Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.03.2021/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Kehitys- ja keskusteluasiat

 

Tekninen lautakunta 04.03.2021 § 26  

    

 

 

  1. Tekninen lautakunta toivoo, että tilakeskus alkaa valmistella Lintumetsän nykyisien väistötilojen vuokra-ajan jatkoa siten, että tilat ovat tarvittaessa sivistystoimen käytössä myös nykyisen suunnitellun vuokra-ajan jälkeen (mm. pysyvä rakennuslupa, kaavoitus). Oppilasmäärien kehityksen niin vaatiessa Lintumetsän nykyisten väistötilojen yhteyteen hankitaan tarvittaessa 2-3 OT 3- tilaa sekä käsityöhön soveltuvat tilat. Tällä ratkaisulla mahdollistetaan Lepsämän koulun muuntojoustavuus tilojen osalta sekä huomioidaan Lintumetsän alueella asuvien suuri osuus (n. 70%) koulun oppilasmäärässä. Järjestely mahdollistaa turvallisen lähikoulun 0-2 (3) luokan oppilaille siten, että suurin osa alkuluokkien oppilaista ei tarvitse koulukuljetusta.

 

Tässä yhteydessä toivotaan selvittäväksi Lepsämän koulun siirrettävien tilojen mahdollista hyödyntämistä Lintumetsän alueelle ottaen huomioon turvalliset koulumatkat ja oppilaiden määrät.

 

  1. Liikenneinsinööri esitteli Lepsämäntien katusuunnitelmaa liittyen Urheilunpuiston kouluun.

 

  1. Tekninen johtaja kertoi kahden yksityisteiden avustusjärjestelmään liittyvän valtuustoaloitteen valmisteluprosessista ja valmisteluaikataulusta.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa