Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.03.2021/Pykälä 73

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Kunnan hallinnassa olevien tilojen käytön rajoittaminen tilapäisesti koronaepidemiasta johtuvan poikkeustilan vuoksi

 

 

Kunnanhallitus 08.03.2021 § 73     

1706/00.01.02.03/2020  

 

 

  1. Perustelut

 

Keski-uudenmaan sote on 1.3.2021 päivittänyt alueensa koronasuosituksia ja -rajoituksia alueemme koronavirusepidemiatilanne ja aluehallintoviranomaisen antamat tartuntatautilaine mukaiset päätökset huomioiden. Keusoten tiedote on tämän päätöksen liitteenä.

 

Yläkoulujen tilat suljetaan Etelä-Suomen aluehallintoviraston 4.3.2021 antaman päätöksen mukaisesti. Päätös on liitteenä.

 

Nurmijärven kunnan osalta päätösvaltaa kunnan hallinnassa olevien tilojen käytön rajoittamisesta käyttää hallintosäännön 16 §:n ja 150 §:n nojalla kunnanhallitus.

 

1.1. Kirjastot

Nurmijärven kunnan kirjastojen sulku jatkuu 31.3.2021 saakka. Kirjastoista voi kuitenkin edelleen noutaa varatun aineiston ja palauttaa lainat itsepalveluna normaalien aukioloaikojen puitteissa. Myös kirjastojen yleisöpäätteitä voi ajanvarauksella käyttää välttämättömien asioiden hoitamiseen. Ajan voi varata kirjastolta puhelimitse.

 

Kirjastoauto ei kulje toistaiseksi.  Vähävaraiset voivat edelleen noutaa kasvomaskeja kirjastoista.

 

1.2. Sisäliikuntaan ja harrastustoimintaan käytettävät julkiset tilat

 

Kunta sulkee sisäliikuntaan ja harrastustoimintaan käytettävät julkiset tilat 31.3.2021 saakka, pois lukien 2008 ja sitä myöhemmin syntyneiden harrastustoiminta sekä alle 20-vuotiaiden yksilöharrastukset.

 

Sulku käsittää:

  • Klaukkalan jäähalli
  • Tello-Sali
  • Koulujen liikuntatilat (kouluajan ulkopuolinen käyttö)
  • Monikkosali
  • Kunnanviraston kokoustilat ulkopuolisille


Kunnan virastotalolla on mahdollista asioida viranomaisasioissa.

 

1.3. Nuorisotilat

 

Tilat suljetaan 28.3.2021 saakka lukuun ottamatta lasten kerhotoimintaa ja koulujen järjestämää toimintaa sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa.

 

 

1.4. Yläkoulujen ja lukioiden tilat

 

Suljetaan tilat opetuskäytöltä 28.3.2021 saakka, lukuun ottamatta välttämättömiä tilanteita sekä erityisen tuen oppilaiden opetusta ja valmistavan opetuksen antamista, aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti.

 

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

 

Esitys 

  1. Kunnanhallitus päättää keskeyttää tilapäisesti kunnan hallinnassa olevien tilojen käytön seuraavasti

 

a)      Kirjastot perusteluosiossa kerrotuin ehdoin;

 

b)      Sisäliikuntaan ja harrastustoimintaan käytettävät seuraavat julkiset tilat suljetaan 31.3.2021 saakka, pois lukien 2008 ja sitä myöhemmin syntyneiden harrastustoiminta sekä alle 20-vuotiaiden yksilöharrastukset.

 

Näitä tiloja ovat;
Klaukkalan jäähalli,
Tello-ja Vilho-Sali,
koulujen liikuntatilat (kouluajan ulkopuolinen käyttö),
Monikkosali sekä

kunnanviraston kokoustilat ulkopuolisille

 

c)    Nuorisotilat 28.3.2021 saakka lukuun ottamatta lasten kerhotoimintaa ja koulujen  järjestämää toimintaa sekä aamu- ja iltapäivätoimintaa.

 

d)  Yläkoulujen ja lukioiden tilat suljetaan opetuskäytöltä 28.3.2021 saakka, lukuun ottamatta välttämättömiä tilanteita sekä erityisen tuen oppilaiden opetusta ja valmistavan opetuksen antamista.

 

2.  Valtuuttaa kunnanjohtajan päättämään kunnan hallinnassa olevien tilojen käytön tilapäisestä keskeyttämisestä ja tilojen sulkemisesta sekä vastaavasti avaamisesta viranomaisten suositusten perusteella.
 

3.  Tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan heti kokouksessa

 

 

Valmistelija

kunnanlakimies Sari Forsström, puh. 040 317 2015

 

Liitteet

Keusoten tiedote

Aluehallintoviraston päätös

 

Käsittely

Teknisenä korjauksena täydennettiin esittelyosan kohdan 1.1 Kirjastot, toinen lause kuulumaan seuraavasti: Kirjastoista voi kuitenkin edelleen noutaa varatun aineiston ja palauttaa lainat itsepalveluna normaalien aukioloaikojen puitteissa.

 

 

 

Päätös 

Hyväksyttiin esitys.

Pöytäkirja tarkastettiin tämän asian osalta heti kokouksessa.

 

Jakelu

Päällikköjakelu

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa