallistaa niiltä osin kuin ne rikotaan.

 

Vesilaitoksen jätevesiviemäri ja vesijohto sijaitsevat lähellä aluetta ja ne tulee huomioida rakentamisessa."

 

Tiivistelmä hakijan vastineesta

 

Hakijalla on ollut mahdollisuus toimittaa vastine esitettyihin lausuntoihin ja huomautukseen. Hakija on toimittanut vastineensa esitettyyn huomautukseen 16.3.2021.

 

Hakijan mukaan uusien tukiasemien sijainnit pyritään valitsemaan niin, että ne antavat parhaan alueellisen kuuluvuuden. Tukiasemien signaali vaimenee nopeasti etäisyyden kasvaessa, joten tukiasemat rakennetaan lähelle asiakkaita. Tässä tapauksessa mastotukiaseman etäisyydet lähimpiin asuin- ja muihin rakennuksiin ovat hakijan mukaan keskimääräistä pidempiä.

 

Hakija toteaa, ettei matkaviestintukiasemista ole nykytiedon mukaan oikein toteutettuina haittaa ihmisten terveydelle ja viittaa vastineessaan hakemuksen liitteenä olevaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen pykälän 64 § mukaiseen selvitykseensä. Selvityksessä todetaan teleoperaattoreiden noudattavan tukiasemarakentamisessaan lakia ja muita toimintaa koskevia määräyksiä, mukaan lukien tukiasemien sähkömagneettista säteilyä säätelevät lait ja määräykset.

 

Hakijan mukaan maston ja laitesuojan ulkonäköön on kiinnitetty huomiota. Maston alaosa on tumman harmaaksi maalattua teräsputkea ja laitesuoja on väriltään tumman harmaa, joten hakija ei katso niiden erottuvan häiritsevästi metsäisestä taustastaan. Maston yläosa tulee näkymään alaosaa ja laitesuojaa kauemmaksi, mutta sen rakenne on kapea ja ristikkomainen. Ristikko-osa on uutena usein kiiltävä, mutta patinoituu harmaaksi. Fintraffic Lennonvarmistus Oy ei lentoestelausunnossaan vaadi mastoon lentoestemerkintöjä eikä valoja, joten se ei ole havaittavissa pimeän aikaan. Tukiaseman ympärille jäävä puusto on tarkoitus säilyttää.

 

Hakija kirjoittaa vastineessaan tukiasemien olevan välttämätön osa yhdyskunnan infrastruktuuria ja sen teknistä toimivuutta. Matkaviestinpalvelujen luotettava kuuluvuus ja kapasiteetti ovat useille käyttäjille jopa turvallisuuskysymys. Suunnitteilla oleva masto parantaisi alueen infrastruktuuria tarjoamalla parhaat mahdolliset yhteydet alueella asuville, liikkuville tai työskenteleville teleoperaattoreiden asiakkaille.

 

Hakija uskoo tonttien ja kiinteistöjen hyötyvän positiivisesti siitä, että lähialueen matkaviestinverkon palvelut toimivat.

 

Hakijan esittämä vastine on nähtävillä kokonaisuudessaan asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan kokouksessa asian käsittelyn yhteydessä.

 

Päätöksen perustelut

 

Suunnitteilla olevan maston on määrä parantaa alueen matkaviestinverkon palvelukykyä. Lähimmistä mastoista ei ole mahdollista peittää haluttua kuuluvuusaluetta. Edellisen perusteella poikkeamiseen suostumiselle voidaan katsoa olevan erityisiä syitä ja suostumista voidaan pitää perusteltuna.

 

Suunniteltu masto ei estä puistoalueen virkistyskäyttöä. Asemakaavasta poikkeaminen ei näin ollen aiheuta haittaa kaavan toteuttamiselle eikä alueiden käytön muulle järjestämiselle, joten edellytykset luvan myöntämiselle täyttyvät.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta on tutkinut asian ja katsoo, että esitystekstissä esitetyillä perusteilla hakemuksen tueksi on erityisiä syitä eikä hakemuksen mukainen rakentaminen aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle eikä aiheuta muitakaan MRL 171 §:ssä mainittuja haittoja.

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää MRL 171 §:n nojalla myöntää poikkeamisen MRL 58.1 §:n säännöksistä.

Poikkeaminen myönnetään seuraavin ehdoin:

1) Rakentamisen tulee toteutua liitepiirustusten mukaisesti.

2) Masto ja laitesuoja tulee lisäksi aidata. Aidan tulee materiaaleiltaan, korkeudeltaan ja muulta ulkoasultaan soveltua ympäristöönsä.

3) Jos puistokäytäviä käytetään liikennöintiin, tulee mahdollisesti rikkoutuvat puistokäytävien osat ennallistaa.

4) Lähellä olevat puut tulee suojata rakentamisen aikana InfraRYL-laatuvaatimusten mukaisesti. Jos puusto siitä huolimatta tuhoutuu rakentamisen aikana tai sen seurauksena, tulee hakijan istuttaa vastaava määrä uusia puita.

5) Rakentamisessa on huomioitava lähellä aluetta sijaitsevat vesilaitoksen jätevesiviemäri ja vesijohto.

Ennen minkäänlaiseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä on hakijan saatava rakennusvalvontaviranomaiselta toimenpidelupa.

Päätös asiasta annetaan julkipanon jälkeen 14.4.2021. Poikkeamispäätös on voimassa päätöksen antamispäivästä lukien kaksi vuotta, jonka kuluessa poikkeamispäätöstä vastaavaa toimenpidelupaa on haettava.

 

Valmistelija

kaavoitusarkkitehti Essi Vento, essi.vento@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa