Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.03.2021/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kinkerikujan kääntöpaikan katusuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen

 

Tekninen lautakunta 04.03.2021 § 14     

25/08.00.02/2021  

 

 

Kunnallistekniikan suunnittelussa on laadittu Kirkonkylän asemakaava-alueelle katusuunnitelmaehdotus Kinkerikujan kääntöpaikasta. Katusuunnitelmaehdotuksessa esitetään, että Kinkerikujan kääntöpaikka laajennetaan asemakaavan mukaiseksi. Kääntöpaikan laajentaminen on merkitty 8.10.2014 vahvistettuun Mahlamäentien asemakaavaan. Kääntöpaikalta on ajoyhteys kadun päässä olevalle kahdelle AO-tontille, joista toinen on rakentumassa. Lisäksi suunnitelmassa esitetään, että Kinkerikujan valaistusta parannetaan ja uusi valaistus toteutetaan LED-lampuilla (3 kpl).

 

Katusuunnitelmaehdotus, piirustus 5914-1, on ollut julkisesti nähtävillä 13.-27.1.2021 välisen ajan.  Katusuunnitelmaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia nähtävillä oloaikana.

 

Ratkaisuvalta: Nurmijärven kunnan hallintosääntö § 22, ratkaisuvalta kohta 8.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Kinkerikujan kääntöpaikan katusuunnitelmaehdotuksen, piirustus 5914-1.

 

Valmistelija

liikenneinsinööri Pia Korteniemi, pia.korteniemi@nurmijarvi.fi

 

Päätös 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa