Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.03.2021/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Ropakkotien kadunvarsipysäköintipaikat välillä Alitilantie-Päästäisentie, katusuunnitelman muutosehdotuksen hyväksyminen

 

Tekninen lautakunta 04.03.2021 § 18     

73/10.03.01.00/2020  

 

 

Kunnallistekniikan suunnittelussa on laadittu Klaukkalan asemakaava-alueelle katusuunnitelman muutosehdotus Ropakkotien kadunvarsipysäköintipaikoista välille Alitilantie-Päästäisentie. Katusuunnitelman muutosehdotuksessa esitetään, että Ropakkotien varteen toteutettaisiin yhteensä 7 uutta pysäköintipaikkaa.

 

Katusuunnitelman muutosehdotus, piirustus 5835-45, on ollut julkisesti nähtävillä 3.-17.2.2021 välisen ajan.  Katusuunnitelman muutosehdotuksesta on jätetty 1 muistutus nähtävillä oloaikana. Alkuperäinen muistutus on listan liitteenä.

 

Muistutus

Muistutuksessa esitetään, että Tilkantielle asetettaisiin liikennemerkki väistämisvelvollisuus risteyksessä Ropakkotien liittymään. Todetaan, että Tilkantieltä tulevilla on tällä hetkellä etuajo-oikeus Ropakkotieltä vasemmalta tuleviin nähden, joten Tilkantieltä tulevat autoilijat eivät noudata alueellista nopeusrajoitusta. Sekä kevyen liikenteen että autoilijoiden liikenneturvallisuus paranisi, jos Tilkantieltä tulevat väistäisivät Ropakkotietä molempiin suuntiin liikennöiviä. Todetaan vielä, että Tilkantien ja Alitilantie 6:n tonttiliittymän väliin suunnitellut pysäköintitaskut heikentävät näkyvyyttä Alitilantien suunnasta Tilkantien suuntaan ja Ropakkotien suuntainen suojatie Tilkantien risteyksessä ei näytä ajonopeuksia risteyksessä rajoittavan.

 

Vastine

Kadunvarsipysäköintipaikkojen suunnittelun yhteydessä on liittymisnäkemät tarkastettu ja kadunvarteen pysäköidyt autot eivät haittaa näkemää.

 

Tilkantien liittymäalue Ropakkotiehen on tällä hetkellä jäsentymätön leveä alue, jossa jalankulku- ja pyörätiet ovat ajoradan kanssa yhtenäistä kenttää. Tilkantien välin Ropakkotie-Tilkankuja viimeistelytyöt eli reunatukien, kiveysten ja päällysteen asentaminen on alustavasti ohjelmoitu syyskesälle 2021. Kun liittymäalue on viimeistelty, tulee ajotilasta ahtaampi, jolloin autoilijat alkavat noudattaa alueellista nopeusrajoitusta paremmin.

 

Nurmijärvellä katujen risteykset ovat pääsääntöisesti tasa-arvoisia eli liittymiin ei ole asetettu liikennemerkkiä väistämisvelvollisuus risteyksessä tai pakollinen pysäyttäminen. Tasa-arvoisten risteysten on yleisesti todettu alentavan ajonopeuksia. Tasa-arvoisissa risteyksissä myös pyöräilijän tulee noudattaa väistämisvelvollisuutta. Jos ajoradan ylitse on merkitty yhtenäinen suojatie, voi pyöräilijä ajaa suojatietä pitkin ajoradan ylitse, mutta myös pyöräilijän tulee väistää oikealta tulevaa liikennettä. Jos ajoradan ylitse on merkitty nk. pyörätien jatke ja liittyvällä kadulla on liikennemerkki väistämisvelvollisuus risteyksessä, tulee autoilijan väistää suoraan ajavia autoilijoita ja pyöräilijöitä.

 

Ratkaisuvalta: Nurmijärven kunnan hallintosääntö § 22, ratkaisuvalta kohta 8.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä katusuunnitelman muutosehdotuksen Ropakkotien välin Alitilantie-Päästäisentie kadunvarsipysäköintipaikoista, piirustus 5835-45. Lisäksi tekninen lautakunta toteaa, että muistutus ei anna aihetta muuttaa katusuunnitelman muutosehdotusta.

 

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa