Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Konsernijaosto
Pöytäkirja 10.05.2021/Pykälä 5


 

 

Nurmijärven kunnan omistajapoliittiset linjaukset

 

Konsernijaosto 10.05.2021 § 5     

759/00.01.02.00/2021  

 

 

Vuoden 2021 talousarvion sitovissa tavoitteissa on määritelty yhdeksi tavoitteeksi kunnan omistamisen tehostaminen. Tavoitteeksi on asetettu, että kunnan omistajaohjauksen ja päätöksenteon tueksi kunnalle laaditaan omistajapoliittiset linjaukset -periaateasiakirja sekä merkittäville konserniyhteisöille säännöllisesti seurattavat omistajatavoitteet.

 

Omistamisen tehostamiseen liittyy myös arviointi konserniomistusten realisoinnin mahdollisuuksista sekä luopuminen sellaisista omistuksista, joiden strateginen merkitys kunnalle on vähäinen tai luopuminen omistuksista silloin, kun se on strategisesti tai taloudellisesti perusteltua.

 

Nurmijärven kunnan omistajapoliittisissa linjauksissa määritellään toimintaympäristön muutokset huomioiden kunnan omistamisen periaatteet, mitä kunta omistaa, millaisia kehittämistavoitteita omistuksille asetetaan sekä miten kunnan omistajapolitiikkaa hoidetaan.

 

Omistajapoliittiset linjaukset määritellään seuraaville kunnan omistuksille:

 

-          strategiset omaisuuserät (maaomaisuus, rakennusomaisuus, kiinteät rakenteet ja laitteet sekä sijoitukset)

-          liikelaitokset

-          tytäryhtiöt

-          osakkuusyhtiöt

-          kuntayhtymät

 

Omistajapoliittiset linjaukset on tarkoitettu ohjeeksi kunnan päätöksentekijöille ja henkilöstölle, tytär- ja osakkuusyhteisöille sekä kuntayhtymille tulevien yksittäisten päätösten tueksi. Tytäryhteisöille asetetaan omistajapoliittisissa linjauksissa selkeät ja mitattavat toimintaa kuvaavat tavoitteet, joita tarkennetaan vuosittain talousarviovalmistelun yhteydessä. Omistajapoliittisiin linjauksiin sisältyy myös kuntalain edellyttämät omistajaohjauksen periaatteet.

 

Omistajapoliittiset linjaukset valmistellaan siten, että valtuusto voi käsitellä linjaukset syyskauden 2021 aikana.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Konsernijaosto käy keskustelun omistajapoliittisten linjausten valmistelusta ja evästää jatkovalmistelua.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

 

Päätös 

Konsernijaosto kävi keskustelun omistajapoliittisten linjausten valmistelusta ja evästi jatkovalmistelua.