Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.02.2021/Pykälä 41

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Postitoimipaikkojen nimien muuttaminen

 

Kunnanhallitus 01.02.2021 § 41     

120/00.01.02.05/2021  

 

 

Kunnanhallitus on käsitellyt 16.09.2019 § 193 Nurmijärven kunnan alueella sijaitsevien postitoimipaikkojen nimien muuttamista. Kunnanhallitus päätti aloittaa postitoimipaikkojen nimenmuutoksen valmistelun teettämällä kuntalaisten mielipidettä kartoittavan kyselyn. Postitoimipaikkoja koskevat kyselyt toteutettiin marraskuussa 2019. Puhelimitse mielipidettä tiedusteltiin noin viideltä sadalta satunnaiselta 18-vuotta täyttäneeltä nurmijärveläiseltä, minkä lisäksi nurmijärveläiset yhdistykset ja yritykset saivat jättää vastauksensa kunnan verkkosivuilla.

 

Kunnanhallitus on käsitellyt postitoimipaikkakyselyn tulokset kokouksessaan 20.1.2020 § 11. Kunnanhallitus päätti merkitä kyselyn tulokset tiedoksi sekä ehdottaa Postille, että Nurmijärven kunnan alueella sijaitsevat kadunnimet 05620 Hyvinkää postitoimialueelta liitetään Nurmijärven kunnassa sijaitsevaan Rajamäen postitoimialueeseen. Lisäksi kunnanhallitus päätti todeta, että asia ei muilta osin aiheuta jatkotoimenpiteitä.

 

Kunnanhallituksen päätöksen mukaista postinumeromuutosta on esitetty Postille. Posti on tehnyt joulukuussa 2020 kunnalle esityksen postinumeroalueista. Postilta saadun viestin mukaisesti

postinumeroalueen tulee olla yhteneväinen alue, joten jos jokin Nurmijärven kunnan osoite on täysin erillään postinumerosta 05200 Rajamäki, osoitetta ei voi muuttaa 05200 Rajamäki postinumerolle. Tämän vuoksi esimerkiksi Suomiehen koulutie ja Suomiehentien osoitteet säilyisivät edelleen postinumerossa 05620 Hyvinkää. Saman yhteneväisyysvaatimuksen vuoksi, muutama Hyvinkään kunnan alueen osoite tullaan muuttamaan postinumerolle 05200 Rajamäki.
 

Liitteet:

 

-          Postin ehdotus (kartassa oleva postinumeroraja ei ole tarkka Suomiehen alueen kohdalla)

-          kunnan toimittama osoitelistaus karttapohjalla

-          vertailu kunnan ja Postin esityksestä muuttuvista postinumeroista

 

Kunnanhallituksen aiemmat käsittelyt päätökseen liittyen ovat liitteenä.

 

Esittelijä 

Kunnanjohtaja

 

Esitys 

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Postin ehdotuksen postinumerorajoista.

 

Valmistelija

hallintojohtaja Katja Vuorinen, puh. 040 317 4000

 

Päätös 

Hyväksyttiin esitys.

 

Jakelu

Posti

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa