Dynasty tietopalvelu Haku RSS Nurmijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://nurmijarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 26.01.2021/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

Puurakentamisen edistäminen asemakaavoituksella

 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta 26.01.2021 § 6     

1769/10.02.03/2020  

 

Nurmijärven kuntastrategiassa 2018-2025 todetaan: "Käytännön työssä. suunnittelemme ja edistämme houkuttelevaa asuntotuotantoa muun muassa puurakentamisen keinoin." Tavoite kytkeytyy vetovoimaisten taajamien kehittämiseen. Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan sitovissa tavoitteissa vuodelle 2020 em. kuntastrategian tavoitteen toimenpiteenä on "Puurakentamisen edistämistä koskeva selvitys ja puurakentamisen periaatteet".

 

Suurin osa Suomessa olevista puurakennuksista on asuinrakennuksia. Uusista pientaloista valtaosa on puurakenteisia, uudiskerrostaloista taas noin 5 % on puurunkoisia (Puurakentamisen edistämisen ja ohjauksen keinot kaavoituksessa -opas, Suomen metsäkeskus, 2020). Myös julkisia puurakennuksia rakennetaan.

 

Asemakaavoituksen näkökulmasta puurakentaminen voidaan (1) kieltää, (2) sallia tai (3) siihen voidaan velvoittaa. Käsitteenä puurakentaminen kattaa sekä runkorakenteen että julkisivun, joita molempia voidaan ohjata asemakaavalla. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen (KHO:2015:56) mukaan esimerkiksi määräys massiivipuisesta rungosta oli maankäyttö- ja rakennuslain mukainen.

 

Nurmijärvellä asemakaavoissa ei ole lähtökohtaisesti määrätty runkorakenteesta. Sen sijaan julkisivulle kohdistetaan usein vaatimuksia, jotka voivat tapauksesta riippuen mahdollistaa tai kieltää puisen julkisivun. Valtaosassa kaavoissa julkisivu on mahdollista toteuttaa puurakenteisena.

 

Pien- ja rivitalojen kohdalla suuri enemmistö uudisrakentamisesta on puurakentamista. Nykyiset asemakaavamääräykset mahdollistavat pääsääntöisesti puurakentamisen.

 

Asuinkerrostalojen kohdalla valtaosa uudisrakennuksista on muita kuin puurakenteisia. Toistaiseksi Nurmijärvelle on rakennettu yksi puukerrostalo (rakennuslupa 2017, rakennettu 2019).  Nurmijärven kerrostalomarkkinoiden näkökulmasta puurakentamiseen velvoittava asemakaava luultavasti merkittävästi hidastaisi uusien rakennushankkeiden syntymistä/toteutumista.

 

Puurakentamista voidaan edistää myös julkisella rakentamisella, esimerkiksi päiväkoti-, koulu- ja infrarakentamisessa. Tämä on kunnan omassa päätäntävallassa, ja on siinä mielessä helpoin käytettävissä oleva keino. Tässä asemakaavoituksen rooli on mahdollistaa valittu linjaus. Asia ei kuitenkaan ole asemakaavoitus- ja rakennuslautakunnan päätettävissä, vaan se on tilakeskuksen toimintaa koskeva linjaus, jota tulee selvittää erikseen.

 

Kokonaisuutena arvioiden asemakaavoitus mahdollistaa hyvin puurakentamisen edistämisen. Erillisen puurakentamista koskevan ohjelman tai periaatteiden laatiminen ei ole tarpeen. Puurakentamiseen pakottaminen kaavamääräyksellä ei ole järkevää kunnan kokonaisedun kannalta. Puurakentamista voidaan siihen soveltuvilla pientaloalueilla edistää esim. alueelle osoitettavan massiivipuukorttelin avulla, jonka toteuttamisesta kerätään kokemuksia. Lisäksi mahdollistetaan puukerrostalojen rakentaminen, jos siihen halukkaita rakennusliikkeitä on tulossa rakentamaan Nurmijärvelle.

 

Esittelijä 

Tekninen johtaja

 

Esitys 

Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta merkitsee asian tiedoksi ja esittää asian edelleen kunnanhallitukselle merkittäväksi tiedoksi.

Lisäksi asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päättää, että soveltuvalle pientalojen kaava-alueelle osoitetaan massiivipuukortteli ja kerätään kokemuksia sen toteuttamisesta.

 

Valmistelija

asemakaavapäällikkö Taneli Heikkilä, taneli.heikkila@nurmijarvi.fi

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa