Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2021/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

Pääkirjaston peruskorjaus / luonnossuunnitelmat

 

Hyvinvointilautakunta 26.01.2021 § 3     

1515/10.03.02.00/2020  

 

 

Nurmijärven kunnan pääkirjaston peruskorjaus on osa hyväksyttyä investointiohjelmaa. Hankkeelle on varattu 4,68 miljoonan euron määräraha, josta 1,9 miljoonaa euroa on vuodelle 2021. Hankkeen suunnittelu on käynnistetty vuoden 2020 määrärahoilla ja suunnitelmat valmistuvat keväällä 2021.

Peruskorjauksen toteutus voidaan aloittaa loppukesällä 2021. Korjaustyön aikaiset väistötilat ovat selvitysvaiheessa.

 

Hankkeen tavoitteena on käyttäjäturvallisuuden ja -viihtyisyyden lisääminen mm. uusimalla osin huokoiset ja likaantuneet tai kuluneet sisäpinnat. Lisäksi tilankäytön tehostaminen ja osin uudelleen järjestely mm. alkuperäisessä suunnitelmassa jo huomioidun parvivarauksen toteuttaminen. Vanhojen lvi-järjestelmien uusiminen, uuden ilmanvaihtokonehuoneen rakentaminen vesikatolle sekä jäähdytyksen lisääminen.

 

Kohteen vesikatto on uusittu vuonna 2016. Tämä huomioidaan korjaussuunnittelussa, eikä kattoa ole tarkoitus kauttaaltaan uusia. Talotekniikan uusiminen toteutetaan alakautta vesikattoa purkamatta. Lisäksi piha-alueet putkistot ja kaapeloinnit tarkistetaan ja tarvittaessa uusitaan sekä varaudutaan mm. sähköautojen latauksiin julkisia rakennuksia koskevien suositusten mukaisesti.

 

Itse kirjaston julkisivut ja sisäpuolen näkymät säilytetään arkkitehti Saara Juolan alkuperäistä suunnitelmaa kunnioittaen. Kohteeseen lisätään pieni parvirakenne sisätiloihin. Tilankäytölliset muutokset nykytilanteeseen ovat vähäisiä.

 

Kirjasto- ja kulttuuripalvelujen henkilökunta on osallistunut suunnitteluun. Luonnossuunnitelmat ovat esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä 

Sivistysjohtaja

 

Esitys 

Hyvinvointilautakunta hyväksyy osaltaan pääkirjaston luonnossuunnitelmat.

 

Valmistelija

Kirjastonjohtaja Anu Sorvali, puh. 040 317 2517

Hallintopäällikkö Marja Viljamaa, puh. 040 317 2400

 

 

Päätös

 

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa